Ulkopuolella edistyvät katokset ja sisäpuolella alkavat tasoitetyöt copyright
Suorakanava Oy

Päätyyn tehtiin valekukot, jotta samanlainen reunus kiertäisi koko autokatoksen.

Työt jatkuivat talon ulkopuolisten rakenteiden parissa. Edellisellä viikolla oli saatu autokatoksen kertopuut paikoilleen, ja nyt kattoon lyötiin raakapontti päälle. Timpureiden kanssa pohdimme, miltä katoksen tulisi lopulta näyttää, ja lopulta päätimme tehdä päätyihin valekukot, jolloin yhtenäinen reunus kiertää koko katoksen.Varsin pian päästiinkin laittamaan otsalautoja paikoilleen, ja työn edetessä ajoittain pysähdyttiin katsomaan, mikä olisi ulkonäöllisesti paras ratkaisu.

Sivulla sahattiin kertopuupalkkeihin lovet rakenteen keventämiseksi.

Pääsisäänkäynnin lippaan ja autokatokseen haettiin samaa ilmettä.

Tälläkään viikolla ei selvitty ilman sydämentykytyksiä: . Erällä keskustelupalstalla joku lukija oli herättänyt epäilyn, että talomme alaslasketut katot oli tehty liian aikaisin, ja että rakenteet ovat nyt kosteat. Tällaisen epäilyn jälkeen ei saa mielenrauhaa ennen, kuin asia on lopullisesti selvitetty. Niinpä ruokailuhuoneesta ja yhdestä yläkerran makuuhuoneesta (todennäköisimmin kosteimmat huoneet) ruuvattiin kipsilevy irti ja katsottiin, miltä tilanne näyttää. Kipsilevyn alla kaikki oli hyvin: ei kosteutta eikä muutakaan hälyyttävää.

Keittiön katto - ei kosteutta!


Takka oli jo viime syksystä ollut suuri kysymysmerkki ja ihmetyksen aihe. Savupiipulle oli varattu reikä rakenteisiin siten, että takka olisi olohuoneen ja ruokailuhuoneen välisessä oviaukossa, ja itse piippu kulkisi samassa kohtaa olevan kantavan väliseinän ruokailuhuoneen puolella. Yhtenä huolena oli, että takka ei saisi olla liian leveä, jotta kulku ei estyisi. Toisekseen takka ei saisi tulla liikaa ruokailuhuoneen puolella, jotta siitä ei tulisi liian ahdas tila. Pitkään olimme selailleet valmistakkojen kuvia, mutta meitä miellyttäviä ja tähän paikkaan sopivia takkoja ei liiemmin näkynyt. Lopulta aloimme selvittää, olisiko jollakin takkamuurarilla hyvää ratkaisua tilanteeseemme.
   

Takkamuurari Markku Mäkilä tuli rakennukselle katsomaan, ja näytimme hänelle kuvia sellaisista takoista, jotka meitä miellyttivät. Hänellä olikin pian ehdotus, josta innostuimme, ja sovimme takan tekemisen muutaman viikon päähän. Takkaa varten tilasimme Puulämmön kaarevan Panorama-takkaluukun sekä Schiedelin Rondo-savupiipun. Näin jälkikäteen savupiipun ja takkaluukun tilaaminen kuulostavat varsin pieniltä ja mitättömiltä asioilta, mutta ajoittain laaja valikoima ja valinnan vaikeus tuntuvat ahdistavilta. Asian saaminen päätökseen helpottaa; taas on yksi lukuisista (sadoista?) päätöksistä tehty ja ollaan hieman lähempänä lopputulosta!

Tasoitetyöt alkavat

Urakoitsijamme Tero Saarinen työssään.

Tämän viikon tapahtumiin kuului kauan odotettu virstanpylväs: tasoitetöiden alkaminen. Urakoitsijaksi olimme valinneet Tasoitetyöt Saarisen, ja työ lähtti mukavasti liikkeelle. Jo urakkaa sopiessamme Tero Saarinen oli perinpohjaisesti selittänyt, miten tasoitetyö tehdään, joten jäimme luottavaisin mielin odottamaan, mitä tuleman pitää.

Smyygien tekemiseksi ikkunanpieliin laitettiin laudat. Pyöreällekin ikkunalle piti tehdä oma muottinsa.


Ensimmäinen kerros valmiina.

Kipsilevykattojen saumat nauhoitettiin.


Toim. huom. Joskus pieni vaiva, avata rakenne, saattaa säästää turhalta murehtimiselta.

Jatkoa seuraa...

Lisätietoa Jämerä-kivitaloista... Lisätietoa kipsilevyista...

 

<<-- Takaisin edelliselle sivulle

 



Loading