Valutöitä ja koepaineistusta copyright
Suorakanava Oy


Pääoven eteen tulevan portaan sisämuotti.

Tämän viikon tärkeimmäksi työksi oli suunniteltu teknisen tilan ja autotallin pintalattian sekä talon ulkopuolisten porrastasanteiden valaminen. Pääoven eteen piti valaa varsin korkea betonimöykky, joten tunsimme kiusausta säästää betonia tekemällä muotista selkeä laatikko, jossa olisi seinät ja katto. Tällaisen muotin ongelmana vain on, että muotin sisälle jää lautoja, jotka voivat alkaa ajan myötä mädäntyä ja haista. Selvittelin asiaa monesta lähteestä, ja taas kerran valitsimme turvallisemman ja hankalamman vaihtoehdon: päätimme tehdä muotin kylkeen aukon, jonka kautta saa muotin purettua.

Sisämuotti ja ulkoreuna sekä palkkiraudoitus. Muotin purkamista varten tehtävä luukku alkaa hahmottua.

Muotti valmiina.

Kodinhoitohuoneen eteen tulevan portaan muotti.

Autotallin lattiavalu

Autotallin ja teknisen tilan seiniin piti merkitä korkomerkit valua varten. Koska kevytsoraharkkoseinässä ei kynänjälki näkynyt kunnolla, kiinnitimme seinään pienet pahvinpalat, joihin oli helppo letkuttaa korkomerkit paikoilleen. Pintavalusta tuli ohut (5 cm), joten Wirsbo-lattialämmitysputkia ei voinut kiinnittää raudoitusverkkoon kuten asuintiloissa vaan piti erikseen hankkia kiskot, jotka ensin ruuvattiin lattiaan kiinni ja johon lattialämmitysputket oli lopulta helppo kiinnittää. Raudoitusverkko laitettiin vasta lämmitysputkien päälle, jolloin se asettuikin oikeaan korkeuteen aivan itsestään.

Wirsbo-lattialämmitysputkisto asennettuna teknisessä tilassa. Kynän jälki ei erottunut kunnolla kevytsoraharkkoseinässä, joten seiniin kiinnitettiin pahvinpalat, joihin oli helppo tehdä korkomerkit.

Lattialämmityksen koepaineistus oli tarkoitus tehdä hyvissä ajoin ennen valun alkamista, mutta ensiksi kompressori ei toiminut, ja kun uusi kompressori saatiin paikalle, huomasimme aivan uuden liittimen vuotavan! Hetken mietimme, mitä teemme: luotammeko putkien olevan ehjiä ja valamme lattian ilman koepaineistusta vai yritämmekö saada uuden liittimen ajoissa paikalle? Päätös oli helppo: en halua autotalliin perinteisiä pattereita, joten putkisto oli koepaineistettava keinolla millä hyvänsä.Valutyöt aloitettiin kodinhoitohuoneen edustalta, lattiat päätettiin valaa viimeisinä. Kun valu oli päässyt etenemään autotalliin saakka, oli uusi liitinkin jo saatu paikalle ja todettu putkiston olevan - kuten arvata saattaa - ehjä ja tiivis.

Reunanauha laitettuna tekniseen tilaan.

Autotalli valmiina valuun.

Kaikissa tähänastisissa valuissa on ollut jotakin sydämentykystystä aiheuttavaa: anturan valussa tynnyrimuottien tyhjennys vedestä veti tiukille, pintalattioiden valussa meinasi betoni loppua kesken, ja nyt tämä koepaineistusongelma. Onneksi valuja ei ole ymmärtääkseni enää tulossa…

Pääoven eteen tulevan portaan valu.


Tartuntoja varten upotettiin lätkät betoniin.

Autotallin lattia valmiina, seiniin vedetty jo tiilitasoitettakin.

Loppuviikosta alettiin purkaa valumuotteja, ja autotallin sekä teknisen tilan harkkoseiniä alettiin tasoittaa tiilitasoitteella. Karoliina oli käynyt jo alkuviikosta tutustumassa Pukkilan kaakeleihin ja tehnyt myyjän avustuksella alustavan suunnitelman. Loppuviikosta menimme vielä katsomaan valinnat yhdessä läpi, ja pientä hienosäätöä vielä tehtiinkin. No, nytpä on laatatkin valittu!


Toim. huom. Rakentajan on syytä koko ajan pitää mielessä myös vielä kaukaiselta tuntuvat asiat, kuten nyt laatat on jo valittu. Tilaus ja toimitusajat eivät aina käy yksiin oman aikataulun kanssa, joten hyvissä ajoin kannattaa olla liikkeellä.

Jatkoa seuraa...

Lisätietoa Jämerä-kivitaloista...  

 

<<-- Takaisin edelliselle sivulle

 



Loading