Rakennuspäiväkirja
Seuraamme tässä päiväkirjassa rakennusprojektimme edistymistä. Talosta tulossa Jämerä-kivitalo. Päiväkirjassa rakentajapariskunnan kömmähdykset ja ideat projektin edetessä.


perjantai, 18. tammikuuta 2008


Tontti punaisella rajattu
Tontti punaisella rajattu


Tontti ostettu ja kauppakirjat tehty.
+ Kommentoi (0 kpl)



maanantai, 14. tammikuuta 2008


Ensimmäinen tapaaminen Suunnitelijan kanssa, mukana myös urakoitsija. Käytiin läpi marssijärjestystä sekä meidän toiveita. Lähdettiin liikkeelle kellarillisen talon valmiista pohjasta poisitamalla kellari heti alkuun ja laajentamalla muita kerroksia. Pohjaa myös muuten käännettiin peilikuvaksi ja huonejärjestystä muutettiin.
+ Kommentoi (0 kpl)



maanantai, 7. tammikuuta 2008


Tontti ostetaan sukulaiselta ja tänään tontin hintakin lyötiin suullisesti lukkoon.
+ Kommentoi (0 kpl)



torstai, 3. tammikuuta 2008


Kävin kaupungilta varmistamassa että aikomamme tyyppinen talo (mallikuvilla) on mahdollista toteuttaa kaava-alueella olevaan tonttiin, jonka aijomme ostaa. Kaupungin mukaan ei mitään esteitä, kunhan kattokaltevuus pysyy kaavamääräysten mukaisena. Muuten suhteellisen vapaata kaava-aluetta rakentamisen suhteen.
+ Kommentoi (0 kpl)



tiistai, 1. tammikuuta 2008


Vuoden vaihteessa päätettiin ottaa Halvempi kahdesta ehdokas tontista. Tämä tontti on kauempana keskustasta, mutta on myös isompi ja rauhallisempi kuin toinen tontti ehdokas.
+ Kommentoi (0 kpl)




[riviä: 205kpl, [kt] sivu: |<  << 11,12,13,14,15,16,17,18,19,20,21  >|]
rakentajat-08
RAUMA , Suomi
Lähetä viesti
 
Arkisto:
2010
10 (3 kpl)
9 (1 kpl)
7 (2 kpl)

2009
12 (1 kpl)
10 (3 kpl)
9 (10 kpl)
8 (19 kpl)
7 (3 kpl)
6 (3 kpl)
5 (6 kpl)
4 (7 kpl)
3 (11 kpl)
2 (4 kpl)
1 (14 kpl)

2008
12 (9 kpl)
11 (12 kpl)
10 (13 kpl)
9 (16 kpl)
8 (17 kpl)
7 (10 kpl)
6 (13 kpl)
5 (6 kpl)
4 (5 kpl)
3 (4 kpl)
2 (7 kpl)
1 (6 kpl)

Linkit:
Belarus traktorit :)
Maanmittauslaitos
Jämerä.fi - kivitalot
Uponor - putkistot
Lakan Betoni - perustus
Mkjlehtinen
Ensto - sähköistys
ABB - EIB/KNX
Zeeta - valaistus
Thermisol - eristeet
A.Astila - urakointi
Monier/Ormax - kattotiilet
Bianza - sisustussuunnittelu
Fenestra - ikkunat
Paroc - eristeet
Bianza - sisustussuunnittelu
Vallox - Ilmanvaihto
Tikkurilan - Tasoitteet/maalit
Wellrock, Sakret - Ulkopuolen tasoitteet
Wellfix - Rappaustyöt

Yleiskuvat/pohjakuvat:










Kuvagalleria ->>