Hirsiaitan muokkaus hirsihuvilaksi

Uusi seurantamme rakennetaan upealle paikalle.
Uusi seurantamme rakennetaan upealle paikalle.
Uusi seurantakohteemme sijaitsee Luvian saaristossa kauniilla, luonnonläheisellä paikalla. Matkan varrella tullaan näkemään, kuinka vanha aitta saa uuden, arvoisensa elämän hirsihuvilana.

Lasten kesäsiirtolana 1950-60 -luvuilla toimineessa saarikiinteistössä aitta oli toiminut majoitustilana. Aitta sijaitsi saaren sisäosassa ja nyt uudella omistajalla ollut täysin käyttämättömänä. Kesäsiirtolan nyttemmin ränsistynyt keittolarakennus taas sijaitsi loistavalla paikalla heti rannan tuntumassa.

Vuosien varrella syntyi idea muokata aitan hirsistä keittolarakennuksen tilalle hirsihuvila. Mietitytti purkaa näinkin hieno rakennus, mutta koska perheellä ei kuitenkaan olisi ollut käyttötarkoitusta ko. rakennukselle, päätettiin alkaa tuumasta toimeen. Vaikka hirret olivat jo perimätiedon mukaan yli sata vuotta vanhoja, olivat ne todella kovia ja hyvin säilyneitä. Osittain yli 40 senttimetriä leveistä lattialankuista virisi lukuisia ideoita jatkohyödyntämiseen.
 

Tuumasta toimeen


Ennen purkamista hirret merkittiin vedenkestävillä merkinnöillä, jotta hirret löytävät varmasti vanhan tutun paikkansa uudessa rakenteessa. Varastointi suoritettiin uuden rakennuksen läheisyyteen ihan jo työskentelyn helpottamiseksi.

 Aitta ennen töiden aloittamista.
Aitta ennen töiden aloittamista.
 
 
Muutossuunnitelma saatiin toteutettua muutaman lisäpilarin avulla keittolarakennuksen perustukselle. Myös hyväkuntoinen piippu säilytettiin. Suunnittelun lähtökohtana oli salvoksien säilyttäminen, näin säästyttäisiin hirsien ylimääräisestä veistämisestä. Tavoite saavutettiin onnistuneesti ja n. 70 % kauniista, alkuperäisestä liitosratkaisusta saatiin talteen.

Vanhan perustuksen ja uusien perustuspilareiden päälle asennettiin ensin hirsikehikko, jonka päälle varsinainen runko asennettiin ja muokattiin kerroksittain. Rakennuksen sitovaksi ala- ja välikehykseksi hankittiin liimapuurakenteiset höylähirret. Suurelta osiltaan vanhat salvokset toistuivat uudessa rakennuksessa.

Kun runkovaihe on saatu valmiiksi, seurataan seuraavilla viikoilla kattotöiden, sekä ikkuna- ja oviasennusten etenemistä.


 Keittola ennen töiden aloittamista.
Keittola ennen töiden aloittamista.
 
 


 
  Kirjoita kommentti
 
  Artikkelista on keskusteltu keskustelupalstalla ->>
Alla viimeismmät 5 keskustelu viestiä

 
  perjantai, 12. maaliskuuta 2010 - klo 8. 46 (yli 179 vuorokautta sitten)
No mitähän halavatun järkeä on ollut purkaa vanha komia aitta. Noita mökkejä varten on ihan myytävissä uusiakin hirsiä. Vanhoja aittoja et vaan saa´mistään ostettua. Järki hoi!

 
  perjantai, 12. maaliskuuta 2010 - klo 13. 23 (yli 179 vuorokautta sitten)
Hieno idea! Parempihan ne vanhat hirret on ottaa hyötykäyttöön kuin antaa ränsistyä, jos ko. aitalle ei olisi ollut mitään käyttöä. Uusia hirsiä kyllä saa, mutta näissä vanhoissa kunnon piiluhirsissä on Sitä Jotakin, jota ei tehtaalta ostettuna saa.

Itse rakennamme kesämökkiä vanhasta hirrestä (otettu talteen purettavaksi myydystä vanhasta maatilan talosta). Kalliiksi tulee ja helpommalla olisi päässyt, jos olisi tilannut tontille jonkin valmistöllin suoraan tehtaalta. Mutta kuten sanottu, näitä tällaisia hirsiä ja tunnelmaa ei saa tehtaalta ostettua :)

 
  Lisää oma kommenttisi tähän


Tarvitset Rakentaja.fi tunnukset voidaksesi lisätä kommentin
 


©copyright
Suorakanava Oy
Julkaisupäivä:
9.3.2010 

Jäsentukku

Rakentaja-fi TV arkisto

Arkistoon ->>

Palveluhakemisto

Palveluhakemistoon ->>

Rakentajapörssi
Jäsenet voivat ilmoitella kiinteistöistä sekä rakentamisen ylimääräisistä tai puuttuvista tavaroista ja rakennustarvikkeista
Rakentajapörssiin ->>

Tilaa verkkolehti


Verkkolehti toimitetaan viikoittain suoraan sähköpostiin. Voit tilata lehden myös tutullesi täältä.

Kysy, vastaamme
Etsi arkistosta 30.000 kysymystä ja vastausta. Jos et löydä vastausta- kysy asiantuntijoiltamme -veloituksetta!
Tutustu palveluun ->>

RemonttiOptimi
RemonttiOptimi kustannusarvio-ohjelman avulla voidaan laskea omakotitalojen, kesämökkien ja osakehuoneistojen korjaustöiden kustannusarvioita.
Tutustu laskuriin ->>

KotiOptimi
KotiOptimilla lasket talon tai huvilan kustannusarvion.
Tutustu laskuriin ->>


Lähetä
Tulosta
Del.icio.us
Facebook
Twitter