Huoneilman lämpötila Lämpöaistimukseen vaikuttavat huoneilman lämpötila, lämpösäteily, ilman virtausnopeus ja kosteus sekä ihmisen vaatetus ja toiminnan laatu. Lämpöolot vaikuttavat suoraan viihtyvyyteen. Pitkäaikainen veto ja viileys saattavat aiheuttaa terveyshaittoja. Jos ilman sisältämä kosteus tiivistyy pistemäisestikin rakenteiden kylmään pintaan, kosteusvaurioiden mahdollisuus lisääntyy. Kylmät pesu- ja saunatilat vähentävät asumisviihtyvyyttä, lisäävät rakenteiden kosteusrasitusta ja saattavat aiheuttaa kosteusvaurion ja mikrobikasvuston syntymisen. Korkea lämpötila Jos huoneilma on lämmityskaudella liian lämmintä, se voi lisätä hengitystieoireilua ja aiheuttaa kuivuuden tunnetta, mikä johtaa usein turhaan ilmankostutukseen. Lämmityskaudella huoneilman lämpötilan ei tulisi ylittää arvoa 23-24 °C, jolloin patterin termostaattisen venttiilin tulee sulkeutua. Patteriventtiilin sulkeutuminen voidaan varmistaa patterin lämpötilasta: se on kylmä silloin, kun vesi ei virtaa patterissa. Korkea asunnon lämpötila talvella on osoitus siitä, että huoneeseen tulee liikaa lämpöä. Tavallisin syy on liian tehokas lämmitys. Patterin vesivirta on liian suuri, jos patteriin tulevan ja sieltä poistuvan veden lämpötilaero ei ole käsin tunnusteltaessa havaittavissa. Vesivirtaa voidaan pienentää säätöventtiilin avulla. Patteri on huonetilaan nähden liian suuri, jos huoneen lämpötila on korkea silloinkin, kun patteriin tulevan ja sieltä poistuvan veden lämpötilaero on selvästi havaittavissa, noin 10-20 °C. Korkeaan lämpötilaan voi olla myös syynä termostaattisen patteriventtiilin toimimattomuus. Termostaatin vaihto, venttiilin uusinta tai säätöasennon muutos saattavat parantaa tilannetta. Alhainen lämpötila Patteriverkosto on syytä perussäätää aika ajoin. Jos patteriin tulevan ja sieltä poistuvan veden lämpötilaero ei ole liian suuri (alle 20 °C), on se osoitus siitä, että patterissa kiertää riittävästi vettä, mutta patteri on huoneen lämpöhäviöihin nähden liian pieni. Jos taas patterista poistuvan veden lämpötila käsin koetettaessa on oleellisesti siihen tulevan veden lämpötilaa alhaisempi ja lähellä huoneen lämpötilaa, patterissa ei kierrä riittävästi vettä. Tämä voi aiheutua rikkoutuneesta patteriventtiilistä tai tukkeutuneesta veden virtausreitistä. Patterin vesikierto voi olla estynyt myös patteriin kertyneen ilman vaikutuksesta. Ilman kertyminen verkkoon viittaa lämmitysjärjestelmässä esiintyvään korroosioon. Ongelma on vakava ja lämmitysverkosto on tutkittava tarkemmin vuotojen poistamiseksi. Yhtenä alhaiseen lämpötilaan vaikuttavana syynä voivat olla myös huonekalut tai verhot, jotka estävät lämpimän ilmavirtauksen patterista ylöspäin. Syynä voi olla myös seinien, lattian tai katon kautta tapahtuva suuri lämpöhäviö, jota voidaan pienentää lisäeristyksillä. Lisäeristyksien lisäksi voidaan lattian lämpötilaa nostaa lattialämmityksellä. Tilapäisesti vedontunnetta voidaan vähentää nostamalla huoneen lämpötilaa, koska vedon tunne pienenee lämpötilan noustessa. Suuret ikkunat läpäisevät paljon lämpöä. Lasien lisääminen kahdesta kolmeen pienentää ikkunan aiheuttamaa lämpöhäviötä noin 30 %. Ikkunapuitteet tai karmit voivat myös vuotaa, jolloin sisään virtaava ilma aiheuttaa vetoa. Ikkuna aiheuttaa lattian rajassa vetoa myös silloin, kun kylmä ikkunapinta jäähdyttää ilmaa ja kylmennyt ilma virtaa alaspäin. Ikkunan alla on oltava lämmin patteri vedon estämiseksi. Yleinen vedon aiheuttaja on ulkoseinään asennettu korvausilmaventtiili, jonka ilmavirtausta pitäisi pyrkiä ohjaamaan venttiilistä yläviistoon siten, että se ei aiheuta vetoa. Huoneeseen tuotava korvausilma voidaan myös lämmittää erityistä raitisilmapatteria käyttäen. Tällöin joudutaan yleensä uusimaan lämmitysverkosto ainakin osittain ja puhkaisemaan reikä seinään patterin taakse. Toinen vaihtoehto on käyttää tuloilmalämmitintä.
