Hengähdystauko putkitus- raudoitustöiden lomassa copyright
Suorakanava Oy

Hiihtolomaviikkoa oli odotettu pitkään. Lepoakin oli suunnitteilla, mutta heti maanantaiaamusta säntäsimme rakennukselle tekemään toivon mukaan viimeiset reiät ylä- ja alapohjaan. Lisäksi kävin lähetyslistan kanssa läpi Uponorilta tulleen ilmanvaihtotoimituksen - turhaan, sillä mitään ei puuttunut. Iltapäiväksikin riitti pientä askaretta.

Maanantai-iltana pakenimme rakennustöitä 24 tunniksi laivalle.

Illalla lähdimme koko perheen voimin vuorokauden irtiottoreissulle Tukholmaan ja takaisin. Laiva odotti Turun satamassa, ja majoittautumisen jälkeen suuntasimme päivälliselle. Pyry jaksoi hienosti syödä kolmen ruokalajin päivällisen, jonka jälkeen kiertelimme laivaa ja pelkästään nautimme siitä, että nyt ei voinut tehdä rakennustöitä. Seuraavana päivänä jatkoimme joutenoloa ja nukuin Pyryn kanssa päiväunet sillä aikaa, kun Karoliina kävi ostoksilla.

   
Joko laiva lähtee?   Matkan alkajaisiksi nautimme päivällisen koko perheen voimin.   ”Tätä levyä olenkin etsinyt pitkään!”

Illalla oli aika palata arkeen, mutta onneksi työmaalla oli kaikki kunnossa. Seuraavana päivänä aloimme tehdä valmisteluja lattiavalua varten, ja niin ajelin koko päivän rautakaupoissa. Ostoskoriin kertyi mm. Thermisolin EPS-eristettä (50 mm paksua alakertaan ja 25 mm paksua yläkertaan), rakennuspaperia styroksin päälle laitettavaksi ja vielä raudoitusverkkoa täysi peräkärryllinen.

EPS-eristeen päälle laitettiin rakennuspaperia ja raudoitusverkko.

Kattotöiden loppumisen jälkeen kaikki työt (paitsi tietysti sähkö- ja putkimiehen tekemät työt) oli tehty omin voimin. Nyt oli taas tiedossa selvää hommaa pitemmäksi ajaksi, ja torstaina rakennuksella aloitti kaksi uutta työntekijää, joiden on tarkoitus tehdä talo valmiiksi. Työt lähtivätkin samantien käyntiin, ja yhdessä teimme mm. valustoppareita ja aloitimme lattiastyroksien ja raudoitusverkon asentamisen. Päivällä pihalle hurautti kuorma-auto tuoden Wirsbo-lattialämmitysjärjestelmän osat työmaalle. Lähetys oli yllättävän pieni, ja se kannettiin odottelemaan asennusta autotalliin.






Puzerin keskuspölynimurin putkia vielä eristeen päällä. Seuraavassa työvaiheessa putket lovettiin EPS-eristeen sisään.


Ikkunat oli tilattu hyvissä ajoin viime syksynä, ja toimitusajankohdaksi oli arvioitu tämä viikko. Kuitenkin ajatuksissa on ollut, että ensin pitäisi valaa lattiat ja vasta sitten asentaa ikkunat, ja niinpä ikkunat piti saada varastoitua jonnekin. Ei tuntunut kovin houkuttelevalta varastoida ikkunoita pressujen alle työmaalle, mutta onneksi saimme isolta naapuriltamme säilytyspaikan ikkunoille työkoneiden säilytyskatoksessa.

EPS-eristeestä tehtävää valustopparia vaille valmis lattiarasian paikka. Wirsbon kompaktisti pakattu lattialämmitysjärjestelmä.

Keskuspölynimurin ja vesijohtojen risteäminen aiheutti pientä päänvaivaa. Ratkaisuna oli siporexlaatan nakertaminen.

Lattiavalun lähestyessä oli tehtävä päätös keskuspölynimurin putkien kulkureitistä. Asiaa oli pitkään pähkäilty, ja lopulta otinkin yhteyttä suoraan Puzer-imureiden valmistajalle (KP-Tekno). Suositeltavaa olisi laittaa putket kulkemaan niin, että imurasialta alkaisi ylämäki tai että koko putkisto laskisi imuria kohti - tämä siksi, että esimerkiksi pikkuauto ei menisi pitkälle putkistoon tai että se ainakin saataisiin sieltä jotakin kautta pois. Valitettavasti jouduimme päätymään sellaiseen ratkaisuun, että putket kulkevat pintalattiavalussa. Näin yläkerran putket saadaan rassattua tyhjiksi alakerrassa olevalle koneelle, mutta alakerran osalta putkiston tyhjentäminen on huomattavasti vaikeampaa. Normaalista poikkeavaan ratkaisuumme kuului myös lattiaan asennettavien imurasioiden käyttö, mutta muuta vaihtoehtoa ei nyt tuntunut olevan.


Puzerin lattiarasiasysteemi koottuna. Lopullinen korkeussäätö tehdään vasta lattian pinnoittamisen yhteydessä.


Toim. huom. Hengähdystaukojen pitäminen on hyvä muistaa aina kun on mahdollista.

Jatkoa seuraa...

Lisätietoa Jämerä-kivitaloista... Lisätietoa keskuspölynimurista...


<<-- Takaisin edelliselle sivulle

 



Loading