• Etusivu
  • LVI

Sähkökatkojen varalle tarvitaan riippumattomia lämmitystapoja

Rakentajan toimitus
Julkaistu 08.02.2012
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Tänä talvena kymmenettuhannet kotitaloudet ovat kärsineet sähkökatkoksista lähes kaikkialla Suomessa. Tapani- ja Hannu-myrskyjen jälkeen sähkökatkokset kestivät pahimmillaan päiväkausia. Sähkökatkokset nostivat jälleen esiin sähköstä riippumattoman, itsenäisen ja varman lämmitysjärjestelmän tarpeellisuuden.

Varsinkin pakkaskaudella lämpötila sähköttömässä asunnossa laskee nopeasti. Sähkönsaannista riippumattoman varaavan tulisijan tai kiertoilmatakan avulla ainakin osa asunnosta voidaan pitää asumiskelpoisena siihen saakka, kunnes sähköt saadaan korjattua. Tulisijassa voi myös tarpeen vaatiessa laittaa ja lämmittää ruokaa.

– Vaikka uudet talot olisivat kuinka hyvin eristettyjä ja tiiviitä tahansa, jonkinlainen lämmitysjärjestelmä niissä on silti oltava. Tulevaisuudessakin on erittäin tärkeää, että jokaiseen uuteen pientaloasuntoon asennetaan tulisija varalämmönlähteeksi, painottaa Nuohousalan Keskusliitto ry:n puheenjohtaja Petteri Virranta.

Kuluva talvi on ollut sääoloiltaan varsin vaihteleva. Lumettoman ja leudon alkutalven jälkeen lunta on saatu paikoitellen edellistalvien tapaan ja helmikuun alussa koko Eurooppaa piinasivat huippupakkaset. – Erityisesti pakkaskausina tulisijat tasaavat sähkönkulutuksen huippuja ja estävät näin verkon ylikuormittumista ja vähentävät kalliin markkinasähkön kulutusta, lisää liiton toimitusjohtaja Juhani Jyrkiäinen.

Tulisijat ja niihin liitetyt savuhormit on erittäin tärkeä tarkistuttaa säännöllisesti ammattinsa osaavalla piirinuohoojalla, jotta ne säilyvät toimintakuntoisina ja turvallisina. Asunnon hormit ja tulisijat on lain mukaankin tarkistettava ja nuohottava vuosittain. Kovassa käytössä oleva yhdistelmä voi olla viisasta nuohota jopa useammin.

–On ehdottoman tärkeää tarkistuttaa ja nuohouttaa pitkään käyttämättömänä ollut tulisija/hormiyhdistelmä ennen kuin tulisijalla ryhdytään lämmittämään. Hyvä nyrkkisääntö on kolme vuotta. Jos edellisestä lämmityskerrosta on kulunut jo niin kauan, kutsu nuohooja ensin paikalle, Virranta neuvoo.

Nuohoojalta saa myös neuvoja tulisijan oikeaan ja turvalliseen käyttöön sekä puun tehokkaaseen ja puhtaaseen polttamiseen.

