Kattoikkunoilla valoa

Petäjän rakentajaperhe uskoo vakaasti viettävänsä runsaasti aikaa vapaa-ajan asunnossaan. Kakkoskodista saattaa tulla jopa 60-40 –ykkösasunto. Niinpä varustetaso on myös sen mukaista. Koska toinen osapuoli tekee yli 80 % työstään etätyönä, tulee Petäjän parvelle työpiste. Ja juuri tämänkin takia haluttiin parveen luonnonvaloa, siksi etelän puolelle asennettiin kaksi kattoikkunaa, joista toinen parvelle nousevien portaiden kohdalle antamaan valoa ja päätilaa.

 Veluxin oma muotoiltu höyrynsulku oli helppo liittää kattorakenteen muuhun höyrynsulkuun
Veluxin oma muotoiltu höyrynsulku oli helppo liittää kattorakenteen muuhun höyrynsulkuun
 
 
 Tuuletus käy myös talviaikana
Tuuletus käy myös talviaikana
 
 
 Koska rakentaminen on mahdollista vain viikonloppuisin, täytyy työt aloittaa jo auringonnousun aikaan. Ja sieltähän se meren päälle nouseekin, jos ei nyt ihan kukonlaulun aikaan, niin 8.30 kuitenkin.
Koska rakentaminen on mahdollista vain viikonloppuisin, täytyy työt aloittaa jo auringonnousun aikaan. Ja sieltähän se meren päälle nouseekin, jos ei nyt ihan kukonlaulun aikaan, niin 8.30 kuitenkin.
 
 
 Kaunista, mutta kylmää
Kaunista, mutta kylmää
 
 
©copyright
Suorakanava Oy
Julkaisupäivä:
2.3.2010 

Jäsentukku

Rakentaja-fi TV arkisto

Arkistoon ->>

Palveluhakemisto

Palveluhakemistoon ->>

Rakentajapörssi
Jäsenet voivat ilmoitella kiinteistöistä sekä rakentamisen ylimääräisistä tai puuttuvista tavaroista ja rakennustarvikkeista
Rakentajapörssiin ->>

Tilaa verkkolehti


Verkkolehti toimitetaan viikoittain suoraan sähköpostiin. Voit tilata lehden myös tutullesi täältä.

Kysy, vastaamme
Etsi arkistosta 30.000 kysymystä ja vastausta. Jos et löydä vastausta- kysy asiantuntijoiltamme -veloituksetta!
Tutustu palveluun ->>

RemonttiOptimi
RemonttiOptimi kustannusarvio-ohjelman avulla voidaan laskea omakotitalojen, kesämökkien ja osakehuoneistojen korjaustöiden kustannusarvioita.
Tutustu laskuriin ->>

KotiOptimi
KotiOptimilla lasket talon tai huvilan kustannusarvion.
Tutustu laskuriin ->>


Lähetä
Tulosta
Del.icio.us
Facebook
Twitter