Vantaan Myyrmäellä pidettyjen Rakenna&Remontoi –messujen
aikana julkistettu RemonttiOptimi keräsi paikan päälle
tutustujia paljon juuri yrityspuolelta. Remontointipuolelle kohdistettu
kustannuslaskentaohjelma sai rakennusalan yrittäjiltä heti ensitutustumisella
erittäin paljon positiivista palautetta. Ohjelmaan tutustumisen yhteydessä
ohjelman esittelijät ja yrittäjät kävivät läpi
myös Rakentaja.fin muuta toimintaa. Erilaisten laskureiden, leikkauskuvapankkien
ja pienrakentamiseen suunnattujen kaavakearkistojen löytymistä
palvelusta yrittäjät pitivät todella suurena apuna sekä
itselleen että työn teettäville yksityisille ihmisille.
Realististen kustannusarvioiden saanti ennen yhteydenottoa urakoitsijoihin
samoin kuin täsmällisten urakkatarjouspyyntö- ja urakkasopimuskaavakkeiden
käyttö edesauttavat molempia osapuolia hyvän lopputuloksen
aikaansaamiseksi. Palveluhakemistoa yrittäjät pitivät itselleen
todella edullisena tapana olla esillä ja rakentajille helppona etsintäpaikkana
työn tekijöiden etsimiseen. Mepora Oy tyytyväinen palveluhakemiston käyttöön ja toimintaan
Muutama vuosi sitten Porin talousalueella asennettiin vuosittain vain muutamia elementtiperustuksia ja ontelolaattoja, mutta tällä hetkellä ParmaParel-perustuksia ja ontelolaatta-alapohjia on tehty pelkästään Porin talousalueelle jo kymmeniä. Vuoden 2005 alussa Ojanen lisäsi Mepora Oy:n mukaan Rakentaja.fi-palvelun tarjoamaan palveluhakemistoon ja sen jälkeen yhteydenottoja on tullut viikoittain. ”Palveluhakemisto on selvästi lisännyt yhteydenottojen määrää, kerrassaan mainio palvelukokonaisuus” kiteyttää Ojanen tilannetta.
Porin ja naapurikuntien lisäksi Mepora Oy rakentaa Satakunnassa, Pääkaupunkiseudulla, sekä Tampereen, Forssan ja Turun alueella. Toimintaan ei kuulu pelkästään elementtien asennus, vaan tarvittaessa Mepora Oy:n asennusryhmät muotittavat, raudoittavat ja valavat myös anturat, elementtien saumat ja muut runkoon liittyvät paikallavaluosat. Myös elementtien hankinta, perustussuunnittelu ja elementtisuunnittelu järjestyvät asennettaviin kohteisiin tarvittaessa. Ojasen mukaan kuluva vuosi on alkanut vilkkaana, sillä elementti-perustusten asennus onnistuu hyvin talvellakin pakkasista huolimatta. Vaikka töitä riittää, elementtiperustuksista kiinnostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä. Yhteydenotot kannattaa tehdä ajoissa. Mielellään heti kun perustamistapa sekä talopaketti tai runkorakenne on ratkennut.
<<-- Takaisin edelliselle sivulle
|