Kylpyhuoneen laatoitus

Pesuhuoneen laatat valittiin Pukkilan valikoimista. Seiniin Trend ja lattiaan Quarry Stone.
Laattojen katkaisu käy kätevimmin laattaleikkurilla, joita ainakin Cramo-konevuokraus vuokraa asiakkailleen.
Esimerkiksi ikkuna- ja ovipieliin joudutaan usein myös sahaamaan laattoja ja tällöin työ käy parhaiten laattasirkelin avulla.
Laattasirkelillä sahataan yksi sivu auki jonka jälkeen loppu käy timanttiterällä varustetulla käsileikkurilla.
Laattalaastin levityksessä käytetään hammastettua lastaa. Ensin levitys tasaisella reunalla jonka jälkeen "avaus" hammastetulla puolella.
Laastia levitetään aina kerrallaan vain niin suurelle alueelle kuin 10 minuutin aikana ehtii laatoittaa.
Laattojen vaakasaumoissa käytetään noin 3 mm vahvuista saumanarua.
Vesivaa´an avulla tarkistetaan, että päällekkäiset laatat tulevat pystysuoraan. Asentoa voidaan korjata noin 15 minuutin ajan kiinnityksestä.
Seinän alin laattarivi laatoitetaan vasta lattialaatoituksen jälkeen.
Lattiakaivon kohdalla kannattaa valita neliskulmainen lattiakaivon kansi, kuten tässä. Se helpottaan laattojen työstämistä.
Kuvassa lattiakaivon ympärille tuleva laatoitus on ensin mitoitettu ilman lopullista kiinnitystä.
Lattian laatoitus tapahtuu samoin kuin seinien osalta.
Eli ensin laastia levitetään tasaisella lastalla noin 3 mm:n kerros voimakkaasti alustaansa painaen.
Lattiakaivojen ympärillä kannattaa käyttää apuna teräslastaa.
Levityksen jälkeen laastikerros kammataan auki hammastetulla lastalla.
Kaivon kantta paikoilleen laitettaessa on myös siihen lisättävä laastia.
Jonka jälkeen se asennetaan paikoilleen.
Tämän jälkeen voidaan asennetaan laatat kaivon ympärille.
Trend-seinien alaosassa Matita Cacao, yläosa Beige ja välissä Beige/Cacao valmis listalaatta.
Quarry Stone lattiassa beigeä Sand-laattaa koristaa punaruskea Terra laattakierros.
Lattialaatoituksen jälkeen laatoitetaan seinän alimmainen rivi jonka kuivumisen jälkeen suoritetaan saumaus.
Saumaus Pukkilan harmaalla Saumalaastilla 2 vrk:n kuluttua laattojen kiinnittämisestä.
Saumojen viimeistelemisessä voidaan käyttää apuna esimerkiksi sähköjohtoa tai pyöreää puutikkua.
Saumojen annetaan kuivua 15-30 minuuttia jonka jälkeen pesu kostealla sienellä.
Kun kosteus laattojen pinnalta on haihtunut, puhdistetaan laattapinta huolellisesti kuivalla rievulla tai trasselilla.
Seinien ja lattioiden nurkat sekä putkien läpivientien kohdat tiivistetään saniteettisilikonilla.
Ennen silikonin levitystä sauman molemmille puolille laitetaan maalarinteippiä pintojen suojaksi.
Tämän jälkeen silikoni puristetaan saumaan massapuristimella.
Lopuksi silikoni painetaan ja tasoitetaan alustaansa märällä sormella.
Seinien suojaksi laitetut maalarinteipit poistetaan välittömästi, etteivät ne kuivu kiinni alustaan.
tv - rakentaja.fi TV
0/30
Toista
Pause
Julkaisupäivämäärä
30.12.2005
Etusivulle | Kerro kaverille | Oikeudellinen tiedote | Palaute | Yhteystiedot © Sanoma News Oy