Piippu pihalle pääsiäisenä

Vapaa-ajan asunnon eräs tärkeimmistä elementeistä on tulisija, takka (Petäjässä Kermansavi). Se taas vaatii toimiakseen savupiipun (Schiedel), jota voidaan hyödyntää vasta kun yläpää on ulkoilmoissa. Seurantakohteessa tämä tapahtui pääsiäisenä, kun pohjoisen puolen lappeen lumet olivat pääosin sulaneet. Viimeisen parimetrisen muuraus kesti vain reilun tunnin, kunhan ensin oltiin tehty kunnolliset telineet turvalliselle liikkumiselle ja tavaroiden siirtelylle ja ”varastoinnille.”

Kun muuraustyö oli lakikorkeudessa, asennettiin harkkojen kulmiin parimetriset terästangot ottamaan mahdollista tuulikuormaa vastaan. Terästangot ”juotettiin” kiinni löysähköllä betonilla. Piipun ja katon läpimeno suojattiin huolellisesti estämään sadeveden pääsy rakenteisiin. Kun piippu oli valmiina, otettiin siitä tarkat mitat pellitystä varten.

Sisäpuolelta laitettiin piippua vasten eristekerros ja höyrynsulku korjattiin tiiviiksi. Seuraavana päivän piippu käsiteltiin sisäpuolelta antiikkilaastilla.

Puu halutaan pitää vaaleana


Rakentajaperhe päätti pitää kaikki puupinnat (pääosin mäntyä) sellaisenaan, vaikka mm. lattiaan harkittiin petsausta. Kattopaneelit ja hirsiseinät käsitellään kahteen kertaan Tikkurilan Paneeli-Ässä Titanilla, joka säilyttää parhaiten puupintojen vaaleuden.

 Piippu siinä lakikorkeudessa kun sisältäpäin mahdollista. Läpimeno merkattiin vatupassin avulla kattorakenteisiin.
Piippu siinä lakikorkeudessa kun sisältäpäin mahdollista. Läpimeno merkattiin vatupassin avulla kattorakenteisiin.
 
 
 Kun höyrynsulku ja eristeet oli poistettu, porattiin piipun keskilinjasta reikä läpi katon ja ensiksi tehtiin n. 20 x 20 cm aukko raakaponttiin. Sen jälkeen huovat käännettiin sivuille.
Kun höyrynsulku ja eristeet oli poistettu, porattiin piipun keskilinjasta reikä läpi katon ja ensiksi tehtiin n. 20 x 20 cm aukko raakaponttiin. Sen jälkeen huovat käännettiin sivuille.
 
 
 Moottorisahalla avattiin pari senttiä piippua suurempi aukko.
Moottorisahalla avattiin pari senttiä piippua suurempi aukko.
 
 
 Rondo valmispiipun harkkoelementin nostaminen katolla vaati miesvoimaa…
Rondo valmispiipun harkkoelementin nostaminen katolla vaati miesvoimaa…
…eriste-elementin ei
…eriste-elementin ei

 
 
 Tässäkin hommassa riittävän jämäkät telineet olivat tärkeitä, varsinkin kun pakkasyön jäljiltä huopakatto oli paikoin vielä jäinen ja luminenkin….
Tässäkin hommassa riittävän jämäkät telineet olivat tärkeitä, varsinkin kun pakkasyön jäljiltä huopakatto oli paikoin vielä jäinen ja luminenkin….
…muuten päivä oli kaikin puolin keväisen aurinkoinen
…muuten päivä oli kaikin puolin keväisen aurinkoinen

 
 
 Seuraavana päivänä piippu käsiteltiin antiikkilaastilla…
Seuraavana päivänä piippu käsiteltiin antiikkilaastilla…
…ja illalla testattiin vetokyky ja hyväksi havaittiin
…ja illalla testattiin vetokyky ja hyväksi havaittiin

 
 
 Myös sisällä jatkuivat työt. Menossa kattopaneelin lakkaus
Myös sisällä jatkuivat työt. Menossa kattopaneelin lakkaus

Puurakenteiden käsittelyaineeksi valittiin Tikkurilan vesiohenteinen puolihimmeä Paneeli-Ässä Titan, joka säilyttää parhaiten puupintojen vaaleuden.
Puurakenteiden käsittelyaineeksi valittiin Tikkurilan vesiohenteinen puolihimmeä Paneeli-Ässä Titan, joka säilyttää parhaiten puupintojen vaaleuden.
 
 
Aiheeseen liittyviä esitteitä
Rakentaja.fi-palvelun jäsenenä voit tilata esitteitä Esitepalvelustamme.
Jäseneksi liittyminen onnistuu tästä. Se on ilmaista eikä velvoita mihinkään.
Kontion Huvilasuosikit
Kontion Mökki- ja saunasuosikit
Mestarimallisto (hirsitalot)
Kontion Nalle-huvilat
Kontion Vapaa-aika
Kontion Kakkoskodit (huvilat ja talot)
Kontion Koti (hirsitalot)
Maisemahuvilat
Kontion Kakkoskodit (talot ja huvilat)
Kontion Piha



Jäsenetu
Rakentaja.fi-palvelun jäseneksi liittyminen on täysin ilmaista eikä se sisällä henkilöjäsenille kuukausi- tai vuosimaksuja.

©Copyright
Sanoma News Oy
julkaisupvm
4.5.2010




Loading
Etusivulle | Kerro kaverille | Oikeudellinen tiedote | Palaute | Yhteystiedot © Sanoma News Oy