• Etusivu
  • LVI

Nyt on säästön paikka –

Rakentajan toimitus
Julkaistu 05.02.2007
20072_3369.jpg

Sähköenergiasta keskitetty jäsentarjous


Sähköenergian spot-hinta on romahtanut, mutta kuluttajahinnoissa tätä ei olla huomioitu. Nyt onkin paras aika uudelle yhteisostolle. Viime viikolla aloitettu hanke toteutetaan nyt neljäntenä vuotena peräkkäin ja jo nyt on selvää että kilpailutukseen liittyy jälleen tuhansia jäseniä. Yllä olevasta kuvasta nähdään, että sähkön spot-hinta on puolessa vuodessa pudonnut huippuhinnastaan noin kolmasosaan. Samaan aikaan myös ensi vuodelle kohdistuvan johdannaisen hinta on laskenut parikymmentä prosenttia. Sähkömarkkinoiden tilanne onkin nyt kuluttajien kannalta sopiva sähköyhtiöiden kilpailutukseen.

Tule mukaan energian ostoyhteenliittymään!


Energiavahtipalvelun ostoyhteenliittymä toteutetaan otollisen markkinatilanteen takia ripeässä aikataulussa ja siihen on mahdollisuus liittyä sivuillamme keskiviikkoon 21.2. kello 12:00 asti. Ostoyhteenliittymän tavoitteena on auttaa osallistujia saamaan sähkönsä entistä kilpailukykyisemmällä hinnalla, joka pysyy vakaana sovitun kahden-neljän vuoden ajan. Saatavien tarjousten kilpailukyky tulee olemaan sitä parempi, mitä suurempi määrä kiinnostuneita kuluttajia on mukana. Tarjouksia tullaan pyytämään kuluttajaystävällisiltä kustannustehokkuuteensa panostavilta sähköyhtiöiltä, joilla on halu todelliseen yhteistyöhön asiakkaidensa kanssa.

Tule mukaan...

Miten toimia?


Mukaan voivat liittyä kaikki jäsentunnuksen omaavat henkilöt klikkaamalla tällä sivulla näkyvää "tule mukaan..." linkkiä. Ostoyhteenliittymään ilmoittautuneilta jäseniltä kerätään seuraavat tiedot:

a) asunnon/työpaikan/kesämökin sulakekoko
b) nykyinen sähkönkulutus vuositasolla (aikatariffissa jaoteltuna eri kulutusmaksujen voimassaoloaikojen mukaan) ja
c) tämänhetkinen tariffitaso sekä
d) kulutuspaikan tarkempi osoite

Nämä yllämainitut tiedot kerätään ilmoittautumisen yhteydessä. Tarjouspyyntöön voit siis liittää myös useampia kulutuspisteitä. Tietojen täyttöä helpottaa, mikäli otat viereesi viimeisen sähkölaskun.

Tarjouspyynnön tekeminen, tarjousten arviointi ja päätöksenteko
Hankkeen vetäjä pyytää tarjoukset sopivaksi katsotulta määrältä sähkönmyyjiä. Tarjouspyyntöön liitetään tiedot asuntojen/työpaikkojen sulakekoosta, sähkönkulutuksesta ja noudatetuista tariffeista.
Liittymisaika päättyy 21.2. kello 12:00 jonka jälkeen kulutusmäärät ja -tiedot kerätään yhteen ja lähetetään energiamyyjille tarjousta varten. Tarjousten saamisen jälkeen teemme jäsenten puolesta tarjousvertailun ja esityksensä siitä, mikä tarjous on edullisin. Vasta tämän jälkeen jokainen jäsen tekee oman päätöksensä hyväksyä tai hylätä tarjous.
Liittyessäsi nyt mukaan tarjouspyyntövaiheeseen et siis vielä sitoudu mihinkään.

Tule mukaan...

