• Etusivu
  • Varusteet

Kristian Nurmi ihastui Qbrickin työkaluvaunuun: "’Tämä seuraa lumihangessakin"

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö IKH
Päivitetty 15.11.2023
20233_81156.jpg

Kristian Nurmi kaartaa pihalle ja avaa pakettiauton sivuoven. Mukana on tuttuun tapaan punamusta työkalulaatikko, josta on tullut monitoimiyrittäjän toinen käsi. Nurmen vajaa vuosi sitten perustama, Lopella ja Riihimäellä toimiva Puumave on erikoistunut puunkaatoon, remonttitöihin ja sukellusalan tehtäviin.

Työkeikoilla Nurmi ja hänen kollegansa Vili Mononen kantavat mukana monenlaisia työkaluja ja tarvikkeita, jotka oli aikaisemmin vaikea mahduttaa perinteiseen työkalupakkiin. Se on saanut väistyä Qbrick System ONE -työkalusalkun tieltä.

– Tämä on paljon parempi, koska laatikot saa vedettyä kokonaan ulos ja työkalut pysyvät koko ajan helposti saatavilla, Nurmi kertoo esitellessään salkun sisältöä.

Työkalut perille lumihangessakin

System PROssa on kolme vetolaatikkoa, joissa on yhdeksän irrotettavaa välijakajaa ja 21 erillistä säilytysrasiaa. Myös ne ovat kokonaan irrotettavissa. Laatikot avautuvat painonapista, joka on piilotettu niin, että laatikot eivät pääse avautumaan "vahingossa".

Tarvittaessa jämerän kantokahvallisen työkalupakin, kuten muutkin Qbrick -pakit ja laatikot, saa kiinnitettyä Qbric System One -työkalulaatikkoon. Teleskooppikahvan ansiosta työkalulaatikot kulkevat helposti mukana ilman, että niitä tarvitsee kantaa. Qbrick -moduuleita voi pinota päällekkäin useampia.

20233_81157.jpg

Nurmi on kuluneen talven aikana huomannut teleskooppikahvan ja kätevän siirtelyn edut.
– Vedettävä työkaluvaunu seuraa yllättävän hyvin perässä lumihangessakin, eikä se ole herkkä kaatumaan. Tämä lienee leveiden renkaiden ja riittävän leveän akselivälin ansiota.

Modulaarisuus mahdollistaa työkaluvaunun muunneltavuuden

Qbrickin modulaarisuus mahdollistaa useamman laatikon kiinnittämisen toisiinsa. Nurmi ja Mononen saattavat ajaa työkeikalle eri autoilla, jolloin molemmilla on mukanaan omat työkalupakit.

– Modulaarisuuden ansiosta voimme yhdistää pakit samaan kokonaisuuteen, jolloin niitä ei tarvitse kannella erikseen. Siitä tulee myös ammattimaisempi vaikutelma, Nurmi kertoo.
Modulaarinen rakenne tarkoittaa myös helppoa muunneltavuutta. Qbrick System -pakissa on tilaa monen kokoisille työkaluille. Työkalupakin pikkulaatikot saa kokonaan pois, jolloin pakkiin saa mahtumaan remonttitöissä tarvittavia pienkoneita.

– Isomman työkalulaatikon saa kokonaan tyhjäksi pikkulaatikoista, jolloin siitä tule melkoisen tilava. Olemme kuljettaneet siellä pidempiä varalaippoja, joita tarvitaan metsurihommissa.

Vesisuojaus tuli tarpeeseen

Kristian Nurmelle yksi työkalupakin valintakriteereistä oli kestävyys.
– Tämä vaikutti tukevalta ja tosi jämäkältä. Ihan hevillä tätä pakkia ei saa rikki. Kahva vaikuttaa siltä, että pakki kestää vähän rajumpaakin kyytiä. Laatikoissa on metallikiskot, mikä parantaa laadun tuntua.

Qbrick System Onen kansi saa yrittäjiltä kiitosta siitä, että sen saa lukittua yläasentoon. Tällöin vältetään kannen iskeytyminen sormille. Äskettäin Nurmi ja Mononen totesivat, että vesisuojatut Qbrick -tuotteet ovat tulleet todella tarpeeseen.

20233_81158.jpg

– Esimerkiksi varasytytystulpat eivät saisi kostua. Usein pakin päällä on keikan jälkeen yhtä sun toista kosteaa kuten märkiä työvaatteita. Huomasimme, ettei niistä tarvitse nyt olla huolissaan, kun pakki pitää sisällä olevat tarvikkeet ja varaosat kuivina, Nurmi sanoo.

Hän suosittelee Qbrick System -työkalupakkia ja työkalulaatikkoa ensisijaisesti niille, jotka liikuttelevat työkaluja ja varusteita paikasta toiseen.
– Jos käytössä on autotalli tai verstas, työkalupakin voi ripustaa seinälle, jolloin tavarat pysyvät järjestyksessä lähes huomaamatta, Nurmi huomauttaa.

Qbrick System -mallistosta löytyy myös tilava työkalusalkku sekä kätevä lokerikko, joka on varustettu läpinäkyvällä ja iskunkestävällä kannella.

Info

Info

Qbrick-työkaluvaunut ja -laatikot kotiin tai työmaalle

Kokoa itsellesi helposti kattava työkaluvaunu moduuleista. Itselukittuvat vetolaatikot pitävät tavarat hyvässä tallessa. Metallikiskojen ansiosta laatikostot ovat tukevia ja kestäviä. Laatikostossa pystyy säilyttämään niin ruuvit kuin työkalutkin. Laatikoissa on ulos nostettavat sisälaatikot, eikä pelkkiä tilanjakajia. Näin siirrät tavarat helposti pakista toiseen. Kuljeta mukana tai ripusta seinälle.

Qbrick-työkalulaatikkosarjaa saatavana IKH:n verkkokaupasta sekä IKH-jälleenmyyjiltä kautta maan.

IKH
Varusteet
työkalut
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20219_72709.jpg
Työkalutesti: akkurunkonaulaimen iskuvoima yllätti
HiKOKI-akkutyökalutesti / Akkurunkonaulain / Roope Naasko
20214_65417.jpg
Rakennusteline ei ole vain uudisrakentajan apuri - 5 vinkkiä telineiden käyttöön
Rakennusteline voidaan helposti mieltää vain uudisrakentajan apuvälineeksi isoissa tai pienissä kohteissa. Esimerkiksi piharakennuksen katon kasaus onnistuu helpommin telineiltä tai sisäkaton kipsilevyjen asennus, mutta rakennustelineillä voi tehdä paljon muutakin. Olemme koonneet 5 vinkkiä telineiden käyttöön.
202010_67217.jpg
Huomiovaatteissa näyt työssä ja vapaa-ajalla
Hi-vis työvaatteet on suunniteltu parantamaan käyttäjänsä näkyvyyttä päivänvalossa ja ulkoisen valolähteen valaisemana pimeällä. Varsinkin liikenteessä ja rakennustyömailla käyttäjän on oltava hyvin havaittavissa, joka suunnasta katsottuna. Huomiovaatteen tärkein tehtävä onkin onnettomuusriskien vähentäminen. Ammattikäyttöön tarkoitetun työvaatteen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu kuitenkin myös kestävyys ja käyttömukavuus. Kovassa työssä vaatteita kuluu, mutta jotta työvaatteissa jaksaa koko päivän tehdä tehokkaasti töitä, on käyttömukavuuden oltava kohdillaan!
Bosch akkupumppu
Uusi akkukäyttöinen painepumppu helpottaa ilmaamista huomattavasti
Pian on jälleen renkaiden vaihdon aika. Asennuksen yhteydessä on myös aina tarpeen tarkistaa rengaspaineet. Kätevä akkukäyttöinen ilmapumppu tekee renkaiden paineen säädöstä tarkkaa ja nopeaa. Kompakti laite on ihanteellinen niin auton-, moottoripyörän- kuin polkupyörän renkaiden paineistamiseen. Lisäksi se on erinomainen apuväline eri urheilulajien pallojen täyttämiseen.
20213_69015.jpg
Tällä laitteella helpotat porausta puuhun ja metalliin
Lukuisissa erilaisissa kiinnityksissä tarvitaan poraamista, jolla tehdään reikä kappaleeseen kiinnikettä varten. Haasteeksi muodostuu usein reiän poraaminen tarkasti kohtisuoraan juuri oikeaan kohtaan. Työstettävän kappaleen muoto voi myös olla sellainen, että sen paikallaan pitäminen porauksen ajan on hankalaa tai jopa mahdotonta. Pöytäporakone helpottaa tätä työtä huomattavasti tehden reiän poraamisesta turvallista, tarkkaa ja nopeaa.
20164_46151.jpg
Tällä työkalulla selviydyt jokaisesta haasteesta!
Rakennus- ja remontointipuuhissa tarvitaan useita eri työkaluja. Monelle on tuttu tilanne, jossa työkalupakki on täynnä tavaraa ja silti kyseinen työkalu puuttuu. Mitäpä jos tarvitsisit vain yhden sähkötyökalun, jolla hommat hoituisivat nopeasti ja kätevästi vain tarvikepäätä vaihtamalla?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton