• Etusivu
  • Rakentaminen

Vahvaa kasvua vuonna 2008

Rakentajan toimitus
Päivitetty 06.03.2009
20093_15273.jpg

Rakentaja.fin jäsenmäärä kehittyi vuonna 2008 erittäin voimakkaasti, huolimatta loppuvuoden synkeistä tunnelmista. Marraskuussa 2008 jäsenmäärä ylitti neljännesmiljoonan rajan ja vuoden viimeisenä päivänä jäsenmäärä oli jo 256 654. Koko vuonna palveluun liittyi ennätysmäärä uusia jäseniä; yhteensä 58 726 kappaletta. Uusia jäseniä liittyi lähes 7 % enemmän kuin vuonna 2007. Tämän vuoden puolella jäsenmäärä on puolestaan ehtinyt kivuta jo yli 260 000:n.

Kävijämäärät

Vuonna 2008 Rakentaja.fi-palveluiden sivuilla käytiin yhteensä lähes 8,6 miljoonaa kertaa. Päivittäin sivuilla vierailtiin keskimäärin 23 500 kertaa. Käynnit lisääntyivät vuoteen 2007 verrattuna lähes 1,4 miljoonalla. Huimaa kävijämäärän kasvu oli erityisesti Puutarha.netin puolella, sillä sivustolla oli jopa 34 % enemmän kävijöitä kuin edellisvuonna.

Katso myös kuukausittain tehtävä tarkempi yhteenveto sivujemme kävijämääristä.

Verkkolehti

Verkkolehti ilmestyi vuonna 2008 kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Lähetysviikkoja oli yhteensä 52. Lehdessä julkaistiin yhteensä 2 897 artikkelia. Verkkolehden levikki oli vuodenvaihteessa
175 319. Vuoden 2008 luetuin verkkolehti oli viikon 10 lehti, jolloin teemana oli ulko-ovet ja ikkunat.

Rakentaja.fi-verkkolehden runko muodostuu yleensä jonkun rakentamisaiheisen teeman ympärille. Käy katsomassa vuoden 2009 verkkolehden viikoittaiset teemat.

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

kiinnitysmalli
Kiinnitystarvikkeet turvalliseen rakentamiseen
Rakentaminen perustuu eri materiaaleista koostuvien osien kiinnittämiseen. Turvallinen kiinnittäminen alkaa alustana toimivalle rakennusmateriaalille soveltuvan kiinnikkeen valinnalla.
20143_38472.jpg
Valokate elävöittää julkisivua ja suojaa säältä
Valokate tuo käytännön etuja kiinteistönhoitoon: se suojaa säältä ja pitää lumen poissa ovien edustoilta. Läpinäkyvä katemateriaali ei pimennä eikä tee kokonaisuudesta raskaan näköistä.
20171_48082.jpg
Kodin korvausilma-asiat kuntoon
Monissa 1980- ja 1990-luvun taloissa alkavat korvausilmaventtiilit tulla käyttöikänsä loppusuoralle. Vanhat venttiilit ovat saattaneet jumittua kokonaan, säätömekanismit tai muoviosat ovat voineet rikkoutua tai muoviosat ovat voineet kellastua aikojen saatossa.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Rakentamisen ja remontin suunnittelu
Uusi rakennusIhmiset etsivät jatkuvasti itselleen sopivia pohjaratkaisuja ja mieleisiään talomalleja. Esim. sanomalehdessä esillä oleva pohjaratkaisu käy ihmisten ajatuksissa heidän omana kotinaan. Ratkaisu, mikä toisissa perheissä jää mieleen todellisena kotina, on toisille susiratkaisu. Oman talon suunnittelu ei ole helppo tehtävä tavalliselle omakotirakentajalle. Siihen kannattaa käyttää aikaa ja rahaa, sillä hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ammattisuunnittelijaan sijoitettu raha tulee toteutusvaiheessa takaisin.
17_P_14022.jpg
Porin loma-asuntomessualueen
Vielä muutama tontti vapaanaKorkein hallinto-oikeus on palauttanut Porin Reposaaren loma-asuntomessualueen kaavaratkaisun ennalleen. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä Reposaaren konepajan alueen asemakaava toteutetaan kaupunginvaltuuston 24.7.2006 tekemän päätöksen mukaan. Porin kaupunginhallitus valitti alkuvuodesta osittain kumotusta kaavapäätöksestä.
20232_80872.jpg
Viisi vinkkiä turvalliseen kylpyhuoneeseen
Useat vahingot sattuvat kotona ja yleensä vielä täysin yllättäen. Nyt ei kuitenkaan oteta tarkasteluun tuoleilta putoamista tai maton reunaan kompastumista, keskitytään hetkeksi oman turvallisuuden lisäämiseen kylpyhuoneessa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton