seinän kittaus ja pohjamaali

Seinien levytyksen jälkeen Gyproc-levyjen saumat ja ruuvien kohdat kitataan.
Levyjen saumauksessa käytettiin ProFin Mix J valmistasoitetta. Pakkauskoot 3 ja 10 litraa. Menekki saumauksessa 0,2-0,3l/m2.
Reunaohennettujen levyjen puskusaumoissa ja sisänurkissa käytetään 50 mm levyistä Gyproc G93 kartonkisaumanauhaa.
Saumauksessa levitetään ensin saumatasoite johon saumanauha painetaan ja nauhan alta pursuava tasoite levitetään sauman päälle.
Olohuoneen kattoa kiertämään tehtiin Gproc-levyistä 40 cm leveä alaskettu kaista joka antaa sisäkatolle ilmettä.
Saumauksessa pyritään mahdollisimman ohueen tasoitekerrokseen, jolloin päästään vähemmällä hiomisella.
Ohuita kuultavia pinnoitteita käytettäessä alusta tasoitetaan ja hiotaan mahdollisimman sileäksi. Pohjamaalaus myös tapetoitaville pinnoille.
Vanhat maalipinnat kannattaa ensin pestä Tikkurilan Maalipesulla. Seinien ja katon liittymäkohta maalataan ensin sudilla...
Jonka jälkeen työtä oli helppo jatkaa telaamalla. Tarvittaessa pinta pohjamaalataan Luja Yleispohjamaalilla.
Kaksiossa makuuhuoneen ja keittiön kattojen pintamaalaus tehtiin kahteen kertaan Siro Himmeällä.
Olohuoneessa pintamaalauksessa 2 kertaa Remontti-Ässä, joka valittiin myös seinien reunakiertojen pintamaaliksi.
Kaksion kaikki seinät tulivat maalipinnalle, olohuoneen seinien alaosiin Taika- ja Helmimaalausta käydään läpi tuonnempana.
tv - rakentaja.fi TV
0/12
Toista
Pause

Julkaisupäivämäärä
28.12.2005
Kysy, vastaamme | Keskustelut | Rakentajapörssi | Lomakearkisto | Määräykset ja ohjeet | Rakenneleikkaukset | Laskurit | Rakennusaikataulu
Kustannusarviot | Huoltokirja | Tee Se Itse | Sää | Rakennussanasto | Rakennuspäiväkirja

© Sanoma News Oy