Omakotitalolle uusi ilme - katso kuvat!

1950-luvulla rakennetussa ja vuonna 1990 peruskorjatussa omakotitalossa Luvialla tehtiin sisätiloihin täysi remontti – uusien Puustelli-keittiökalusteiden asentamisen lisäksi uusittiin sisäpinnat niin katossa, lattioissa kuin seinissäkin, ja kaikkiin huoneisiin asennettiin Upofloor Tammi Silver -parketti. Myös väliovet uusittiin ajanmukaisiksi Fenestra-oviksi.

 Taloon valittiin Fenestra-ovet.
Taloon valittiin Fenestra-ovet.
Valoisaa ja näyttävää.
Valoisaa ja näyttävää.
Myös sisäänkäynnin ovi uusittiin.
Myös sisäänkäynnin ovi uusittiin.
 
 

Keittiö kokonaan uusiksi


Vanhan talon keittiökalusteiden rungot oli uusittu viimeksi vuonna 1990, minkä jälkeen kalusteiden ovet oli vaihdettu kymmenisen vuotta sitten. Yhtenä kimmokkeena kalusteiden vaihtoon oli omistajaparin pitkäaikainen toive saarekekeittiöstä, jossa voisi yhtä aikaa tehdä ruokaa ja seurustella.

Vanha keittiö purettiin kokonaan uuden keittiön alta: Ainoastaan vanha 1950-luvun Lappiliesi jätettiin paikoilleen. ”Suorastaan upea peli: Puoli koppaa puita ja koko patteristo on lämmin reilun puoli vuorokautta,” talon isäntä kehaisee puuhellavanhusta. Hellasta luopuminen ei toisin sanoen ollut edes harkinnassa.

Remontissa keittiön värimaailma vaihtui kokonaan vaaleasta lähes mustaksi, mutta yllättävää kyllä, lopputulos keveine lasiovisine yläkaappeineen ja hyvin suunniteltuine valaistuksineen oli silti valoisampi kuin vanha, vaaleansävyinen keittiö.

Katso Rakentaja.fi-TV-esitykset remontista!
Uusi keittiö on kaunis ja käytännöllinen!

Upofloor-parketilla yhtenäinen ilme


Lattiasta purettiin koivuparketti, joka oli saanut siipeensä mm. nyt jo aikuisiksi kasvaneiden poikien lapsuuden lätkäpeleissä. Tilalle asennettu uusi Upofloor-parketti tuo koko taloon lämpimän, yhtenäisen ilmeen.

Parketin asennus vaihe vaiheelta:




Kuntokartoitus


©Copyright
Sanoma News Oy
julkaisupvm
10.4.2012




Viikon uutiset

Loading
Kysy, vastaamme | Keskustelut | Rakentajapörssi | Lomakearkisto | Määräykset ja ohjeet | Rakenneleikkaukset | Laskurit | Rakennusaikataulu
Kustannusarviot | Huoltokirja | Tee Se Itse | Sää | Rakennussanasto | Rakennuspäiväkirja

© Sanoma News Oy