| |
[viestejä: 17kpl, [kt] sivu: 1,2 >> >|]
|
|
torstai,
3.
tammikuuta
2008 - klo 19.
44 (yli 5 vuotta sitten)
Etsimme talopakettia joka olisi täysin meidän oman pohjapiirustuksen mukainen ja pyysimme ensiksi Kastellilta tarjousta eikä siinä vaiheessa kerrottu että tämä sitten maksaa vaikka emme tilaisikaan heiltä. Päädyimme lopulta toiseen toimittajaan ja kun Kastellin edustajalle selvisi että hänen kanssaan ei kauppaa tehdä postilaatikkoomme ilmestyi 480€:n lasku suunnittelusta. Onko tämä yleinen käytäntö? Pitääkö meidän maksaa suunnittelusta kun halusimme räätälöidyn paketin eikä Kastellin valmista mallia? Maksettava se varmaan on, isojen kanssa on turha ruveta taistelemaan mutta olisi mielenkiintoista tietää minkälaisia kokemuksia muilla on.
|
| |
|
|
torstai,
3.
tammikuuta
2008 - klo 20.
07 (yli 5 vuotta sitten)
Kukapas nykyaikana palkatta tekee. Jokainen ottaa palkkansa tavalla tai toisella. Ole onnellinen, että et heti tilannut talopakettia, vaan vain osan siitä.
|
| |
|
|
torstai,
3.
tammikuuta
2008 - klo 20.
33 (yli 5 vuotta sitten)
Kyllä minunkin mielestäni laskuttaminen on tuossa tapauksessa luonnollista. Asiasta olisi tietysti voinut ja kannattanutkin sopia etukäteen, ettei se olisi tullut yllätyksenä.
|
| |
|
|
torstai,
3.
tammikuuta
2008 - klo 21.
09 (yli 5 vuotta sitten)
Minä en maksaisi tuota laskua.
A) Jos yritys tekee tarjouksen asiakkaalle, ei siitä yleisestikään ole oikeutta laskuttaa mitään.
B) Teillä ei ole minkäänlaista sopimusta Kastellin kanssa. Millä perusteella he laskuttavat? Varsinkaan, kun edustaja ei kertonut teille tätä.
Sinuna ottaisin yhteyttä edustajaan ja keskustelisin asiasta, jos ei muuten suostu laskuaan perumaan, niin mainitsepas kuluttaja-asiamiehen juttusilla käymisestä. Jos laskua ei todeta vielä siinäkään vaiheessa aiheettomaksi, menisin sinuna käymään ko. viranomaisen luona.
|
| |
|
|
torstai,
3.
tammikuuta
2008 - klo 21.
17 (yli 5 vuotta sitten)
Jos on lähdetty liikkeelle ns puhtaalta pöydältä ilman viivan viivaa ja päädytty tarjoukseen suunnilleen haluamaanne pakettiin mielestäni kuuluisi maksaa suunnittelusta pieni palkkio. Täysin toiseksi asian tekee mielestäni se että asiasta ei ilmeisesti ole teitä informoitu alkuunsakaan. Olisi tietysti pitänyt suunnittelun hinnasta infota teitä ja ehkäpä tehdä pieni paperikin asiasta. Noiden puutteiden vuoksi en näkisi mitään laskuja aiheelliseksi tässä tapauksessa.
Yleensä kyllä omilla kuvilla tai talotoimittajan kuvastoista pyydetty tarjous ei maksa mitään mutta voihan tässäkin olla poikkeuksia mutta asiakasta on tottakai asiasta infottava etukäteen.
|
| |
|
|
torstai,
3.
tammikuuta
2008 - klo 21.
39 (yli 5 vuotta sitten)
Ei todellakaan tarvi maksaa, jos käytäntöä ei ole asiakkaalle etukäteen ilmoitettu, sen Kastellin edustajakin ihan varmasti tietää, kunhan katkeruuttaan yrittää tehdä kiusaa.
|
| |
|
Etusivulla
Keskusteluketjujen automaattiset etusivun aiheet. |
|
| |
|
|
torstai,
3.
tammikuuta
2008 - klo 21.
43 (yli 5 vuotta sitten)
Jos tilaat, etkä kysy/sovi mitä maksaa, niin on maksettava kohtuullinen summa ellei työn tekijä (ei: työntekijä) helly ja peru armosta laskua. Tietenkin yrittää kannattaa, mutta pitemmälle lähteminen on kirveensä kiveen kalauttamista.
Sinne menee jo ne, millä alkuperäisen laskun maksaisi. Kullakin on tyylinsä ja tapansa. Olkoot! Työn tekijällä (ei: työntekijä) ei ole minkäänlaista velvollisuutta ilmoittaa sitä, mitä maksaa ellei sitä kysytä. Tottakai olisi ollut korrektia ilmoittaa maksusta.
|
| |
|
|
torstai,
3.
tammikuuta
2008 - klo 22.
15 (yli 5 vuotta sitten)
Kysessähän on suunnittelutyö, josta yleensä joutuu maksamaan. Jos tilaa vaikka valaistussuunnittelua tai sisustussuunnittelua, niin maksaa pitää vaikka ei toteuttaisikaan. Vertaus ontuu mutta sanoin kuitenkin.
Jos tosiaan ihan viivoista on lähdetty,niin kyllä lasku on varmaan aiheellinen.Mutta jos vakiotalosta annetaan tarjous niin, että jotain seinää on vähän siirretty ,niin en tulkitsisi tuota kovin kummoiseksi suunnitteluksi.
|
| |
|
|
torstai,
3.
tammikuuta
2008 - klo 22.
21 (yli 5 vuotta sitten)
"Etsimme talopakettia joka olisi täysin meidän oman pohjapiirustuksen mukainen ja pyysimme ensiksi Kastellilta tarjousta eikä siinä vaiheessa kerrottu että tämä sitten maksaa vaikka emme tilaisikaan heiltä."
Jos pyysitte vain tarjousta, niin ei kai se tarjous mitään maksa. Mutta pyysittekö myös suunnittelua? Teittekö kaupat toisen toimittajan kanssa Kastellin tekemillä suunnitelmilla? Vai teittekö tai teetätittekö itse suunnitelmat jossain suunnittelutoimistossa? Kauanko suunnittelutyö kesti ja mitä se sisälsi (arkkitehtikuvat, rakennekuvat vai luonnos yms.; julkisivukuvat vai pohja yms.) ? Mitä te sovitte Kastellin edustajan kanssa asiasta? Vaikka kuluttajilla onkin hyvät oikeudet, asian voi ajatella myös niin, että jos menee pyytämään suunnitelmia (eri asia kuin tarjousta olemassa olevien suunnitelmien mukaan), niin pääsääntöisesti se suunnitelmien teko maksaa kohtuullisen hinnan. Olisi poikkeuksellista, jos joku firma tai yrittäjä tekisi ilmaiseksi. Näin voi olla, mutta yleensä maksuttomasta suunnittelusta mainitaan erikseen (jolloin suunnitelmat eivät välttämättä ole kovin yksityiskohtaisia).
|
| |
|
|
torstai,
3.
tammikuuta
2008 - klo 23.
12 (yli 5 vuotta sitten)
No ei todellakaan tarvitse maksaa mitään mikäli allekirjoitustasi ole missään paperissa.
Talopaketin myyjät ovat usein yksityisyrittäjiä ja näin ollen varmasti saattaa myyjä yrittää rahastaa vaikka ei kauppoja saisikaan. Talomyyjän asiakaspalvelu ja suunnittelu on verrattavissa oman tuotteensa mainostamiseen/myyntiyritykseen. Jos asiakas ei löydä kuvastosta mieleistä tuotetta, niin hyvä myyjä yrittää luoda sellaisen, jotta kaupat tulisi ja molemmat hyötyisivät, mutta aina ei voi käydä näin onnellisesti.
Itselläni oli pätevä suunnittelutaitoinen Jukkataloa edustava yksityinen talomyyjä joka suunnitteli omasta luonnoksestani parannellun version jota muokattiin vielä pariin kertaan ja kaupat tuli. Eräs sukulaiseni hieroi huomattavasti haasteellisempaa ja isompaa asuntokauppaa saman myyjän kanssa ja päätyi toiseen toimittajaan viime metreillä muutaman laatukriteerin perusteella. Laskua ei tullut suunnittelusta.
Kyllä talomyyjällä on velvollisuus mainita mahdollisesta laskutuksesta mikäli ryhtyy kuvaston esittelystä suunnittelutyöhön.
Ota ensiksi yhteyttä kyseiseen myyjään ja sitten vasta kuluttaja-asiamiehen selvitettäväksi mikäli epäselvää vielä on.
|
| |
|
| |
[viestejä: 17kpl, [kt] sivu: 1,2 >> >|] |