• Etusivu
  • Rakentaminen

Lait, määräykset ja ohjeet

Rakentajan toimitus
Päivitetty 27.10.2011
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Rakennus- ja remontointihankkeeseen vaikuttavat monet lait, säädökset, määräykset, direktiivit ja ohjeet. Velvoittavia ja hyvän rakennustavan mukaisia ohjeita ja määräyksiä tulee noudattaa ja niiden kokonaisvaltainen tuntemus koostuukin hyvin laajasta lähdemateriaalista. Tähän artikkeliin on koottuna keskeisimpiä tiedonlähteitä.

Suomen rakentamismääräyskokoelma (RakMK) koskee pääasiassa uudisrakentamista. Remonttikohteisiin määräyksiä sovelletaan. RakMK:n määräykset ovat velvoittavia, mutta ohjeet antavat vain mahdollisen toteutustavan, joita voi olla muitakin.

Maankäyttö- ja rakennuslaki sekä –asetus koskevat lähinnä rakentamista ympäristösuunnittelun näkökulmasta. Tavoitteena on järjestää alueiden käyttö kaikin puolin järkeväksi.

Maakaari säätelee kiinteistön kauppaa.

Kunnan rakennusvalvonta- ja paloviranomaiset huolehtivat lain noudattamisesta ja käsittelevät mm. poikkeamislupia. Viranomaiset myös antavat "viimeisen sanan" ratkaisun oikeellisuudesta.

Rakennusjärjestys, kaavoitus ja maankäyttösuunnitelma määräävät maankäytöstä.

Muut lait, kuten sähköturvallisuuslaki, pelastuslaki ja paloturvallisuuslaki antavat puitteet useille määräyksille ja ohjeille.

Yleisiä toteutusvaihtoehtoja ja –ratkaisuja määräyksiä sekä hyvää rakennustapaa noudattaen löytyy mm. Rakennustiedon RT-kortistosta sekä rakennesuunnittelijalle Rakennusinsinöörien Liiton RIL:n suunnitteluoppaista.

Rakennustuotteiden valmistajat antavat vielä omille tuotteilleen käyttöohjeet, joita noudattamalla saavutetaan määräysten mukainen ratkaisu.

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20133_34374.jpg
Sähköenergian hinta
Sähköenergian hinta muodostuu kahdesta erillisestä palvelustaSähköenergian hinta muodostuu sähkön siirtopalvelusta, itse sähköenergiasta sekä näihin molempiin liittyvistä veroista. Sähkön siirto, eli verkkopalvelu on aina paikallisen jakeluverkonhaltijan yksinoikeus, mikä tarkoittaa sitä että siirtopalveluaan kuluttaja ei voi kilpailuttaa.
202110_72744.jpg
Tuntuuko turvalliselta jättää koti valvomatta? Mitä kotona tapahtuu, kun olet poissa?
Etätyö on voinut osaltaan häätää murtovarkaita mökiltä, mutta koti voi jäädä vartiomatta ja mökeilläkään ei vietetä välttämättä koko vuotta. Kodin ja vapaa-ajan asunnon ennakoivasti turvaaminen asuntomurroilta on järkevää jo pelkästään oman mielenrauhan vuoksi. Näiden ratkaisuiden avulla luot kodille tai vapaa-ajan asunnollesi turvaa sekä samalla itsellesi mielenrauhaa.
20077_5651.jpg
Uutuusväri esillä messuilla
Lafarge Roofingilla laajin kattotiilivalikoimaLafarge Roofingilla on Suomen laajin betoni- ja savikattotiilivalikoima. Tämän vuoden uutuus on suositun Ormax Protector-mallin uusi ruskea väri. Lafarge Roofingin Orimattilan kattotiilitehtaalla valmistettavassa Ormax Protectorissa on 30 prosenttia vastaavia pinnoitteita kestävämpi, täysin uudenlainen pinta, jonka vahva UV-suojaus estää kattotiilen värin haalistumista sekä antaa paremman suojan naarmuuntumista vastaan. Siten se pidentää paitsi tiilen, myös katon elinkaarta. Kattotiilen kiiltävä pinta syventää väriä ja hylkii myös tehokkaasti likaa.Ormax Protectorin pinnoite on kehitetty kestämään kovaakin uv-rasitusta ja se on tarkkaan testattu sekä Lafarge Roofingin testilaboratorion tuulitunnelissa että kenttäolosuhteissa eri puolilla Eurooppaa sekä Yhdysvalloissa.Paitsi ruskeana, Ormax Protectoria saa myös savitiilenpunaisena, tupapunaisena, mustana ja tummanharmaana.
20224_77761.jpg
Hajosiko kittipistooli kesken liimauksen?
Hajosiko kittipistooli kesken liimauksen? Suljitko liimatuubin kärjen roudarinteipillä? Ei siis riitä, että löydät parhaat liimat ja massat, vaan ne pitää saada myös puristettua paikoilleen. Ja mitenkäs ne muut lisävarusteet liimatuubeille: uudet suuttimet ja pitävät sulkijat? WTF® on sarja, joka täyttää kaikki liimaajan unelmasi.
20215_70662.jpg
Katso vinkit paperin ja pahvin kierrätykseen
Paperin ja pahvin kierrätys on melko helppoa. Kunhan kierrätettävät asiat ovat puhtaita ne voi lajitella uudelleen käytettäväksi materiaaliksi. Kannattaa kuitenkin lukaista muutama vinkki kierrätykseen, koska jotkut itselleen selvät asiat kuuluvatkin sekajätteeseen kuten lahjapaperit.
oras-mokkihana-asennettuna
Mökkihanasta lämmin vesi mökille
Oras Safira mökkihana tuo lämpimän veden kesämökeille, grillikatoksiin ja autotalliin. Mökkihanan asentaminen on helppoa – tarvitaan vain kylmävesiliitäntä ja sähkö. Hana ja vedenlämmitin ovat mökkihanassa samassa paketissa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton