Eteisen tapetointi

Eteisen seiniin haluttiin pientä pintakuviota ja seinät päätettiin päällystää lasikuitutapetilla.
Lasikuitutapetin kiinnitys tehdään Ässätex liimalla tai Ässätex liiman ja käytettävän pintamaalin seoksella suhteessa 1:1.
Liimaa levitetään reilusti seinälle aina yhden lasikuitutapettivuodan leveydelle kerrallaan.
Lasikuitutapetiksi valittiin Eleganssi Tikkurilan 9 eri kuosia sisältävästä valikoimasta. Seinät tapetoi Asennus & Rakennus Agge.
Lasikuitutapetti painetaan tiiviisti kiinni alustaan. Liimaa on riittävästi, kun kangas kostuu pinnastaan.
Työssä suositellaan käytettäväksi muovista tapettilastaa.
Ennen asennustyön alkamista kannattaa tarvittava määrä lasikuitutapettia leikata valmiiksi seinän korkeuden mittaisiksi vuodiksi.
Ässätex lasikuitutapettirulla on metrin levyinen (Heinä 95 cm), joten työ etenee nopeasti.
Tehtaalla valmiiksi leikatut reunat asetetaan vastakkain ns. puskusaumaan. Rullan ulkopuolinen pinta tulee seinää vasten.
Kuviolliset Ässätex lasikuitutapetit kohdistetaan vuotien takana olevien vaakasuorien tummien raitojen mukaan, jolloin kuvio osuu kohdalleen.
Tapetoinnin alle jääviltä sähkörasioilta katkaistaan virta ja niiden paikat leikataan tapetoinnin yhteydessä mattopuukon avulla.
Pintamaalaus tehtiin vuorokauden kuluttua kahteen kertaan RemonttiÄssällä, jota ohennettiin ensimmäisellä kerralla n. 10 % vedellä.
tv - rakentaja.fi TV
0/12
Toista
Pause
Julkaisupäivämäärä
29.12.2005
Etusivulle | Kerro kaverille | Oikeudellinen tiedote | Palaute | Yhteystiedot © Sanoma News Oy