sunnuntai,
29.
tammikuuta
2012 - klo 18.
17 (yli 118 vuorokautta sitten)
Kantava seinä on useimmiten joko tiiltä tai betonia - betoni raudoituksineen. tai uudemmissa 1- 1,5 kerroksisissa omakotitaloissa ns. teräsranka seinä, missä gyprockin sisäpuolella on teräksinen runko. Siis kantavat seinät on joko umpitavaraa ja sen verran kovaa, ettei siihen esimerkiksi käsisaha pysty.
Kantamaton väliseinä on tyypillisesti sellainen, että siinä on pystykoolaus 600 mm:n jaolla tyypillisesti 2" x 4" poikkipinnalla ja lastulevyt tai gyprockit molemmin puolin rakennetta.
Mikäli seinä on kantava, tai mikäli kysyjä ei pysty omatoimisesti erottamaan kantavaa ja tavallista väliseinää toisistaan, kannattaa paikalle pyytää rakennusalan ammattilainen varmistamaan asia.
Kantavaa seinää ei missään tapauksessa saa ryhtyä itse suin päin purkamaan, vaan mahdollinen purku ja uudelleen kannakointi pitää teetättää ammattilaisella. Homma alkaa rakennesuunnittelulla, eli kysyjän kannattaa etsiä rakennusalan suunnittelutoimisto, joka tutustuu kohteeseen ja tekee suunnitelman siitä, miten purkaminen ja uudelleen kannakointi ehdotetaan toteutettavaksi, minkä suunnitelman kanssa sitten marssii kunnan rakennusvalvonnan juttusille ehdottelemaan, sallivatko yleensä ao. rakenteellisen muutoksen.
Rakennesuunnittelija on se henkilö joka mitoittaa sekä uusien palkkien, että mahdollisten väliaikaisten palkkien koot, sekä määrittelevät myös mistä palkkien tuenta otetaan, niitä palkkeja kun ei useinkaan voi tukea esimerkiksi lattioihin, vaan tuenta joudutaan omakotitalossa tyypillisesti hakemaan talon perustuksista saakka, jolloin palkkien kohdilta lattiaa saatetaan joutua avaamaan laajaltikkin.
maanantai,
30.
tammikuuta
2012 - klo 19.
50 (yli 117 vuorokautta sitten)
Mielenkiintoinen määritelmä kantavalle seinälle... Itse olen yleensä toteuttanut kantavat seinät puutavarasta johon käsisaha pystyy.
,
HelsinkiSuomi
sähköasentaja
Viestejä:
240
kpl
maanantai,
30.
tammikuuta
2012 - klo 20.
42 (yli 117 vuorokautta sitten)
Se voi nähdä talon piirustuksista,jos ne löytyy.
KIINTEISTÖNH/KOJAUSRAK.
Viestejä:
353
kpl
maanantai,
30.
tammikuuta
2012 - klo 22.
10 (yli 117 vuorokautta sitten)
Kantavan seinän minimivahvuudet eri materiaaleilla pitäisi olla määritelty.
tiistai,
31.
tammikuuta
2012 - klo 9.
11 (yli 116 vuorokautta sitten)
Valitettavasti sitä kantavuutta ei voi nähdä/päätellä ehdottomasti piirustuksista. Seinän paksuuskaan materiaaaleineen ei kerro oikeastaan myöskään mitään kantavuudesta. Rakenne ratkaisee.
sunnuntai,
5.
helmikuuta
2012 - klo 11.
13 (yli 111 vuorokautta sitten)
Meillä ei ole rakenne piirustusta.Vaan talonpohjapiirustus. Tiedän sen verran että väliseinässä on pystyskoolattua 2"*4" ja 60 sentin välein 13mm lastulevy päällä. Kattotuolin malli on aika tiheä ristikko toiseen suuntaan kallellaan vinokattotuolia. talon malli on L-mallinen omakotitaloa vuonna -76 rakennettu talo. äEli olohuoneen puolella ulkoseinä katto on korkeimmillaan ja vastakkainen puoli ulkoseinä on keittiössä kallistuu alaspäin. ulkoseinien keskellä on väliseinä. Olemme halunneet jo pitkään välisein pois että saadaan olohuoneen ikkunasta enemmän päivävaloa tai auringonvaloa keittiöön. tarkoituksena on kyllä laittaa tolppaa ja palkkia koristeena silti näyttävyyden takia. kysymys on se paksuudesta. kun haluamme piilutettua tolppaa ja palkkia. aivan sama onko se kantava tai ei. taitaa olla järkevin tapa hommata rakennusalan ammattilainen tekemään suunnitelmia ja neuvomaan.
Lisää
oma kommenttisi tähän kysymykseen/vastaukseen
Tarvitset Rakentaja.fi tunnukset
voidaksesi lisätä kommentin