Pesuhuoneen kattomateriaalista oli keskusteltu jo pitkään. Perinteinen lautapaneeli olisi varmasti hyvä ja varma valinta, mutta alunperin ajatuksissamme oli ollut sileä ja valkoinen katto. Rautakaupoissakin kiertelimme katsomassa erilaisia paneeleja, ja aina joku epäili tasoitetun kipsilevyn menestyvän huonosti kosteissa tiloissa. Kuitenkin tasoiteurakoitsijamme lupasi tasoitteen pysyvän myös pesuhuoneen katossa - kunhan käytetään sopivia aineita - ja näin ratkaisu oli selvä. Aika sitten taas näyttää, miten asia on Kaikkiin muihinkin mahdollisesti kosteisiin tiloihin (vessa, kylpyhuone ja kodinhoitohuone) haettiin rautakaupasta EK-kipsilevyä, jonka pitäisi sietää kosteutta paremmin kuin tavallinen kipsilevy.
Olin siivonnut kevään mittaan kipsilevyn paloja talosta ulos ja kuvitellut niiden muuttuvan heti ensimmäisen sateen myötä veteläksi velliksi. Hämmästyksekseni levyt ovat säilyttäneet pihalla muotonsa ja (ainakin taas kuivuttuaan) kovuutensakin. Tämä havainto on tuonut uskoa siihen, että kipsilevy pärjää pesuhuoneenkin katossa - eihän kattoon pitäisi edes tulla suoraa vesikontaktia ja ilmanvaihdon pitäisi viedä kosteus nopeasti mennessään.
Kodinhoitohuoneen kattoon laitettiin em. EK-kipsilevyä, ja ilmanvaihtokoneelle ja viemäriputkihässäkälle tehtiin kotelot. Koteloiden sisään piilotettiin myös muutama seinänvierellä kulkeva pystysuora ilmanvaihtokanava (mm. viemärin tuuletusputki ja liesituulettimen putki). Koteloita ei parhaalla tahdollakaan voi kauniiksi sanoa, mutta onneksi ne jäävät pääosin vaatekaappien ym. kiintokalusteiden sisään.
Pesuhuoneenkin katon olisi jo voinut levyttää, mutta ilmanvaihdon tuloilmanputken eristeiden puuttuminen esti työn aloittamisen. Toimitusta odotellessa töitä jatkettiin saunassa. Rautakaupasta haettiin alumiinifoliolla valmiiksi pinnoitettua eristelevyä, joka liimattiin saneerauslaastilla suoraan kiinni harkkoseinään. Saumat teipattiin vielä alumiiniteipillä, ja tiivistä tuli. Selailimme ahkerasti kiuasesitteitä ja huomiomme kiinnittyi kiukaiden vaatimiin turvaetäisyyksiin. Pikkuhiljaa tuli sellainen olo, että meidän saunaamme ei pystyisi ainakaan suunniteltuun paikkaan laittamaan kiuasta lainkaan - tai jos pystyisi, niin ei ainakaan kaidetta kiukaan eteen. Ajatus suojaamattomasta kiukaasta kulkuväylän varrella ei kuulosta pienen lapsen vanhempien korvaan kovin hyvältä!
Hätäpäissämme aloimme jo miettiä, pystyisikö kiukaan paikkaa jotenkin vielä muuttaa, vaikka sähköputket ja ilmastointi oli jo asennettu. Pienen epätoivon vallassa lähdimme vielä etsimään kiukaita, joissa olisi mahdollisimman pieni turvaetäisyyden tarve. Puolivahingossa osuimme pieneen liikkeeseen nimeltä Saunapiste (www.saunapiste.fi), jossa meille ystävällisesti kerrottiin, että turvaetäisyys tarkoittaa etäisyyttä nimenomaan palavaan materiaaliin - laittamalla palamatonta materiaalia esimerkiksi kaiteen eteen tilanne saadaan aivan toiseksi. Varmasti tämän tiedon olisi voinut saada lähimmästä rautakaupasta, mutta valitettavan harvoin rautakaupassa jaksaa odottaa myyjän puheille pääsyä ellei ole aivan pakko - ja näin tämä tieto oli jäänyt saamatta. Taas kerran kivi vierähti sydämeltä, jospa tämä tästä kuitenkin
Viikonlopun ohjelmaa ei varmastikaan ole vaikea arvata: siivoamista. Siivoaminen ja tavaroiden kantaminen edestakaisin paikasta toiseen eivät tunnu ikinä loppuvan!
Toim. huom. Jatkoa seuraa...
<<-- Takaisin edelliselle sivulle
|