Muuttopäivä oli suunniteltu tämän viikon torstaille. Jo nyt oli käynyt selväksi, että talo ei missään tapauksessa olisi muuttopäivänä valmis - mutta tavoitteena oli saada siitä asuttava. Olimme pitkään käyneet keskusteluja oikeasta muuttoajankohdasta, mutta lopulta päädyimme siihen, että muutto kaikkineen olisi helpompi tehdä vielä kesäloman aikana. Tämä silläkin riskillä, että kaikki varoittivat talon jäävän ikiajoiksi puolivalmiiksi, mikäli muuttaa ennen viimeisenkin listan kiinnittämistä.
Lämpöpumppu kytkettiin toimintaan, ja näin taloon saatiin lämmintä vettä, mikä tiettävästi ei ole muuton edellytys. Oleellista on, että vettä ylipäätään tulee Putkimiehemme Tarmo Mänkärlä tuli yllättäen vielä yhtenä iltana tarkistamaan, että kaikki vesi- ja viemärisysteemit toimivat. Toki kaikki kunnossa olikin, mutta kieltämättä tällaisesta huolehtimisesta ja vastuuntunnosta tulee hyvä mieli.
Tärkeänä pidimme sitä, että muuttotarkastus pidettäisiin ennen muuttoa, koska ainakin huhujen mukaan vakuutukset eivät olisi voimassa, jos muuttotarkastusta ei oltaisi pidetty. Muuttotarkastusta kaavailtiin heti alkuviikkoon, mutta kansiomme eli omaa hiljaista eloaan kaupungin virastoissa, eikä sitä saatu siellä eteenpäin. Päivä päivältä asia alkoi enemmän huolettaa, ja lopulta muuttotarkastus saatiin järjestettyä suunniteltuun muuttopäivään! Niin kuin odotettua olikin, meni muuttotarkastus läpi ongelmitta.
Koko viikon kestänyt sadekin taukosi illaksi, ja ahkeriksi työmuurahaisiksi
tiedetyt talkoolaiset saapuivat muuttamaan omaisuuttamme. Karoliina oli
pakannut omaisuutemme laatikoihin, joita oli helppo pinota autojen kyytiin.
Riittävän suuren talkooväen ansiosta tavaramme oli viety
uuteen kotiimme neljässä tunnissa, ja sinne sitten jäimme
laatikkokasojen keskelle ihmettelemään keskeneräistä
kotiamme
Tunteet olivat varsin sekavat. Muutto merkitsi uuden ajan alkamista ja konkretisoi taloprojektimme loppumista, mutta paljon oli vielä tehtävää - alkaen muuttolaatikoiden purkamisesta. Pyhästi päätimme, että talo tehdään kuitenkin valmiiksi, mutta aika sitten näyttää, miten jalkalistat löytävät paikoilleen! Jo tässä vaiheessa haluamme kiittää lähisukuamme
jatkuvasta avusta ja tuesta rakennusvaiheen kaikissa vaiheessa. Lapsenhoitoapu
on ollut välttämätöntä, ja on ollut mukava joskus
saada välipalakin työmaalle. Puhumattakaan rautakauppareissujen
hoitamisesta ja yleismiehenä toimimisesta silloin, kun minä
olen ollut arkityössäni. Ystäville kiitos kärsivällisyydestä
- me kun emme viimeisen vuoden aikana ole pahemmin ystävyyssuhteita
vaalineet. Jospa tästä alkaisi sosiaalinenkin elämä
palata pikkuhiljaa normaaliraiteille!
<<-- Takaisin edelliselle sivulle
|