LVI
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20184_52783.jpg
Unohda avaimet kotiin
Teknologia on mukana arjessamme monella eri tavalla. Mietipä, mitä laitteita itse käytät päivittäin ja miten ne ovat vaikuttaneet elämäntapaasi.Älypuhelimet ja tietokoneet ovat arkipäiväistyneet ja ilman niitä toimiminen tuntuisi lähes mahdottomalta. Nopeasti kasvava kotien automatisointi ja varustaminen erilaisilla älylaitteilla tavoittelee yksinkertaisesti elämisen helppoutta ja huolettomuutta. Kotien automaatiosta onkin tullut uusi trendi, jossa viihtyisyys, turvallisuus sekä helppokäyttöisyys ovat oleellisessa roolissa asukkaan arkipäivässä. Lukitus on tärkeä osa älykotia.
20216_71342.jpg
Älä anna kolean tuulen ja sateen pilata juhliasi
Onko loppukesälle tai syksylle tiedossa jokin suuri juhla? Ja nyt mietityttää, että mitä jos sää onkin sateinen, tuulinen tai viileä juuri kyseisenä päivänä. Ihmiset eivät voi siinä tapauksessa viettää juhlaa ulkosalla vaan kaikkien on pakkauduttava hikoilemaan sisätiloihin. Jos terassilla on lasitus, tätä murhetta ei ole. Lasituksen ansiosta voit viettää kesän ja syksyn juhlat ilman huolta säästä.
201010_23585.jpg
Isänpäivälahjaksi Bosch-ruuvinväännin upeassa lahjapakkauksessa
Tilaa isänpäivälahjaksi markkinoiden eniten myyty, tehokas Boschin akkuruuvinväännin upeassa lahjapakkauksessa.Lahjapakkaukseen sisältyy:IXO IV -akkuruuvinväännin lataustelakka 10 ruuvauskärkeä (sis. IKEA kärki) viinipullonavaajakärki puulaatikkoIXO Vino on kevyt, kompakti ja voimakas akkuruuvin-väännin yleisiin ruuvaustöihin. Pehmustetulla kahvalla (Softgrip) varustetun ergonomisen muotoilun ansiosta kone istuu hyvin käteen. Uusin akkutekniikka huolehtii erittäin pitkästä käyntiajasta.Erikoispakkaus nyt hintaan 59 € + toimituskulut.Viimeistään 5.11.2010 tehdyt tilaukset ehditään toimittaa ennen isänpäivää. Tulosta tämän jälkeisiin tilauksiin lahjakortti tästä.Lahjapakkauksia rajoitettu erä, toimi heti!
20076_5480.jpg
Juhannus ja liikenne
Juhannuksen ns. menoliikenne alkaa torstaina puolelta päivin ja paluuliikenne puolestaan ajoittuu pääosin sunnuntai-iltaan. Mitä muuta menoa on sitä ennen ja sen jälkeen? Jo alkuviikosta olisi viisainta mennä Alkoon, edellyttäen tietysti, että korkit pysyvät kiinni tulille tai ainakin juhannussaunaan asti. Puolessa viikkoa ja vielä torstaina ja perjantainakin mennään kauppaan ostamaan kalaa, kun omat verkot ja katiskat saattavat jäädä kokematta. Autokin on hyvä tankata jo torstai-aamuna, ettei sen menovesi lopu keskellä moottoritietä. Siinä juhlan päävalmistelut."Lähdetäänpäs liikenteeseen" ei suinkaan tarkoita aina sitä, että hypätään autonrattiin ja ajetaan pisteestä A pisteeseen B ja haukutaan matkalla jokainen hattupää, hieroskelija, ämmä ja tumpelo eli kaikki sallittua nopeutta ajavat. Lähdetäänpäs liikenteeseen –termillä on aina tarkoitettu myös kaikkea viihteelle lähtemistä. Synonyymeja ovat; lähdetään naisiin, lähdetään kapakkakierrokselle tai muuten vaan katsomaan mitä kaupungin yö tarjoaa satunnaisille ohikulkijoille tai tositarkoitukselle liikkeellä oleville.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Suunnitteluryhmä
Suunnittelutehtävän käytännön läpivientiä varten on koottu suunnitteluryhmä.Suunnitteluryhmän puheenjohtajana toimii tilaajan edustaja ja ryhmän muodostavat rakennuttajan ja käyttäjän edustajien lisäksi eri alojen erikoissuunnittelijat. Erikoissuunnittelijoita ovat esimerkiksi arkkitehti-, rakenne-, lvi- ja sähkö-suunnittelijat.
20224_77938.jpg
Haiseeko asunnossasi? Käytä asiantuntijaa homekoiran sijaan
Terveessä talossa ei haise maakellari. Jos haju saa epäilemään sisäilmaongelmia ja hometta, mikä on paras ratkaisu? Homekoiran avulla voidaan tehdä alustava tutkimus, mutta etenkin, jos asiaan liittyy riitatilanne on rakennusterveysasiantuntija (RTA) varmin vaihtoehto.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton