Ikkunat kiinni ja sisätöihin!

Samalla kun vesikatteen osalta ollaan loppusuoralla on sisällä tehty jo seuraavan vaiheen valmistelutöitä, mm. räystäslautojen esikäsittelyä. Viimeisetkin ikkunat ovat jo paikoillaan ja terassi kaiteineen hahmottumassa.

 Pohjoispuolen ikkuna ei vielä ole paikallaan…
Pohjoispuolen ikkuna ei vielä ole paikallaan…
…mutta etelän on.
…mutta etelän on.
 
 Asennukseen kuului myös räystäslautojen asennus. Perhe helpotti tulevan kesän maalaustöitä käsittelemällä  laudat kertaalleen Valtti-pohjusteella ja maalaamalla myös yhden pintakerroksen Vinhalla. Riittävää lämpöä pidettiin yllä sähköpuhaltimella.

 Terassi kaiteineen on valmistunut muiden töiden ohessa.
Terassi kaiteineen on valmistunut muiden töiden ohessa.
 
 Jyhkeä pilari kannattaa parvelta aukeavaa parveketta.
Jyhkeä pilari kannattaa parvelta aukeavaa parveketta.
 
 Parven koko on n. 4 x 8 m. Keskikorkeus on riittävä, 2,2 m.
Parven koko on n. 4 x 8 m. Keskikorkeus on riittävä, 2,2 m.
 
Aiheeseen liittyviä esitteitä
Rakentaja.fi-palvelun jäsenenä voit tilata esitteitä Esitepalvelustamme.
Jäseneksi liittyminen onnistuu tästä. Se on ilmaista eikä velvoita mihinkään.
Kontion Huvilasuosikit
Kontion Mökki- ja saunasuosikit
Mestarimallisto (hirsitalot)
Kontion Nalle-huvilat
Kontion Vapaa-aika
Kontion Kakkoskodit (huvilat ja talot)
Kontion Koti (hirsitalot)
Maisemahuvilat
Kontion Kakkoskodit (talot ja huvilat)
Kontion Piha

Jäsenetu
Rakentaja.fi-palvelun jäseneksi liittyminen on täysin ilmaista eikä se sisällä henkilöjäsenille kuukausi- tai vuosimaksuja.

©Copyright
Sanoma News Oy
julkaisupvm
2.2.2010

Loading
Etusivulle | Kerro kaverille | Oikeudellinen tiedote | Palaute | Yhteystiedot © Sanoma News Oy