Syyskuun lopussa talo oli noussut siihen vaiheeseen, että oli harjakaisten aika. Perjantaipäivän keskeytti perinteinen hernekeitto ja pannukakku -tarjoilu munkkikahveineen. Tämän jälkeen työväki pystyikin jo hivenen hellittämään tahtiaan.
Talo koristeltiin omin voimin sisältä, jonne katettiin ruokailupöytä sekä musiikkilaitteet tähtipalloineen, värivaloineen ja valonheittimineen. Sisätila oli vielä ilman väliseiniä lähes avoin, joten tungosta ei päässyt syntymään. Klo 18 talo aukesikin juhlataloksi.
Ulkona valmistettiin ruokaa läpi illan kahden grillin voimin. Mukaan
oli kutsuttu työmiesten lisäksi kaikki talon rakentamiseen
tavalla tai toisella osallistuneet tutut ja sukulaiset. Juhlat jatkuivat
hyvän porukan kesken yli puolenyön.
<<-- Takaisin edelliselle sivulle
|