Seinät nousevat päivässä

Tässä vaiheessa naapuri oli kerinnyt jo ”ajaa ohitse”. Näkymä naapurirakennuksen räystään alta.
Seinä ja toinenkin alkaa olla paikoillaan, vaikka asentaminen alkoi vasta muutama tunti sitten.
Seinäelementeissä on valmiina höyrynsulkumuovit, jotka tässä vaiheessa suojaavat sisäpuolta myös säältä.
Työ etenee joutuisasti ja asennuspäällikkö vahtii sujuvuutta omissa korkeuksissaan – kypärä päässä tietysti.
Elementit tuetaan sisä- ja ulkopuolelta suoruuden varmistamiseksi. Huom. huolehdi omassa kohteessasi, että maahan ankkuroidut tukipuut poistetaan asennuksen jälkeen kokonaan!
Elementit ovat ulkopuolen osalta jo lähes valmiita, sillä lautaverhous on asennussaumoja ja nurkkalistoja vailla valmis.
Perustuksien päälle asennettava ns. alaohjauspuu on oltava kohdillaan täsmälleen ollen yksi tärkeimpiä asennusvaiheita.
Ensimmäisen kerroksen etelä- ja länsisivun seinät valmiina.
Jälleen uusi seinäelementti tulossa paikoilleen järeän autonosturin voimin.
Kohdalleen…
Alemmas…
Ja kiinni…
Palapelin viimeinen ja vaativin osa on koko etuseinän nosto paikalleen.
Vielä 30 senttiä!
Ensimmäinen kerros viimeistelyä vailla valmis.
tv - rakentaja.fi TV
0/16
Toista
Pause

Julkaisupäivämäärä
6.2.2012
Kysy, vastaamme | Keskustelut | Rakentajapörssi | Lomakearkisto | Määräykset ja ohjeet | Rakenneleikkaukset | Laskurit | Rakennusaikataulu
Kustannusarviot | Huoltokirja | Tee Se Itse | Sää | Rakennussanasto | Rakennuspäiväkirja

© Sanoma News Oy