• Etusivu
  • Talo

Puukoulu 10- Sisustaminen puutuotteilla 2

Rakentajan toimitus
Päivitetty 08.10.2014
201410_41438.jpg

Vaalea lattia antaa mahdollisuuden käyttää sisustuksessa myös voimakkaita värejä. Kuva: Kampin Puu Oy.


Edellisellä kerralla käytiin läpi puulla sisustamisen yleisperiaatteita. Tällä kertaa käydään läpi sisustuksen eri osia - mitä puutuotteita mihinkin kohteeseen voisi käyttää. Lopussa on vielä kuvagalleria, josta voi poimia ideoita oman kodin sisustamiseen.

Lattia aidosta puusta


Todellista puulattiaa edustaa massiivipuulattia, joka tavallisesti on vahvuudeltaan 28 mm. Massiivipuulattia voidaan toteuttaa joko uivana, kantavan lattian päälle tai kiinteänä, jolloin jokainen lauta kiinnitetään kantaviin rakenteisiin. Puulattia voidaan toteuttaa myös ns. ohutpuulattiana, jossa laudan paksuus on n. 15 mm.

Tutustu myös Puukoulun aiempaan osaan: Massiivipuulattia…

Seiniin puupaneeli tai -levy

Puupaneeli on suosittu ja perinteinen seinäverhousmateriaali. Panelointiin löytyy runsaasti erilaisia profiileja ja eri puulajeista höylättyjä paneeleja. Aina ei kuitenkaan tarvitse käyttää paneeleja. Seinäpinta voidaan toteuttaa myös höylätystä laudasta, rimoista tai vaikkapa vanerilevystä. Sisäverhoukseen soveltuvia levytuotteita ovat kaikki perusvanerit ja sisäverhoukseen tarkoitetut edelleen työstetyt vanerijalosteet. Lastulevyt, tavalliset ja valmiiksi pohjamaalatut sekä puukuitulevyt. Vanerista ja puukuitulevyistä voidaan toteuttaa myös kaarevia pintoja.

Sisäverhouspaneelina on käytetty vähäoksaista mäntyä.
Sisäverhouspaneelina on käytetty vähäoksaista mäntyä.

Tutustu myös Puukoulun aiempaan osaan:Panelointi…

Kevytrakenteiset tilanjakajat

Puusta ja puulevyistä on helppoa ja edullista rakentaa erilaisia kevyitä tilanjakajia, joilla voidaan vaikuttaa sisustukseen paljonkin. Ne toimivat osana sisustusta, mutta voivat myös rajata erityyppisiä sisustustapoja toisistaan. Kevyt väliseinä jakaa tilaa muuttuvien tarpeiden mukaan. Tilanjakajalla voi erottaa esimerkiksi oman työpisteen, luku- tai leikkinurkan tai ruokailutilan. Tilanjakajasta voi tehdä näyttävän sisustuselementin käyttämällä persoonallisesti väritettyä pintakäsittelyä.

Kattoon paneelia tai puupohjaista levyä

Paneelikatto on ehkä tutuin puutuotteita toteutettu sisäkattotyyppi, mutta kattoon voi myös käyttää rimaa tai vaikka vaneria. Erilaisilla kuvioinneille ja vino-paneloinneilla kattopintoihin saadaan elävyyttä.

Kahden kerroksen välinen kaideratkaisu on kevyen näköinen ja päästää luonnonvalon myös toiseen kerrokseen.
Kahden kerroksen välinen kaideratkaisu on kevyen näköinen ja päästää luonnonvalon myös toiseen kerrokseen.

Viimeistely listoilla tai listoitta

Viimeistelyyn kuuluvat erilaiset puulistat, joita käytetään lähinnä eri rakenteiden ja materiaalien rajapinnoissa, mutta myös koristeena ja elävöittäjänä suurten pintojen keskellä.

Vaihtoehtoisesti rajapinnat voidaan toteuttaa myös ilman listaa, jolloin rajapinnan viimeistelyssä on oltava erityisen huolellinen, jotta saavutetaan siisti lopputulos.

Tutustu myös Puukoulun aiempaan osaan:Listoitus...

Listat voi halutessaan korvata myös köydellä.
Listat voi halutessaan korvata myös köydellä.

Kuvagalleria


Seuraavassa muutama kuva puun ja puutuotteiden käytöstä sisustuksessa. Kuvista voi etsiä valmiita ideoita tai niitä voi soveltaa oman makunsa mukaan.

