• Etusivu
  • Rakentaminen

Kokkolan asuntomessualue kohoaa

Rakentajan toimitus
Julkaistu 23.05.2011
20115_26129.jpg

Kokkolan asuntomessuihin on aikaa vajaat kaksi kuukautta. Aikataulu asuntomessutyömaalla pitää, vaikka iso urakka onkin vielä tekemättä ja messuaikataulu painaa päälle.

20115_26130.jpg

Suunnitelmien mukaan kaikkein talojen pitää olla valmiita sisältä ja ulkoa toukokuun loppuun mennessä. Pihatöiden taas on määrä olla valmiit kesäkuun loppuun mennessä. Messualueen puistotyöt on hoidettu pitkälle jo viime syksynä, jolloin on kylvetty valmiiksi nurmikoita ja valmisteltu viheralueiden istutuksia. Istutustyöt pääsevät todenteolla vauhtiin nyt säiden lämmettyä.

Asuntomessut Kokkolassa 15.7.-14.8.2011

20115_26182.jpg

Kunnallisteknisten töiden vauhti on ollut vilkasta toukokuun ajan ja kesäkuussa tahti vain kiihtyy, sillä edesä on isojen alueiden laatoitustyöt, katujen asfaltointi, suurten pysäköintialueiden teko ja puistotyöt. Isona urakkana on myös messualueen laatoitustyöt, sillä messualueen keskellä sijaitseva 1600 m² laajuinen torialue laatoitetaan kokonaan.

Kaikki on kuitenkin varmasti valmista, kun messualueen portit avautuvat yleisölle heinäkuun puolessa välissä. Kokkolan asuntomessut ovat avoinna päivittäin 15.7.-14.8. kello 10-18.

20115_26128.jpg
Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20188_54347.jpg
Sadevesijärjestelmä kruunaa ja suojaa kotisi
Monella omakotiasujalla on varmasti vielä muistissa viime syksyn runsaat sateet, varsinkin jos sadevedet tulvivat rännien yli ja valuivat kodin sokkelia ja seinärakenteita vasten. Puutteellinen sadevesijärjestelmä onkin todettu yhdeksi merkittäväksi syyksi suomalaisten kotien homevaurioihin. Siksi ei ole yhdentekevää, millaisen sadevesijärjestelmän kotiisi valitset.Kahdeksan syytä valita Arvo-kouru:1. Raidattomuus2. Ruostumattomuus3. Helppo puhdistus4. Kestävimmät kannakkeet5. Maksimaalinen vedenvirtaus6. Sileät syöksytorven mutkat7. Parhaat takuut8. Mittatilaustyönä sinun kotiisiTilaa esite >>
20096_17329.jpg
Universal-vedeneristysjärjestelmä
Maaperän kosteus, sulamisvedet ja sadevesi ovat esimerkkejä kosteudesta, jolle sokkeli on jatkuvasti alttiina. Siksi on tärkeää eristää sokkeli ulkoapäin tulevalta kosteudelta. Kun rakennat uutta taloa tai kunnostat vanhaa, varmista, että kaikki rakenteissa oleva ja niihin ajan myötä muodostuva kosteus pääsee poistumaan vahinkoa aiheuttamatta. Samalla turvaat itsellesi miellyttävän, viihtyisän ja terveellisen asuinilmaston.
20104_21315.jpg
Näyttelypiha avoinna Tuusulassa
Kesäkuu on parasta pihan ja puutarhan rakentamisen ja kunnostamisen aikaa. Pihakivien suomiin mahdollisuuksiin voi tutustua Ruduksen näyttelypihalla Tuusulan Ristikivessä.Oman pihan kivirakenteiden suunnittelun helpottamiseksi Ruduksen Ristikiven noutomyymälän yhteydessä on näyttelypiha, jossa erilaisia kivimalleja ja niiden värivaihtoehtoja on helppo käydä katsomassa.
20201_62124.jpg
Voinko asentaa pihakivet itse?
Millainen sora ja sepeli käy minnekin?Miten tilaan kiviainekset tontille?Miten varmistan, että perustusten valu sujuu?Voinko asentaa pihakivet itse?Omakotirakentajan kysymyksiin vastaa Rudus Kotipolku. Verkkopalvelusta löydät ajankohtaiset kivi- ja betonirakentamisen neuvot ja ideat rakennus­töiden eri vaiheisiin aina ensimmäisistä unelmista viimeistelytöihin asti. Saat juuri omaan projektiisi sopivat vinkit, olitpa ensirakentaja tai jo konkari.
20233_81091.jpg
Voiko asunnon arvoa nostaa väliovella?
Asunnon arvo määräytyy aina asukkaan omista tarpeista ja siitä, miten hyvin asunto vastaa sen hetken vaatimuksiin. Tosiasiassa, mitä enemmän asukkaalle on suunniteltu muuntojoustavaa tilaa, sen arvokkaampi asunto on. Liukuovilla pystyy erottamaan avoimesta tilasta rauhallisen työtiln tai avaamaan pienen huoneiston tilavammaksi aina tarvittaessa. Tämä on oikeaa muuntojoustavuutta.
201311_37155.jpg
Kylpyhuoneen nautinnolliset sadesuihkut
Oras Optima - turvallinen suihkunautintoNauti pehmeän rentouttavasta Oras Optima –sadesuihkusta; sen tyylikkäästä muotoilusta ja ihastuttavasta suihkuelämyksestä. Suuresta sadesuihkusta vesi valuu pehmeästi. Hanan design miellyttää silmää, minkä lisäksi pyöristetty muotoilu ehkäisee myös pisaroiden ja kuivumistahrojen muodostumista hanan pintaan. Tarkka termostaatti pitää lämpötilan vakaana suihkun aikana. Oras Optiman lapsiturvallinen lämpötilansäädin varmistaa, ettei suihku muutu vahingossa liian kuumaksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton