| |
Otsolassa villoitetaan
yläpohjaa
|
copyright
Suorakanava Oy |
Otsolassa ovat pakkaset paukkuneet ja työtahti sitä mukaan hieman
hiljentynyt. Päärakennuksen ulkoseinät on eristetty ja vinon
yläpohjan rakenteita vielä täydennetty. Seuraavaksi on vuorossa
vinon yläpohjan eristämistyöt. Tässäkin vaiheessa
eristämistyötä hidastaa ja vaikeuttaa monimuotoiset kattorakenteet.
Vinon yläpohjan eristäminen
Vinon yläpohjan eristämistä suositellaan tehtäväksi
ylhäältä päin, vesikattotöiden yhteydessä.
Otsolassa tämä ei ollut mahdollista erittäin sateisen ja
epävakaisen syksyn johdosta. Joten eristystyö tehdään
alhaalta päin.
Otsolassa yläpohjan paksuus on yhteensä 300 mm. Se sisältää
tuulensuojalevyn (25 mm) ja Paroc:n vuorivillaa 275 mm. Tuulensuojan ja
vesikatteen väliin on jätettävä riittävä tuuletusväli,
mieluiten vähintään 100 mm. Näin ilma pääsee
poistumaan tuuletusvälistä riittävän hyvin joko tuulettuvan
harjarakenteen tai päätyjen kautta.
Tuulensuojalevyt kiinnitetään apurimoihin.
Apurima merkitään paikoilleen siten, että suositeltava
100 mm tuuletusväli toteutuu. |
|
|
Tilan ahtauden vuoksi apurimat saadaan
kiinnitettyä kätevästi naulaimen avulla.
|
| Apurima paikoillaan. Vielä varmistetaan,
että tuulensuojalevy ja villat mahtuvat paikoilleen. |
| Apurimojen asennuksen jälkeen asennetaan
tuulensuojalevyt paikoilleen. Asennusta helpottaa pitkä lauta,
joka pitää levyä paikoillaan sen kiinnittämiseen
asti. |
| |
Villakerroksesta puuttuu vielä
75 mm paksuinen vuorivilla. |
| Kylmän ja lämpimän välisen
tilan pystyseinään on asennettu tuulensuojalevyt. |
| Tuulensuojalevyt tuodaan reilusti yläpohjan
vaakarakenteen linjan yli. Kylmän ja lämpimän välisen
tilan pystyseinän tuulensuojalevyt vielä puuttuvat. |
| Suuri yläpohjan villoitusurakka on saanut
alkunsa. |
Otsolan
pääsivulle
Lisätietoa
yläpohjan eristämisestä...
<<--
Takaisin edelliselle sivulle
Etusivulle
|