tiistai,
20.
huhtikuuta
2010 - klo 14.
30 (yli 2 vuotta sitten)
Kannattaa kysäistä asiaa sen kunnan rakennusvalvonnasta, minkä alueella operoi. Eroja nimittäin tulkinnoissa on
tiistai,
20.
huhtikuuta
2010 - klo 17.
34 (yli 2 vuotta sitten)
Lahti on ainakin tiukka juuri tämän veden johtamisen, se kylmästi ei. Kadulla tehtiin pääviemäri uusimista, kaupugin viskaalit kävi tarkastamassa ettei tule tarkastuskaivoon mitään ylimääräistä. Varmuuden vuoksi kaikkiin 4 nurkan kaivoihin kaadettiin ämpärillinen vettä ja tarkastetiin että vesi tulee viereisestä penkasta ulos. Soitolla se selviää, niin tai näin.
keskiviikko,
21.
huhtikuuta
2010 - klo 18.
22 (yli 2 vuotta sitten)
Perusvesikaivoa ei tarvita jos sadevesi voidaan johtaa avo-ojaan ja siitä esim. omaan rantaan ja siihen samaan järveen johon kunnan sadevedet kuitenkin joutuvat ja mihin ne vedet sieltä sadevesikaivostakin joutuisivat. Avo-oja on sikälikin hyvä ratkaisu että vedet puhdistuvat siinä ennen vesistöön joutumista.
keskiviikko,
21.
huhtikuuta
2010 - klo 22.
28 (yli 2 vuotta sitten)
Joo ei täälläkään ole perusvesikaivoa vaadittu, putkenpäät tulee vain rinteen kyljestä pihalle
torstai,
22.
huhtikuuta
2010 - klo 0.
41 (yli 2 vuotta sitten)
"Avo-oja on sikälikin hyvä ratkaisu että vedet puhdistuvat siinä ennen vesistöön joutumista." Ai! Tuo on varmaan halpaa kemiaa? Mitenkähän se tapahtuu, mutta siitä johtopäätös: Jahas, vai niin! WC-pyttyvesiä jätöksineen sitten johtamaan suoraan avo-ojaan, jossa ne puhdistuvat eo. uuden tulkinnan mukaan ja eikun puhdistuneena sitten "siitä esim. omaan rantaan ja siihen samaan järveen". En tule rantanaapuriksesi edes vastarannalle. Pidä rantasi.
torstai,
22.
huhtikuuta
2010 - klo 6.
59 (yli 2 vuotta sitten)
Sadevesissä on ilmansaasteita ja happamia yhdisteitä. Kyllä ne puhdistuvat ihan itsestään avo-ojassa matkalla sinne järveen. Ojan pohjalla voi kasvaa sammalta, mutta järven happamoituminen estetään. Nykyään pyritään tämmöiseen luonnonmukaiseen ja halpaan vesien puhdistamiseen.
torstai,
22.
huhtikuuta
2010 - klo 8.
47 (yli 2 vuotta sitten)
Kerropa tuonne ministeriöön, että nekin tietävät, että veskivedetkin ovat jossakin vaiheessa olleet sadevesiä, niin nekin voidaan sitten halpakorjauksella johtaa avo-ojiin, koska siis "Nykyään pyritään tämmöiseen luonnonmukaiseen ja halpaan vesien puhdistamiseen."
Lisää
oma kommenttisi tähän kysymykseen/vastaukseen
Tarvitset Rakentaja.fi tunnukset
voidaksesi lisätä kommentin