Puustellista elämäsi helpoin keittiöremontti!

Uudesta keittiöstä on muutakin kuin silmäniloa. Uusilla mekanismeilla keittiöön saadaan toimivuutta, ja oikeat työpisteiden korkeudet tuovat ergonomisuutta. Kodinkoneiden uusiminen tekee keittiöstä lisäksi ekologisen ja vähemmän energiaa kuluttavan.

Keskeinen tekijä keittiöremontin onnistumisessa on suunnittelijan ja asiakkaan välinen vuorovaikutus ja yhteistyö; selvitetään vanhan keittiön selkeät ongelmakohdat sekä uuteen keittiöön kohdistuvat toiveet. Keittiön suunnittelijan tärkeä ominaisuus on kuuntelutaito; kun asiakkaan ajatukset on kirjattu muistiin, voidaan varmistua siitä, että uusi keittiö vastaa kaikilta osin asiakkaan tarpeita ja toiveita.

Keittiöremontissa on paljon huomioitavaa ja siksi onkin tärkeää toteuttaa keittiöremontti asiantuntijoiden kanssa. Ammattilainen näkee nopeasti tilan tarjoamat mahdollisuudet ja rajoitukset. Joskus asiakas on suunnitellut uutta keittiötään hyvinkin pitkälle ja osaa myös kertoa sitä koskevat toiveensa, mutta yleensä suunnittelu aloitetaan aivan alusta. Tavoittelipa asiakas sitten ajatonta lämpöä ja kotoisuutta tai minimalistisuutta, suunnittelija auttaa mielessä olevan unelman toteutumisessa.

 Muotoilija Ilkka Suppanen on suunnitellut Puustellille kuvan keittiön kauniin Lastu-ruokaryhmän. Kevyet koivurunkoiset kalusteet valmistetaan samoista erikoisviiluista kuin Puustellin keittiötkin.
Muotoilija Ilkka Suppanen on suunnitellut Puustellille kuvan keittiön kauniin Lastu-ruokaryhmän. Kevyet koivurunkoiset kalusteet valmistetaan samoista erikoisviiluista kuin Puustellin keittiötkin.
 
 
Yksi Puustellin mainioista ideoista: Taiteovet tarvitsevat avautuessaan vain vähän tilaa.
Yksi Puustellin mainioista ideoista: Taiteovet tarvitsevat avautuessaan vain vähän tilaa.

Suunnittelu alkaa maksuttomasta kotikäynnistä


Suunnittelu kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Puustellin tarjoama maksuton suunnittelu- ja mittauspalvelu sekä vuoden hintatakuu auttavat keittiöremontin ajoittamisessa sopivaan ajankohtaan.

Tarkkaa remontin ajankohtaa ei tarvitse tietää vielä siinä vaiheessa, kun keittiötä ryhdytään suunnittelemaan.

Lauri Jalkanen Puustellista kertoo suunnittelun alkavan aina kotikäynnistä. Keittiöstä otetaan kotikäynnillä tarkat mitat. Keittiön mittaus on tärkeä työvaihe, sillä pienikin mittavirhe voi remontin toteuttamisen kannalta olla harmillinen.

 
Kun suunnitelmat ja mitat ovat selvillä, luodaan keittiöstä hyvin havainnolliset 3D-kuvat. Asiakkaalle lasketaan suunnittelun yhteydessä myös koko remontin kustannusarvio. Puustellin toimittaessa keittiön avaimet käteen -periaatteella, hoidetaan myös asennus Puustellin kautta.

Kokonaisvaltainen Puustelli-asennuspalvelu tarjoaa asiakkaalle mahdollisimman vaivattoman tavan vaihtaa keittiö uuteen. Asennussopimuksessa Puustelli ottaa vastuun koko keittiöremontin toteutuksesta projektisuunnitelman ja aikataulun laatimisesta alkaen. Keittiön omistaja vapautuu näin työnjohtajan roolista, kun kaikki remonttiin liittyvät kysymykset ovat turvallisesti asiantuntijan harteilla.

 Tilavaan astiakaappiin saa astiat kauniisti esille.
Tilavaan astiakaappiin saa astiat kauniisti esille.
Kätevä moduulipöytä tuo keittiöön vaihtelumahdollisuuksia.
Kätevä moduulipöytä tuo keittiöön vaihtelumahdollisuuksia.
 
 

Puustellin suunnittelupalvelu kattaa kokonaispaketin


Myös keittiöremontin rahoitus järjestyy Puustellin ja yhteistyökumppani Pohjola Pankki Oyj:n kautta. Asiakas voi itse valita, millaisissa erissä haluaa maksaa keittiönsä. Maksimissaan maksuaikaa on seitsemän vuotta. Asennustyökuluista 60 prosenttia (omavastuu vähennettynä) voi hyödyntää kotitalousvähennyksessä.

Puustellin suunnittelupalvelu on kokonaisuus, johon kuuluvat mittavastuu, tarkat tekniset pohjakuvat keittiöstä, toiminnallisuuden suunnittelu ja oikeat tuotevalinnat - kaikki kalustetoimituksesta avaimet käteen -asennukseen. Kaikki Puustellin toimitukset ovat kuljetusvakuutettuja ja koko keittiötoimitus, kalusteet, koneet, altaat ja hanat, saapuvat kotiisi tehtaalta yhdellä kertaa.

Kaikilla Puustelli-keittiöillä on 10 vuoden toimivuustakuu ja kahden vuoden asennustakuu.

 Tässä esimerkkikeittiössä voimakkaat materiaalit saavat yllättäen aikaan herkän kokonaisuuden. Massiivisten tammiovien pinnalla on heleä tuomenkukan sävy. Tasojen materiaalina on myös massiivitammi, mutta niiden pinta on öljytty kosteutta ja likaa hylkiväksi.
Tässä esimerkkikeittiössä voimakkaat materiaalit saavat yllättäen aikaan herkän kokonaisuuden. Massiivisten tammiovien pinnalla on heleä tuomenkukan sävy. Tasojen materiaalina on myös massiivitammi, mutta niiden pinta on öljytty kosteutta ja likaa hylkiväksi.
 
 
Aiheeseen liittyviä linkkejä
Puustelli-keittiöt
Aiheeseen liittyviä esitteitä
Rakentaja.fi-palvelun jäsenenä voit tilata esitteitä Esitepalvelustamme.
Jäseneksi liittyminen onnistuu tästä. Se on ilmaista eikä velvoita mihinkään.
Puustelli Ideakuvasto



Jäsenetu
Rakentaja.fi-palvelun jäseneksi liittyminen on täysin ilmaista eikä se sisällä henkilöjäsenille kuukausi- tai vuosimaksuja.

©Copyright
Sanoma News Oy
julkaisupvm
24.5.2011




Viikon uutiset

Loading
Kysy, vastaamme | Keskustelut | Rakentajapörssi | Lomakearkisto | Määräykset ja ohjeet | Rakenneleikkaukset | Laskurit | Rakennusaikataulu
Kustannusarviot | Huoltokirja | Tee Se Itse | Sää | Rakennussanasto | Rakennuspäiväkirja

© Sanoma News Oy