Eteisen laatoitus

Eteisen lattiaan oli valittu reunoille Pukkilan Terre Di Luna malliston Nero laatta, jonka koko 33,3 x 33,3 cm.
Tässä eteisen lattian keskiosa on vielä laatoittamatta. Näin siksi että siihen haluttiin erivärisistä laatoista koostuva \"matto\".
Laasti levitetään laatoitettavalle pinnalle voimakkaasti painaen jonka jälkeen se kammataan auki lastan hammastetulla reunalla.
Aukikampaus tehdään alalta, jonka ehtii laatoittaa noin kymmenen minuutin aikana. Hammastettu teräslasta laattakoon mukaan.
Keskelle valitut laatat samasta Terre Di Luna mallistosta, mutta vaaleana Almondina. Myös laatoitussuunta vaihdettiin.
Laatat painetaan voimakkaasti alustaansa ja naputetaan välittömästi hyvin kiinni etukäteen merkittyä laattajakoa seuraten.
Kiinnityslaasti ei saa nousta yli sauman puolivälin. Laattojen asentoa voidaan korjata noin 15 minuutin ajan kiinnityksestä.
Suurien laattojen kiinnityksessä olisi hyvä levittää myös laattoihin vähintään yhden millimetrin paksuinen kerros kiinnityslaastia.
Pitkän vesivaa´an avulla tarkistettiin että laatat tulivat samalle tasolle.
Laatoituksen jälkeen kiinnityksen annetaan lämpötilasta riippuen kuivua 1-3 vrk ennen saumausta.
Eteisen laattojen saumaukseen käytettiin Pukkilan Saumalaastia.
Saumalaasti levitetään solukumipäällysteisellä hierrinlaatalla tai kumilastalla.
Saumat täytetään voimakkaasti vinosti saumojen yli painaen.
Laattojen pintaan jäänyt liika saumalaasti poistetaan samalla työvälineellä.
Saumojen annetaan kuivua kosteudesta ja lämpötilasta riippuen 15-30 min, jonka jälkeen laatat pestään kostealla sienellä.
tv - rakentaja.fi TV
0/15
Toista
Pause
Julkaisupäivämäärä
30.12.2005
Etusivulle | Kerro kaverille | Oikeudellinen tiedote | Palaute | Yhteystiedot © Sanoma News Oy