Miksi pitää routaeristää?
Perustukset ovat rakennuksen kenties tärkein osa. Puutteellinen tai väärin tehty perustusten routaeristys aiheuttaa hankalasti korjattavia ja taloudellisesti suuria vahinkoja. Vauriot eivät rajoitu pelkästään perustuksiin, vaan voivat aiheuttaa vikoja myös lattiaan, seiniin ja kattorakenteisiin, mm. halkeamia sekä kosteus- ja homeongelmia.
Routaeristeiden laatuun, eristyssuunnitteluun ja -asennukseen onkin kiinnitettävä erityistä huomiota. Suurin osa suomalaisesta maapohjasta routii talvella. Aina, kun maalaji on routivaa, on syytä käyttää routaeristystä, jolla turvataan, ettei pakkaskauden aikana jäätymisrintama ulotu perustuksen anturoiden alapinnan alle. Näin perustuksia ja koko taloa suojataan roudan aiheuttamilta vahingoilta.
ThermiSol Oy on kehittänyt web-pohjaisen
routaeristyksen suunnitteluohjelman, jonka avulla voi laskea tarvittavan routaeristyksen paksuuden ja määrän lämpimien ja kylmien rakennusten perustuksiin. Ohjelmalla voi myös mitoittaa erilaisten pihateiden ja katujen routaeristyksen.
Eristä oikein -opas Esitepalvelusta
Miksi pitää tehdä hyvä lattiaeristys?
Oikea eristevalinta ja huolellinen lattiaeristyslevyjen limittäinen asennus vähintään kahteen kerrokseen on lämpö- ja kosteusteknisesti erittäin tärkeää. Oikein toteutetulla ja riittävällä lämmöneristyksellä saadaan energiahäviöt kuriin ja asumisviihtyvyys paranee, koska kylmyys ja vetoisuus poistuvat lattioista. ThermiSol lattiaeristeiden hyvä lämmöneristyskyky säilyy koko rakennuksen käyttöiän. Tiiviisti toisiaan vasten asennetut eristeet estävät myös mahdollisen kapillaarisen veden nousemisen rakenteisiin ja edelleen lattiapinnoitteisiin. Kunnollinen lattiaeristys estää siten homeongelmien syntymisen alapohjaan.
Eristysmääräykset tiukentuvat jatkossakin
Eristysvaatimukset ovat kiristyneet vuosien myötä. Vuoden 2010 alussa tapahtui suuri muutos, kun eristysmääräykset tiukkenivat n. 30 %. Vuoden 2012 alusta alkaen arvioidaan eristämisen vähimmäisvaatimusten kasvavan vielä 20 %. ThermiSol Platina -matalaenergiaeristeen erinomaisen energiatehokkuuden ansiosta jo 200 mm:n eristyksellä päästään matalaenergiatasoon maan vastaisessa alapohjassa.
Eristettä mieluummin enemmän kuin liian vähän
Lattiaeristeen lisääminen jälkikäteen on usein erittäin hankalaa, jopa mahdotonta. Siksi suosittelemme jo rakennusvaiheessa ottamaan huomioon myös tulevaisuuden eristämisvaatimukset ja eristämään paremmin kuin lain määräämät minimivaatimukset edellyttävät. Tämä tuo kukkarolle suoraa säästöä, kun lämpö ei karkaa maaperään. Kunnolla eristetyssä talossa myös kiinteistön arvo säilyy paremmin.
Poista lattialämmityksen aiheuttama lämpöhäviö lisäeristyksellä
Lattialämmitys on hyvin yleinen järjestelmä maanvastaisissa alapohjissa. Se kuitenkin lisää lämpöhäviöitä maaperään, jos sitä verrataan huonetilojen muihin lämmitystapoihin, esim. patterilämmitykseen. Lattialämmityksen tehon luovutus huonetilaan tapahtuu yleensä alapohjan betonilaatan kautta. Alapohjan kautta suuntautuva energiakulutus pysyy lattialämmityskohteissa samalla tasolla muiden lämmitysratkaisujen kanssa, kun eristyspaksuutta lisätään 50 mm:llä. Eristepaksuuden lisääminen rakennusvaiheessa on alapohjissa erittäin helppoa ja kustannuksiltaan hyvin edullista energiansäästöä!
Kunnollisella eristyksellä säästät euroja
Tavanomainen omakotitalon perustusratkaisu on ns. maanvastainen alapohja, jossa betoninen perustuslaatta tehdään suoraan sora-alustan päälle. Maanvastaisen alapohjaratkaisun kanssa käytetään lämmitysjärjestelmänä yhä useammin lattialämmitystä. Yhdistelmä on toimiva ja asumismukavuudeltaan hyvä, mutta vaarana on, että lattialämmitys luovuttaa perustuslaatan kautta lämpöä myös maaperään aiheuttaen energiahukkaa. Kun lattiaeristyksen eristyksessä käytetään riittävästi Platina- matalaenergiaeristettä, eliminoidaan energiahävikkiä. Samassa yhteydessä pitää huomioida, ettei routasuojaus jää alimitoitetuksi.