Tee vanhasta puusta taidetta.
Tee vanhasta puusta taidetta.
Tumma sävy ei välttämättä ole synkkä.
Tumma sävy ei välttämättä ole synkkä.
Korosta yksityiskohtia esimerkiksi valolla.
Korosta yksityiskohtia esimerkiksi valolla.
Puu soveltuu erinomaisesti lastenhuoneeseen.
Puu soveltuu erinomaisesti lastenhuoneeseen.
Tee vanerista mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Tee vanerista mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Kuviointia seinällä.
Kuviointia seinällä.
Talo
sisustus
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20143_38557.jpg
Ohutlevykiinnitykset
Särmä suomalainen seinätulppa GRIPPER™ sopii kaikkiin rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen yleisimpiin seinäkiinnityksiin. GRIPPER™ toimii kaikissa seinämateriaaleissa ja -rakenteissa. Lo-Vis – mikrokaulus pitää tulpan optimaalisessa asennussyvyydessä pysyen itse piilossa ruuvin alla. DuPont™ Hytrel® -materiaalinsa ansiosta GRIPPER™ kestää pitkäaikaista kuormitusta, iskuja, kulumista, kosteutta, kemikaaleja, lämpötilan vaihteluja ja varastointia tavallisia tulppia paremmin.
20188_54298.jpg
Sisustajalle keraamisia unelmalaattoja lattiaan ja seiniin
Keraamisella laatalla on monia etuja, miksi se kannattaa valita kodin lattia- tai seinämateriaaliksi. Keraaminen laatta kestää erinomaisesti kovaakin kulutusta. Tästä syystä laatat ovat varsinkin lapsi- ja kotieläinperheiden suuressa suosiossa.Keraamisen laatan etuja ovat myös pinnan kestävyys sekä lämmön- ja kosteudensietokyky, unohtamatta tietysti sitä, että keraamiset laatat tuovat sisutukseesi laatua. Nykyisin laattoja löytyy vaateliaimpienkin sisustajien makuun, sillä erilaisia värejä, pinnan muotoja ja laattojen kokoja on valtavasti. Keraamiset laatat soveltuvat hyvin sekä lattia- että seinäpinnoiksi – ja kaikissa tiloissa.
202111_73507.jpg
Viikon sisustusidea: Näin tuot trendikästä rottinkia sisustukseen
Menneet vuosikymmenet ja niiden hittituotteet kiertävät sisustustrendeissä yhä uudelleen. Näin on käynyt myös 80-luvulla suursuosiota nauttineelle rottingille, joka on löytänyt jälleen tiensä suomalaiskoteihin. Katso vinkit, joiden avulla voit tuoda rottinkia onnistuneesti oman kotisi sisustukseen.
20212_68492.jpg
Paljonko uusi keittiö maksaa?
"Kuinka paljon se maksaa" on usein ensimmäisiä mieleen tulevia kysymyksiä, kun uuden keittiön ostoa aletaan harkita. Valitettavasti suoraa vastausta ei ole, sillä keittiön hintaan vaikuttaa usea seikka. Tämä on hyvä uutinen keittiöremonttia suunnittelevalle; keittiöitä löytyy joka budjetille.
202010_67297.jpg
Näin teet rauhallisen etätyöpisteen pieneen tilaan
Viime vuosien trendikkäät avonaiset tilaratkaisut ja väliseinien kaatamisinto ovat tehneet kodeistamme huomattavan epäkäytännöllisiä etätyöläisten käyttöön. Avonaiset konseptit tuovat sisustukseen avaruutta ja ilmaa, mutta vievät mahdollisuuden omaan tilaan ja työskentelyrauhaan. Mutta kun kerran olet päässyt eroon väliseinistä ja olet tyytyväinen saavutettuun ratkaisuun, et varmaankaan halua rakentaa pysyviä seinä pienellä oviaukolla taas takaisin, ja menettää sitä ihanaa tilan tuntua, jonka saavutit.
20155_43306.jpg
Maanvaraisen alapohjan turvallinen eristys
Lujuuden ja korkean vesihöyrynvastuksensa ansiosta Finnfoam sopii erinomaisesti alapohjarakenteisiin. Finnfoamin ominaisuuksien ansiosta maanvaraisen laatan toimivuus sekä vikasietokyky paranevat merkittävästi. Tutustu eristeeseen sekä katso asennusvideo.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton