Piippu nousee ja autotalli saa uuden oven copyright
Suorakanava Oy

Kesäloma jatkui tutuissa merkeissä: aamulla kukonlaulun aikaan työmaalle, illalla kotiin. Laatoitusprojekti jatkui hyvää vauhtia saunassa, joten taas piti tehdä reissu Pukkilan myymälään - tällä kertaa hakemaan alakerran vessan laatat; lattiaan sinistä ja seinille valkoista.

Maalarimestarit.

Talon ulkopuolella jatkoimme maalaustöitä: autokatoksen sisäkattoa, saunan puuverhoilua, räystäslautaa. Onneksi ilmat olivat suosiollisia, joten työt sujuivat ihan mukavasti - itse asiassa aurinko taisi paistaa hiukan liikaakin.

Saunakin valmistuu vähitellen

 
Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme saunassa pystypanelointiin.

Kiukaita oli katseltu jo hyvissä ajoin, mutta ostopäätös oli jäänyt tekemättä. Valintaa vaikeutti epätietoisuus lauteiden ym. rakenteiden mitoista. Satuimme ilmeisesti tarpeeksi väsyneinä rautakauppaan, ja lopulta kiuaskin lähti mukaan sen enempää ihmettelemättä - pääasiallinen valintakriteeri oli pieni turvaetäisyys. No, päätöksiä on pakko tehdä. Toisaalta oli taas yksi murhe vähemmän, ja saunan panelointi pystyttiin aloittamaan.

 
Pesuhuoneen ikkuna. Laattajako onnistui ikkunan kohdalla hyvin.

Rondo ylittää katon harjan

Schiedelin Rondo-savupiippu oli aiemmin muurattu odottamaan yläpohjaan. Suosiollisen sään aikana piti päästä työtä jatkamaan, ja niinpä rohkaisin mieleni ja aloitin jälleen piippumuurarin työt. Suoranaista hinkua katolla työskentelyyn minulla ei ole, mutta pakko mikä pakko. Päivä oli jo pitkällä, ennen kuin saimme kannettua kaikki harkot, sisäputket ja eristeet katolle. Sitten vain ämpärillinen laastia mukaan ja äijä köydellä kiinni kulkusiltaan! Niin alkoi piippu taas nousta, ja illan alkaessa hämärtää piippu oli saavuttanut lakikorkeutensa. Viimeisen kiven nostaminen jännitti etukäteen, mutta meni sekin lopulta paikoilleen. Viimeinen keraaminen sisäelementti piti katkaista mittojen mukaan. Siinä olikin projektia - timanttilaikalla sai tehdä töitä aivan tosissaan ennen kuin putki nöyrtyi. Lopuksi vielä raudoituksen valaminen harkkoelementeissä valmiina oleviin reikiin ja piipunhatun kiinnitys. Se on siinä - hyvällä mielellä nukkumaan.

Myönnettäköön, että yksi kivi jäi laittamatta, mutta pykälien vaatimat mitat piippu kuitenkin nyt täyttää. Jos joskus intoa riittää, voi piippua vielä jatkaa, mutta se vaatii kulkusillan siirtämisen piipun yläpuolelle.

Schiedelin Rondo-savupiipun keraaminen sisäputki katkaistuna – lopultakin!



Piippu valmiina.

Autotallin nosto-ovi paikoilleen

Autotalliin oli suunniteltu hankittavaksi nosto-ovi. Halusimme laadukkaan, harmaan oven. Ovi oli toimitettu meille odottelemaan hyvissä ajoin, ja muutamaa päivää aiemmin olin tutustunut perusteelliseen ja selkeään asennusohjeeseen. Asennus sinänsä sujui ilman ylimääräisiä kommelluksia tai ongelmia, mutta huolellisuutta ja täsmällisyyttä nosto-oven asentaminen vaatii. Ruuveja oli jos jonkinlaista, mutta ohjetta huolellisesti seuraten kaikille löytyi paikkansa. Lisäksi jousien säätämisessä oikeaan pituuteen tarvittiin toisen ihmisen apua ainakin näin amatöörisarjassa. Taas oli hyvä mieli, kun kunnialla selvitimme työn, jota monet tuntuvat pitävän varsin hankalana.




N osto-ovi paketeissaan.



Oven asennus alkoi liukukiskojen kiinnittämisellä.

Ovi nostettuna ylös.

Väliaikainen ulko-ovi jätettiin vielä käyttöön, jotta hieno nosto-ovi ei turmeltuisi rakentamisen aikana.

Vaikka ovi tuli valmiiksi, emme ottaneet sitä vielä käyttöön vaan jätimme sen yläasentoon ja jatkoimme itsetehtyjen väliaikaisten ovien kanssa, koska haluamme oven olevan puhdas / ehjä / siisti vielä talon valmistuessakin…


Lisätietoa Jämerä-kivitaloista...
Lisätietoa Schiedel-piipuista...

 

<<-- Takaisin edelliselle sivulle

 



Loading