LVI
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20183_52054.jpg
Alkavia rakennusalan työvoimakoulutuksia
Keväällä on alkamassa runsaasti rakentamisen alan työvoimakoulutuksia. Koulutukset ovat suunnattuja työnhakijoille ja soveltuvat henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita rakentamisesta ammattina.Rakennusalalla on tällä hetkellä suuri pula työvoimasta ja näiden koulutusten avulla myös muun alan ihmiset saavat riittävät tiedot päästäkseen alkuun alalla.Tutustu koulutustarjontaan ja hae mukaan!
20185_53073.jpg
Hyödynnä maalämpöinvestointi 100 %:sesti
Cool-IN on NIBE maalämpöpumppuja varten kehitetty viilennyslaitteisto miellyttävään ja järkevään viilennykseen. Maaviilennys on erittäin turvallinen, helppo ja energiatehokas ratkaisu, kun halutaan varmistaa raikas sekä miellyttävä sisäilma.Järjestelmä käyttää hyväkseen maalämpökaivossa kiertävää nestettä, joka tuottaa talvella lämpöä, mutta voidaan kesällä hyödyntää talon viilennykseen – syvällä porakaivossa lämpötila on kesälläkin vain muutamia asteita. Sähkönkulutus on vain murto-osa esim. ilmalämpöpumpun kulutuksesta. Maaviilennyksen avulla sisätilat pysyvät tasaisen viileinä ja raikkaina, ilmankosteus vähenee ja huoneilma raikastuu.Jätä yhteydenottopyyntö maalämpöpumpusta ja -viilennyksestäTilaa NIBEn maalämpöpumppu-esite veloituksetta
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Esitys urakkamuodosta
Toimenpiteet:Ennen urakkalaskennan käynnistämistä rakennuttajatehtävistä(rakennuttajainsinööri)vastaava laatii esityksen hankkeessa käytettävästä urakkamuodosta ja eri osaurakoista. Urakkamuodon valinnan perusteena on hankkeen kokonaisuutena taloudellisin toteutustapa. Joissakin hankkeissa urakkamuodosta päätetään jo ennen suunnittelun aloittamista.Vastuuhenkilöt:Toteutusmuodon valinnassa vastuuhenkilönä on kyseisen hankkeen projektipäällikkö.Dokumentit:Esitys urakkamuodoksi perusteluineen.Hyväksyntä:Rakennustoimikunta, jos hankkeelle on nimetty rakennustoimikunta. Muutoin urakkamuodosta päätetään suunnitteluryhmässä.
20138_35939.jpg
Poista veto ja korjaa lattia lämpimäksi
Samalla, kun vanhassa talossa tehdään ulkopuolista lisäeristämisestä, saadaan alapohjien ja sokkelin liityntä sekä alapohjan ja väliseinien kohtien eristys yhtenäiseksi. Terveen, kunnostetun talon perusteet ovat samat kuin uudenkin: kuivat, hyvin eristetyt ja tiivistetyt rakenteet sekä oikein mitoitettu hallittu ilmanvaihto.Alapohjan sekä alapohjan ja seinän liitoksen oikea eristys on tärkeää asumismukavuuden ja sisäilman laadun kannalta. Lämmin lattia on asuinviihtyvyyden kannalta tärkeä, koska lattian pinnan lämpötila tuntuu sen päällä käveltäessä. Routaeristys puolestaan suojaa rakenteita maan routimiselta.Tutustu tarkemmin alapohjan eristys ja routaeristys -tuotteisiin
202212_80512.jpg
Asuinrakennusten energia-avustukset jatkuvat - tukea tarjolla lähes 100 miljoonaa euroa
Asuinrakennusten energia-avustuksia päätettiin jatkaa myös vuonna 2023. Energiatehokkuutta parantavia korjaushankkeita voidaan avustaa yhteensä 98,67 miljoonalla eurolla. Avustuksen ehdot säilyvät ennallaan.
200711_7397.jpg
Puzer-keskuspölynimurit
Jokainen ihminen arvostaa puhdasta koti-ilmaa. Perinteinen pölynimuri ei pysty tekemään kodista helpolla puhdasta, sillä sen poistoilmassa oleva hieno mikropöly jää leijailemaan ja laskeutuu uudestaan tilaan. Puzer-keskuspölynimurit eivät puhalla poistoilmaa takaisin huoneilmaan, vaan se johdatetaan keskuspölynimurin poistoilmaputkiston kautta suoraan ulos. Siksi keskuspölynimuri on käytännöllisempi. Se poistaa kodistasi kaikkein pienimmänkin mikropölyn ja on hiljainen ja helppo käyttää.Puzer- keskuspölynimurit ovat markkinoiden hiljaisimpia. Niiden äänitaso on vain 68 dB (A). Hiljainen käyntiääni ei häiritse muiden perheenjäsenten toimintaa.Puzer-keskuspölynimureissa on myös edistyksellinen ilman läpivirtaustekniikka. Ilmavirta kulkee mahdollisimman esteettömästi imurin läpi, jolloin teho välittyy paremmin koko järjestelmän läpi suulakkeelle asti. Sekä Puzer Eevan ja Oivan imuteho on 653 W:a, mikä tarkoittaa yli kaksinkertaista imutehoa tavalliseen imuriin verrattuna.Tilaa keskuspölynimuri Rakentaja.fi-JäsentukustaLisätietoa keskuspölynimureista...

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton