Toni Niemisen perhe voitti Vuoden Energiaperhe -tittelin. Onnea koko perheelle!
Energiansäästöä kertyi sekä talon puolella että tallissa, jossa asustaa toistakymmentä ravihevosta.
- Säästö syntyi loppujen lopuksi aika pienistä asioista, kuten esimerkiksi valojen sammuttamisesta tyhjistä huoneista. Lämmityksessä lisättiin puiden käyttöä ja eteisen ja pesutilojen lattialämmitystä käännettiin hiukan pienemmälle, sillä se porotti jo turhankin lämpimästi, kertoo kilpailijoita vuoden aikana auttanut energia-asiantuntija Airi Laakkonen Vattenfallilta.
Iso tallirakennus haukkaa suuren osan Niemisen kotitalouden sähkönkulutuksesta. Tallin puolella ahnein energiasyöppö on kuuma vesi, jota tarvitaan muun muassa hevosten pesemisessä. Kilpailun aikana tallissa työskentelevät opettelivat käyttämään lämmintä vettä aikaisempaa harkitummin.
| |  Toni Niemisen perhe voitti Vuoden Energiaperhe -tittelin. Energiansäästöä kertyi sekä talon puolella että tallissa | | |
Energiakuuri oli Niemisille koko perheen projekti, johon osallistuivat myös Veera Nieminen sekä perheen kaksi tytärtä Kerttu ja Maija. Veeran vastuulla kisan aikana oli muun muassa kilpailublogin päivittäminen.
- Veera kirjoitti kilpailun aikana hauskoja, pilke silmäkulmassa laadittuja blogitekstejä, joita oli ilo lukea. Perheen omista tunnelmista kertomisen lisäksi blogeissa oli myös vinkkejä energiansäästöön, Laakkonen kertoo.
Vattenfallin jo toisen kerran järjestämän kilpailun tavoitteena on vuoden ajan tehostaa energiankulutusta kilpailijoiden kodeissa kuitenkin niin, että säästökuuri ei hankaloita arkea. Kilpailijoiden energiankulutusta ja kisan etenemistä on ollut mahdollista seurata netissä kisan verkkosivuilla.
- Kisan viimeiset säätöprosentit on päivitetty etusivun taulukkoon. Lukemat ovat kerrassaan huikeat, sanoo energia-asiantuntija Airi Laakkonen Vattenfallista.
- Kaikki olivat voittajia, sillä kaikissa perheissä saavutettiin tavoitesäästöprosentti. Onnea myös Maijalle ja Lauralle!
- Keskimääräinen säästö on 27,7 %. Tavoite siis saavutettiin ja ylitettiin reippaasti. Kisan lopputulos, kolmen perheen säästöt on yhteensä yli 20 000 kWh säästynyttä sähköä. Tämä sähkömäärä vastaa neljän nelihenkisen perheen vuotuista sähkönkulutusta 90 m2 rivitaloasunnoissa, joissa on korkea varustelutaso.
Rahassa mitattuna on koko kilpailussa saavutettu säästö lähes 3000 euroa ja CO2 -päästöjäkin säästy neljä tonnia. Saavutus on huikea osoitus sitä, mitä arjen pienillä muutoksilla voi saada aikaan.
Tunnettuihin kilpailijoihin oli helppo samaistua, kun he käyvivät tätä kisaa omissa kodeissaan. Uskon, että yhä useammat saivat kipinän tarkastella omaa energiankäyttöään, Laakkonen sanoo.
Osallistujien koteihin oli edellisen vuoden tavoin asennettu BaseN kulutusmittarit, joiden avulla perheet voivat tarkkailla tilannettaan reaaliaikaisesti kotitietokoneeltaan ja sinä täällä kilpailun verkkosivuilla.
Kilpailun raati: energia-asiantuntija Airi Laakkonen Vattenfallista (pj.), asiantuntija Irmeli Mikkonen Motivasta, ekoenergiavastaava Riku Eskelinen Suomen luonnonsuojeluliitosta, kehitysjohtaja Pentti Teponoja rakentaja.fi:stä, viestintäjohtaja Sari Lehikoinen BaseN:stä sekä kehittämispäällikkö Teija Jerkku Marttaliitosta.
Kilpailijoiden ajatuksia ja tunnelmia voi vielä seurata blogeissa ja kilpailun Facebook-sivulla. Liity sinäkin mukaan. Samalla saat omaan käyttöösi koko joukon keinoja pienentää omaa sähkönkulutusta.