Julkisivuremontin eteneminen
 

Julkisivuremontin eteneminen

Innova-kohteen alkuperäinen julkisivu oli toteutettu betonisandwitch-elementein.
Uudet julkisivuelementit rakennettiin säältä suojassa. Elementit sisälsivät eristeiden lisäksi ikkunat, parvekeovet sekä iv-kanavat.
Julkisivun uloin kuori poistetiin leikkaamalla, joka on perinteistä piikkamista huomattavasti hiljaisempi vaihtoehto.
Tältä näyttää purettu kuori. Ikkunat peitettiin vanerilla purkutyön ajaksi.
Sokkelia levennettiin uusia elementtejä varten.
Elementit tullaan kiinnittämään runkoon, joten paino ei jää levennetyn sokkelin päälle.
Vanhan betonielementin sisäkuori tasoitettiin Parocin-kivivilla matolla. Lisäksi rungon ja elementtien väliin tuli hengittävä Tyvek-kangas.
Elementit asennettiin Tyvek-kankaan päälle.
Kun elementit saatiin paikoilleen, saumattiin saumat.
Rakennuksen alimmassa kerroksessa olevan päiväkodin osuus julkisivusta tehtiin tähtikartaksi.
Myös parvekkeet uusittiin. Tarvikkeet tulivat työmaalle asennusvalmiina.
Uudet parvekkeet ja syöksytorvet.
Kesäkuussa 2012 uudet parvekkeet palvelivat jo asukkaita.
Heinäkuussa 2012 julkisivurappaukset valmiina.
tv - rakentaja.fi TV
0/14
Toista
Pause
Julkaisupäivämäärä
18.6.2012
Kysy, vastaamme | Keskustelut | Rakentajapörssi | Lomakearkisto | Määräykset ja ohjeet | Rakenneleikkaukset | Laskurit | Rakennusaikataulu
Kustannusarviot | Huoltokirja | Tee Se Itse | Sää | Rakennussanasto | Rakennuspäiväkirja

© Sanoma News Oy