Betonit muottiin
copyright
Suorakanava Oy

Lohja Ruduksen betoni- ja pumppuautot valmiina työhön.

Vesi vaivana

Valumuotin viimeistelytöitä riitti koko alkuviikoksi. Keskiviikkona kävi rakennustarkastaja paikalla ja totesi kaiken olevan kunnossa suurta finaalia varten. Aiemmin oli suunniteltu, että vettä puolillaan olevat tynnyrimuotit tyhjennetään uppopumpulla. Keskiviikkona kuitenkin huomasin, että raudoitusten välistä ei saakaan enää laskettua uppopumppua tynnyriin. Niinpä päätimme hankkia porakoneeseen liitettävän pumppusysteemin, vaikka sen toimivuutta ei ehtisi enää tarkistaa etukäteen.

 
Vielä Keskeneräinen muotti.    

Betonin oli määrä tulla klo 12, ja olimmekin hyvissä ajoin tyhjentämässä tynnyreitä. Porakonepumppu tuntui olevan tehoton, eikä se saanut edes imettyä vettä letkuun. Klo 11 alkoi asia jo huolettaa, mutta saimme systeemin kuitenkin toimimaan, kun laski pumpun ensin mahdollisimman lähelle vedenpintaa. Vedenpinta alkoi laskea hitaasti, mutta viimeinenkin tynnyri oli tyhjä pumppuauton tullessa. Pakko myöntää, että kierrokset olivat korkealla ja oli lähellä, etten olisi lähtenyt hakemaan pumppua konevuokraamosta. Tarinan opetus onkin, että kaikki tärkeät systeemit pitäisi koekäyttää ennen tosi paikkaa.

 
Autokatoksen ja -tallin muotit.   Näkymä pilarimuotin sisältä - pohjalla häämöttää paaluhattu.

Tämäkin vielä...

Keskellä pumppuhässäkkää kännykkä pirisi taskussa, ja äitini kysyi, pääsisinkö katsomaan Pyryä, joka oli kaatunut ja lyönyt suunsa muoviseen mopoon niin, että suusta tuli verta. Puhelimessa kuului lohduton itku, mikä tässä tilanteessa oli sikäli lohduttavaa, että kuulin pojan ainakin olevan elossa. Sain hätääntyneen selvityksen tapahtumista, mutta jouduin vain toteamaan, että en nyt pääse tulemaan, kun ei aivan hengenhätä tunnu olevan. Muutenkin rakennushommissa on useasti joutunut potemaan huonoa omaatuntoa, kun laiminlyö perhettä, on joka paikasta myöhässä eikä mihinkään / kenellekään ole aikaa, mutta tähänastisista tilanteista tämä tuntui kaikkein kurjimmalta.

 
Autotallin lattian tasaus meneillään.   Oli se kaivon korkeus oikein mitattu!

Itse valu sujui hyvin; betoni valui pumppuauton putkesta sopivasti annosteltuna muottiin, ja homma eteni. Minulla oli kunnia toimia täryttäjänä, ja päivän päätteeksi kyllä huomasi tehneensä töitä. Piirustusten mukaan laskettuna muotin tilavuus oli noin 20 m3, mutta 23 kuutiosta ei paljoakaan jäänyt yli. Päivän päätteeksi oli mukava kiivetä savikasan päälle päivän työtä ihailemaan!

 
Muotti purettu, pilari onnistui hyvin. Täryttäjä on ollut tehtävänsä tasalla.   Parhaiten säilyneestä puutavarasta kiskottiin naulat pois ja taltioitiin uusiokäyttöä varten.

Loppu hyvin...

Valumuotti purettiin jo seuraavana päivänä, ja valun jälki näytti hyvältä. Muotista otettiin pattingit ja parhaiten säilyneet laudat talteen, ja viikonloppu menikin nauloja irrotellessa. Kokonaisina säilyneitä muotin osia ei ryhdytty purkamaan, ja niille löytyikin ottajia varsin nopeasti. Samoin pienemmät laudanpätkät löysivät nopeasti tiensä puulämmittäjälle!

Päivän päätteeksi on mukava pysähtyä hetkeksi ihailemaan työn jälkeä. Tästä on hyvä jatkaa!

Toim. huom. Kuten edellä huomataan, monen laiseen ongelmaan saa varautua. Kaikki päättyi kuitenkin hyvin ja työn jälkikin on kelvollista. Oman työn osuudella voi säästää rahaa. Monet aputöistä voi omien taittojen ja voimavarojen puitteissa tehdä itsekin. Työhön osallistumalla voi myös kokea onnistumisen iloa.

Jatkoa seuraa...

Lisätietoa valmisbetonista...

<<-- Takaisin edelliselle sivulle

 



Loading