|
Hei!
Meillä on 70-luvun alussa rakennettu vajaa 50 neliöinen hirsimökki, josta purin alkuperäisen käsin tehdyn puisen kaapiston, koska painumisen myötä kaapisto oli käynyt "liian korkeaksi" mökkiin. Rakennus on n. 150 mm höylähirrestä tehty.
Kaapisto oli oikeaoppisesti irti hirsirungosta mutta kaapin korkeus oli tullut jossain vaiheessa kuitenkin vastaan ja yhdestä nurkasta kantanut niin, että hirsikehikon toiseksi ylin sauma on keskeltä takaseinää raollaan. Hirressä on jatkos siinä kohdassa ja toinen hirsi on paikallaan, toisen ali näkyy ulos...
Nyt ongelma on se, ettei hirsi tunnu "tippuvan" paikoileen itsestään (yllätys yllätys) ja kun en tarkemmin tunne vanhan hirsirakennuksen tekniikkaa, kysyisinkin asiantuntijoilta, että onko noin vanhassa rungossa toivoa saada tuo hirsien väli vielä paikoilleen ja rakennus tiiviimmäksi (talvella meinaa tulla kylmä!-) ja millä keinoin, vai onko näin pitkään painuneen hirsimökin kohdalla jo hirret niin jämähtäneet, ettei tuota saa enää korjattua? Tippumista hankaloittaa vielä ongelmakohdassa oleva hirsinen väliseinä, jonka takaseinää vasten olevasta nurkasta siis kaappi oli kantanut ja rako jatkuu väliseinän liitoksen yli kummallekin puolelle väliseinää ja luonnollisesti väliseinän hirsissäkin on rakoa ko. kohdassa...
|
|
Jäsennro:
184066
|
|
Kysymyksiä:
1
kpl
|
| |
|
|