Huoneilman kosteus Sisäilman kosteus vaikuttaa muun muassa ihmisen hikoiluun ja hengitykseen. Liiallinen ilman kosteus edistää pölypunkkien esiintymistä ja aiheuttaa kosteuden tiivistymistä rakenteisiin, mikä puolestaan lisää mikrobikasvuston riskiä. Kuiva ilma taas hidastaa hengitysteiden värekarvojen liikettä ja heikentää liman poistumista hengitysteistä. Tällöin limakalvojen kyky vastustaa tulehduksia vähenee. Asunnon ilman suhteellisen kosteuden tulisi olla 30-40 %, joskaan sen saavuttaminen ei läheskään aina ole mahdollista ilmastollisista syistä. Alhainen kosteus Suomessa huoneilma on talvella lähes aina kuivaa. Kun pakkasilmaa tulee sisälle asuntoon, sisäilman suhteellinen kosteus laskee ilman lämmetessä jopa alle 10 prosentin. Kuivaa ilmaa voidaan tilapäisesti ja paikallisesti kostuttaa huonekohtaisella ilmankostuttimella. Ilmankostutinta käytettäessä ilman suhteellista kosteutta tulee seurata luotettavan kosteusmittarin avulla. Kostuttamista tulee välttää, kun ilman kosteus nousee yli 45 % (lämpötilassa 21 °C) tai kun kosteutta tiivistyy ikkunoihin tai muille kylmille pinnoille. Kostutin voi myös levittää ilmaan terveydelle haitallisia mikrobeja. Kostutuksen pitäisi tapahtua vettä kuumentamalla, jolloin samalla torjutaan mikrobien leviämistä. Kuivan ilman aiheuttamia haittoja voidaan vähentää myös alentamalla huoneen lämpötilaa. Ilma tuntuu erityisen kuivalta silloin, kun huonelämpötila on korkea. Talvella ruoanvalmistuksesta, peseytymisestä tai pyykinkuivauksesta syntyvää kosteutta voidaan päästää leviämään asuintiloihin. Tällöinkään sisäilman kosteus ei saisi nousta niin suureksi, että kosteus tiivistyy ikkunapinnoille. Ilma saattaa kuivua myös liian tehokkaan ilmanvaihdon seurauksena. Korkea kosteus Kesällä, erityisesti heinä-, elo- ja syyskuussa ilman vesisisältö on suuri. Jos huoneen lämpötila on ulkoilmaa alhaisempi, kuten usein osittain tai kokonaan maan alla olevissa tiloissa on, huoneilman kosteus voi nousta haitallisen korkeaksi. Kosteutta voi tiivistyä kylmää maaperää vasten oleville pinnoille. Tällöin ilmanvaihtoa on lisättävä ja mahdollisesti myös huoneen lämpötilaa nostettava. Kellarin seinien lämpötilaa voidaan myös nostaa eristystä parantamalla. Ilmankosteutta tiivistäviä laitteita voidaan myös käyttää kosteuden alentamiseen (esim. pyykinkuivauslaitteet ja ilmankuivaimet). Huoneilman pysyvä korkea kosteuspitoisuus talvella johtuu yleensä rakenteissa esiintyvästä kosteudesta. Kosteuden tiivistyminen ikkunoihin tai seinäpintoihin viittaa liian pieneen ilmanvaihtoon. Keittiön liesikupu ja siihen liittyvä liesituuletin vähentävät ruoanlaitosta huoneilmaan leviävän kosteuden määrää. Kuivausrumpua käytettäessä ei rummun kosteaa kuivausilmaa pitäisi päästää huonetilaan. Suuret pyykkimäärät pitää kuivattaa ulkona tai tiloissa, joissa on riittävä ilmanvaihto. Poistoilmasta kosteuden kondensoiva kuivausilmarumpu on parempi kuin kuivausilman suoraan huoneeseen johtava malli, sillä se ei levitä pölyä huonetilaan. Markkinoilla on myös malleja, joista poistoilma johdetaan suoraan ulkoilmaan hormilla. Pyykinkuivaustilassa tulee olla riittävä ilmanvaihto, jota voidaan vielä tehostaa avaamalla pyykinkuivaustilan ovi muihin huonetiloihin. Ilmankosteutta tiivistäviä laitteita voidaan myös käyttää kosteuden alentamiseen. Kemikaalit Sisäilma saattaa sisältää terveyshaittaa aiheuttavia määriä kemiallisia aineita (epäpuhtauksia). Epäpuhtaudet voivat olla peräisin rakennus- ja sisustusmateriaaleista, kosteuden vaurioittamista rakenteista, ihmisen toiminnoista tai asunnon ja muun oleskelutilan ulkopuolelta (rakennuksen muut tilat, teollisuuden tai liikenteen päästöt). Kemialliset epäpuhtaudet ovat hiukkasmaisia tai kaasumaisia aineita, jotka voidaan jakaa orgaanisiin ja epäorgaanisiin yhdisteisiin. Kemiallisten epäpuhtauksien pitoisuudet sisäilmassa saattavat vaihdella ympäristöolosuhteiden (sääolot, sisäilman lämpötila ja kosteus, ilmanvaihto) tai rakennuksessa ja sen ulkopuolella tapahtuvien toimintojen mukaan. Sisäilman kaasumaisten orgaanisten yhdisteiden epäillään olevan yhteydessä ihmisten kokemiin terveys- ja hajuhaittoihin ja erityisesti asumisviihtyvyyttä vähentäviin tuntemuksiin. Ilmassa samanaikaisesti esiintyvillä useilla yhdisteillä saattaa olla vaikutukseltaan myös toisiaan vahvistava ominaisuus. Ammoniakki Sisäilmassa esiintyvää ammoniakkia pidetään indikaattoriaineena, joka saattaa olla peräisin rakennusmateriaaleissa, esimerkiksi tasoitteissa, kosteuden vaikutuksesta tapahtuneesta proteiinien pilkkoutumisreaktiosta. Tällaisten reaktioiden tapahtuessa ilmaan vapautuu myös muita kemiallisia yhdisteitä, kuten amiineja, aldehydejä ja rikkiyhdisteitä. Ammoniakkiemission yhteydessä vapautuvat aineet, esimerkiksi amiinit, ovat ärsyttäviä jo hyvin pieninä pitoisuuksina. Vaikka ammoniakki sinänsä on ärsyttävä aine, sisäilmasta ihmisille aiheutuvat silmien ja hengitystiehyeiden ärsytystilat eivät siten välttämättä ole ammoniakista johtuvia, vaan näistä muista aineista. Näiden aineiden mittaaminen sisäilmasta on kuitenkin vaikeaa. Lisäksi on huomattava, että ammoniakkia vapautuu sisäilmaan myös joistakin maaleista, puhdistusaineista sekä ihmisten ja eläinten eritteistä. Formaldehydi Sisäilman formaldehydi on yleensä peräisin liima-aineena käytetystä ureaformaldehydihartsista, jota on käytetty lastulevyssa ja eräissä paneeleissa. Myös happokovetteiset lakat, maalit, pinnoitteet, itsesiliävät tekstiilit ja kokolattiamatot saattavat sisältää formaldehydiä, joka vapautuu niistä sisäilmaan. Formaldehydin lisäksi huoneilmassa voi olla muita aldehydejä, joita haihtuu ilmaan rakennusmateriaaleista tai jotka ovat muiden epäpuhtauksien reaktio- tai hajoamistuotteita. Useat aldehydit ärsyttävät silmiä ja hengitysteitä, ja niille on tyypillistä pistävä haju. Hiilidioksidi Ihmisen aineenvaihdunta tuottaa sisäilmaan hiilidioksidia (CO2) ja muita epäpuhtauksia. Hiilidioksidin määrää sisäilmassa voidaan pitää ihmisestä peräisin olevien sisäilman epäpuhtauksien indikaattorina. Sisäilman hiilidioksidipitoisuus saattaa kohota suureksi esimerkiksi asuinhuoneiston makuuhuoneessa yön aikana, koulun luokkahuoneessa oppituntien aikana ja päiväkodin lepohuoneessa. Sisäilma tuntuu tällöin tunkkaiselta. Hiilidioksidin suuri pitoisuus sisäilmassa voi aiheuttaa väsymystä, päänsärkyä ja työskentelytehon huononemista. Kemiallisten epäpuhtauksien aiheuttamien terveyshaittojen poistaminen Jos epäpuhtaudet tulevat sisäilmaan rakennusmateriaaleista, pääasialliset toimenpiteet ovat tehostaa ilmanvaihtoa, estää korvausilman kulkeutuminen rakenteiden kautta, pinnoittaa rakenteet sisätilaan päin tiiviin kalvon muodostavilla pinnoitteilla ja tiivistää rakenteiden läpiviennit ja saumakohdat. Voimakkaita päästöjä aiheuttavat materiaalit saattaa olla tarpeen vaihtaa. Kun esimerkiksi halutaan pienentää formaldehydin tai ammoniakin pitoisuutta sisäilmassa eikä pitoisuudet johdu vesivahingosta, joka vaatii rakenteiden avaamista tai kuivaamista, voidaan emissiota aiheuttava materiaali pinnoittaa tiiviin kalvon muodostavalla pinnoitteella, jos samalla huolehditaan riittävästä ilmanvaihdosta.
|
