Aloitamme tällä viikolla uuden seurantakohteen, joka sijaitsee Turussa. Annamme puheenvuoron rakentajaperheelle...

Hyppy tuntemattomaan - omaa taloa rakentamaan

Olemme perhe, johon kuuluu Karoliina (32 v), Timo (35 v), Pyry (9 kk) ja chihuahua Jojo (11 v). Olimme ostaneet Turun itäisessä keskustassa olevan kerrostalokolmiomme kesällä 1999 , ja olemme olleet kotiimme erittäin tyytyväisiä - loistava sijainti, ikkunat kolmeen suuntaan, ylin kerros, avaraa ja valoisaa. Ainoaksi puutteeksi totesimme pienet säilytystilat. Syksyllä 2002 alkoi mielissämme pikkuhiljaa kyteä ajatus, että jossakin vaiheessa täytyy varmastikin hankkia isompi asunto. Hetken aikaa seurasimme asuntomarkkinoita, mutta lopulta helpottuneina totesimme, että meillä ei ole mitään tarvetta muuttaa mukavasta kodistamme vielä moneen vuoteen.

Tilanteet muuuttuvat

Tilanne kuitenkin muuttui keväällä 2003 Karoliinan mahan alkaessa pikkuhiljaa kasvaa, ja sunnuntaiaamut alkoivat epätoivoisella asuntoilmoitusten lukemisella. Ajattelimme, että olemme mukavuudenhaluisia rivitaloihmisiä kuten eräät ystävämme, jotka juuri olivat muuttamassa hienoon ja uuteen rivitaloon Vasaramäkeen. Mutta sopivia rivitaloja ei ollutkaan myytävänä, ja suurin osa sopivilla alueilla sijaitsevista rakenteilla olevista rivitaloasunnoista oli joko liian pieniä tai niistä tuntui puuttuvan oleellisia asioita kuten esimerkiksi autokatos.

Vaihtoehtojen kartoittaminen

Aloimme katsoa myös pari- ja omakotitaloja, mutta hinnaltaan, kunnoltaan ja sijainniltaan sopivia asuntoja ei löytynyt. Epätoivon hetkinä katselimme myös kerrostaloasuntoja, mutta niidenkin suhteen tilanne oli yhtä huono. Keskusteluja käytiin myös kodin sijainnista: kaupungin ydinkeskusta ei ole lapselle mukavin kasvuympäristö mutta toisaalta keskustan läheisyys antaa monia mahdollisuuksia. Jouduimme toteamaan, että unelmamme maaseudun rauhasta kaupungin keskustassa jää toteutumatta.

Oman talon rakentamistakin pohdittiin, mutta sitä pidettiin äärimmäisenä ja erittäin hankalana vaihtoehtona. Tuntui pelottavalta, että ryhtyisi tekemään jotakin, minkä hintaa ei tiedä eikä lopputuloksestakaan ole mitään varmuutta. Kuitenkin rohkaisimme mielemme, ja kesällä 2003 kävimme kauppaa Nummen kaupunginosassa olevasta tontista. Emme kuitenkaan tonttia saaneet, mikä oli jollakin tavalla helpottavaa mutta myös harmittavaa.

Kuume nousee

Pyryn syntymän lähestyessä asuntokuume kasvoi uusiin mittoihin, mutta uutta kotia ei löytynyt. Tilanne alkoi olla ahdistava, kun kotimme alkoi täyttyä pinnasängyistä, vaunuista, turvaistuimista. Joulukuussa huomasimme lehdessä myyntiilmoituksen muutaman kilometrin päässä keskustasta olevasta tontista. Hinta tuntui liian korkealta, ja asia jäikin hetkeksi, kunnes kiinnostuksemme tonttia kohtaan heräsi uudelleen etenkin hyvän sijainnin vuoksi: Timolla olisi vain 10-15 minuutin kävelymatka töihin, ja Karoliinakin pääsisi helposti töihin joko bussilla tai omalla autolla. Keskustaankaan ei olisi liian pitkä matka, ja ympäristö olisi rauhallinen.

Tontti viime talvena.

Ratkaisu häämöttää

Tontti oli pitkään ollut hoitamaton ja villiintynyt. Heinikko on nyt niitetty pois.

Teimme tontista tarjouksen joulukuun lopulla, ja seuraavana päivänä kiinteistövälittäjä ilmoitti tarjouksemme menneen läpi. Vielä ennen kaupantekoa kävimme tontilla kaupungin rakennuslupa arkkitehdin kanssa. Pelkäsimme, että hän tyrmää ajatuksemme modernista siporextalosta ja vaatii tontille 50-luvun puutalon, mutta hän olikin hyvin rohkaiseva ja sanoi tärkeintä olevan, että talosta tulee hieno. Mielessämme oli pitkään siintänyt markkinamiesten luoma mielikuva valoisasta ja avarasta Jämerä-kivitalosta, ja nyt oli mahdollisuus toteuttaa unelmamme. Niinpä sovimme tapaamisen rakennusarkkitehti Mikko Lindqvistin kanssa Varsinais-Suomen Rakennussuunnitteluun, ja hän kertoi meille siporexrakentamisesta ja vastaili asiantuntevasti netistä löytämiimme siporexia kyseenalaistaviin kysymyksiimme. Heti ensimmäisellä kerralla hän esitteli muutamia piirtämiään Dueton muunnoksia, jotka miellyttivät myös meitä.

Pankin kanssa sovittiin raha-asiat kuntoon, ja kauppakirja allekirjoitettiin 15.1.2004. Olimme nyt maanomistajia, mikä kieltämättä tuntui hyvältä.

Jatkoa seuraa...

<<-- Takaisin edelliselle sivulle