Villoitusta ja rimoitusta |
copyright
Suorakanava Oy |
Rungon pystytys yläkertaan ja kattotuolien laitto aluskatteineen
jatkui. Yläkerran kattotuolien nostaminen autonosturilla kesti vain
neljä tuntia. Mika Huuska ja rohkea apumies Juuso Semi liikkuivat korkeuksissa
hämmästyttävän
ketterästi.
 |
Autonostorun avulla kattotuolit nostettiin helposti paikoilleen.
|
 |
| Rakennuksen keskiosa tulee olemaan kaksikerroksinen. |
Villoitustöitä
Samanaikaisesti soviteltiin alakerran juoksujen väliin
Paroc Extraa, 150 mm paksua vuorivillaa. Tavallisesti villan sai aseteltua
suoraan juoksun väliin, joka oli tehty eristeen leveyden mukaan. Välillä villaa
joutui kuitenkin leikkelemään sopiviksi paloiksi mm. ovi- ja
ikkuna-aukkojen kohdalla. Eristelevyt aseteltiin paikoilleen huolellisesti
varoen jättämästä reunoille ja nurkkiin aukkoja.
 |
| Villoitus on tehtävä tarkasti, aukkoja ei saa jäädä lainkaan. |
Vaikka sovittaminen on tarkkaa, niin vuorivilla joustaa paremmin ja
tekee työn helpommaksi kuin lasivilla. Vuorivilla on lisäksi
miellyttävämpi käsitellä. Työn voi tehdä paljain
käsin, mitä ei voi ajatella tehtävän lasivillan kanssa
työskenneltäessä.
 |
| Vuorivillaa käsiteltäessä pukeutuminen
voi olla säänmukaista. |
Tuulensuojalevyt paikoilleen
Seuraavaksi oli vuorossa tuulensuojalevyjen laitto. Ne ruuvattiin paikoilleen
kipsilevyruuveilla. Aluksi kiinnitimme levyt vain muutamalla ruuvilla,
jotta ne pysyisivät paikoillaan. Myöhemmin ruuvasimme ne kauttaaltaan
konevuokraamosta hankkimallamme nauharuuvaimella, jonka avulla työskentelynopeus
moninkertaistui.
 |
| Puolet päädystä on villoitettu sekä levytetty. |
Vuorossa rimoitus ja vuorilaudat
Levytyksen jälkeen seinät rimoitettiin. Rimoituksen päälle
naulattiin vielä vaakasuora koolaus, johon lopullinen Kastellin
pohjamaalaama vuorilauta kiinnitettiin pystysuoraan. Talo maalataan lopulliseen
sävyynsä vasta ensi kesänä.
 |
| Vuorilaudat on valmiiksi pohjamaalattu. Varsinainen julkisivumaalaus
tehdään ensi kesänä. |
Lisätietoa Kastelli
-taloista
Lisätietoa eristämisestä
<<--
Takaisin edelliselle sivulle
Etusivulle
|