Rakennetaan
omakotitalo
Etusivulle |
copyright
Suorakanava Oy |
VKO38
(julkaisupäivä
18.9.2002
Vielä eivät varsinaiset työt ole alkaneet uudessa
seurantakohteessamme. "Paperihommissa" on mennossa loppusilausten
aika. Seuraavassa talon yleisleikkauskuva.
 |
| Leikkaus A-A: Kuten kuvasta käy ilmi,
talon runko on kauttaaltaan siporexia, julkisivu kuitenkin verhoillaan
poltetulla tiilellä. |
Pidä
kaikki suunnittelijat ajan tasalla
Rakentamisen yhteydessä on tyypillistä, että pieniä
muutoksia tehdään erinäisistä syistä ja
onkin tärkeää, että pieneltäkin tuntuvista
muutoksista ilmoitetaan kaikille asianosaisille.
Kun rakentamaan alkava on hankkinut itselleen tontin, alkaa kiihkeä
rakennuksen suunnittelu. Tavallisesti laaditaan ensin luonnos, jota
vähitellen muokataan perheen tarpeiden ja toiveiden mukaan
sopivammaksi. Lopuksi laaditaan kunnolliset pääpiirustukset,
joilla haetaan rakennuslupaa. Ennen tätä on jo saatettu
lähettää luonnosvaiheen piirustukset lvis-urakoitsijoille
urakkatarjouslaskentaa varten.
Urakoitsijat ovat lähettäneet arvionsa töiden hinnasta
rakentajalle ja valitaan urakoitsijat. Lvis-urakoitsijoille toimitetaan
rakennuslupakuvista kopiot, joihin he tekevät omat suunnitelmansa.
Rakennuslupa saadaan olemassa olevilla kuvilla, mutta kuinka ollakaan,
rakennuspiirustukset muuttuvat rakenteellisista, arkkitehtonisista
tai käytännön syistä. Uusia muutoskuvia ei huomatakaan
lähettää lvis-urakoitsijoille, vaan heillä on
edelleen alkuperäiset piirustukset.
Kun näiden muiden urakoitsijoiden on aika aloittaa omat urakkansa,
alkavat vaikeudet. Materiaalimenekeissä on eroja, suunnittelu
pitää tehdä paikan päällä tai yht`äkkiä
tehdä aivan uudet suunnitelmat. Yleensä työmaan aikataulu
myöhästyy jonkin verran sen vuoksi, että muutospiirustuksia
ei ole toimitettu ja saattaa olla, että lvis-urakoiden rahallinen
arvo muuttuu - ja tavallisesti ylöspäin. Tuleehan siinä
odotusaikaa myös urakoitsijoiden miehille, jotka ovat työn
suorittajia - ei suunnittelijoita.
Rakennustyömaa edistyy jouhevasti ja ilman suuria erimielisyyksiä,
kun otetaan kaikki urakoitsijat tasapuolisesti huomioon alkuperäisiä
ja muutospiirustuksia suunniteltaessa. Näin ei tule yllätyksiä
työmaalla. Viemärit, ilmastointikanaalit ja sähköputkitukset
sekä rakenteet saadaan sopimaan kaikessa yhteistyössä
piiloon pintarakenteiden alle.
Tutustu työmaan vaiheisiin työmaapäiväkirjan
välityksellä. Työmaapäiväkirjaan pääset
oheisen linkin välityksellä...
Työmaapäiväkirja...
Minkälaisella
aikataululla edetään ?
Kohteen alustava rakennusvaiheaikataulu
on tällainen. Aikataulusta kiinnostuneille tiedoksi, että myös
muut Rakentajan Suorakanavan rekisteröityneet käyttäjät voivat tilata
itselleen aikataulun veloituksetta. Tutustu tarkemmin asiaan sivuillamme,
kohdassa ilmainen
rakennusaikataulu.
| Rakennusvaihe |
aloitus |
valmis |
| Maa- ja pohjarakennus |
10.11. |
18.11. |
| Sähkö- ja vesiliittymät
|
14.11. |
26.11. |
| Perustustyöt |
18.11. |
30.11. |
| Runkotyöt |
30.11. |
28.12. |
| Kattorakenteet
ja ikkuna-asennukset |
3.2.2003 |
17.2.2003 |
| Aluskate ja
ruoteet |
18.02.2003 |
28.02. |
| Yläpohjan lämmöneristys
|
28.02. |
07.03. |
| Ilmastointi ja keskuspölynimuri
|
28.02. |
07.03. |
| Savuhormit |
07.03. |
13.03. |
| Vesikate |
13.03. |
20.03. |
| Ulkoseinien lämmöneristys
|
13.03. |
26.03. |
| Sähköjohdotukset |
13.03. |
26.03. |
| Vesi ja viemäriputkitukset
|
19.03. |
01.04. |
| Lämmitys, vaihe 1. |
01.04. |
08.04. |
| Lattiavalu |
08.04. |
14.04. |
| Kevyet väliseinät |
14.04 |
25.04 |
| Ulko-ovet |
25.04 |
01.05 |
| Ulkoverhous
|
01.05 |
24.05 |
| Tulisijat |
24.05 |
30.05 |
| Sisäkatot |
30.05 |
05.06 |
| Tasoitteet |
05.06 |
17.06 |
| Vesieristeet |
17.06 |
22.06 |
| Laatoitukset |
22.06 |
16.07 |
| Lämmitys, vaihe 2. |
28.06 |
22.07 |
| Sisämaalaus ja tapetointi
|
16.07 |
08.08 |
| Kalusteet |
08.08 |
20.08 |
| Lattiapinnoitteet
|
20.08 |
31.08 |
| Portaat |
31.08 |
06.09 |
| Väliovet |
06.09 |
12.09 |
| LVIS-kalusteet |
12.09 |
18.09 |
| Listoitukset |
12.09 |
24.09 |
| Varusteet |
24.09 |
30.09 |
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
|