Perheen olosuhteiden muuttuessa tulee usein eteen uuden asunnon hankinta. Suomalaiseen asuntotoiveeseen liittyy useimmiten omakotitalo. Yleisin syy jättää omakotitalo toteuttamatta on, että ei osata aloittaa projektia, eikä oikeastaan osata hahmottaa koko hanketta. Toisin sanoen ei ole prosessin avaimia. Omakotitalon hankinnassa, varsinkin kun rakennuttaminen hoidetaan omatoimisesti, kannattaa kaiken aikaa pitää selvänä mielessä tietyt asiat. Tietyt asiat kulkevat koko projektin ajan mukana riippumatta siitä, missä ollaan menossa. siis ensimmäisestä ajatuksesta siihen asti, kun viimeinenkin huonekalu on paikallaan ja vähän pidemmälle. Kyseessä ovat rakentamisen hallinnan työkalut, joita käyttämällä hankkeesta ei synny missään vaiheessa harhakuvaa.
Hallintajärjestelmä tehty yhteistyössä TEKESin kanssa Prosessin avaimien löytämiseksi on Suorakanava Oy yhteistyössä
TEKESin kanssa julkaissut omakotitalorakentajia täysimittaisesti
palvelevan Koti-Optimi - Pientalorakentamisen hallintajärjestelmän.
Hallintajärjestelmä lähtee liikkeelle jo siinä vaiheessa,
kun ajatus uuden omakotitalon rakentamisesta ensimmäisen kerran iskee
mieleen. Hätäisesti tehdyt virheratkaisut poistetaan kulkemalla
koko prosessi läpi aina tarpeiden selvittämisestä alkaen.
Kun itse hankepäätös on ensin kyseenalaistettu ja lopullinen
varmuus tulevasta päätöksestä saatu aikaan, on aika
turvata koko reitti rakentamisen loppuun asti. Opastus turvaa koko reitin ensisuunnittelusta talon huoltoon Opastus kulkee suunnittelun lähtökohtatietojen, suunnittelijoiden
valitsemisen, urakkatarjouspyyntöjen, urakkasopimusten, työmaavalvonnan,
työmaakokousten ja muiden vastaavien tapahtumien kautta kohti rakennuksen
valmistumista. Kaikki rakentamisessa tarvittavat asiakirjat urakkatarjouspyyntöineen
ja -sopimuksineen ovat hallintajärjestelmä-cd:llä mallitäytettyinä.
Tyhjiä kaavakkeita kansion hankkineet saavat vapaasti tulostaa käyttöönsä
internetin kautta. Samaa reittiä ilmaiseksi tulevat jälkikäteen
myös kaikki tapahtuvat päivitykset.
Tilaa hallintajärjestelmä Jäsentukusta Voit tilata oman CD:n (40 €) tai ladata sen verkosta suoraan päätteellesi (30 €). Lisätietoa hallintajärjestelmästä... <<-- Takaisin edelliselle sivulle
|