Rakentaminen alkaa perustuksista. Perustustensa varassa talo seisoo koko käyttöikänsä ajan. Maanrakennuksen ja perustuksien osuus rakennuskustannuksista on keskimäärin vain kymmenen prosentin luokkaa, mutta perustamisvaiheessa tehdyt virheet ovat varsin kalliita ja vaikeita korjata jälkeenpäin. Hyvän rakentamisen ehdoton edellytys on lujat perustukset, sillä niiden tehtävänä on siirtää rakenteista aiheutuvat kuormitukset maapohjalle, estää rakennusta haitallisesti painumasta sekä suojata siihen liittyviä rakenteita roudalta ja kosteudelta.
Tavanomaisessa perustamisessa lattian valmiin pinnan on oltava vähintään 300 mm sokkelin viereistä maanpintaa korkeammalla haitallisen kosteusnousun välttämiseksi. Jos lattian valmis pinta on erityisestä syystä alempana, estetään sade- ja sulamisvesien pääsy lattia- ja seinärakenteisiin sokkelin vedeneristyksellä, tehokkaalla pintavesien poisjohtamisella sekä salaojituksella. Lisäksi rakennusta ympäröivä maanpinta muotoillaan rakennuksesta poispäin viettäväksi pintavesien poisjohtamiseksi.
| |  Soklex -teräsbetoniperustuksen periaaterakenne. | | |
Routasuojausta käytetään ensisijaisesti rakennettaessa routivalle maaperälle. Routasuojauksen tarkoituksena on estää maan jäätymisen eteneminen anturoiden alle, koska routiminen aiheuttaa maan kohoamista. Erityisesti matalaperustamistapaa käytettäessä ja kylmien rakenteiden perustuksissa on huolehdittava riittävästä routasuojauksesta. Routaeristykseen soveltuvat parhaiten hyvän lämmöneristyskyvyn omaavat materiaalit kuten EPS-eristelevyt (expanded polystyrene = solupolystyreeni).
EPS -lämpöpohjalla lämpimät lattiat
EPS -lämpöpohja on alapohjan ja perustuksen rakenneratkaisu, joka koostuu rakennuksen sisäpuolisesta EPS -lattiaeristyksestä, ulkopuolisesta vaakasuuntaisesta EPS -routaeristyksestä sekä valmiiksi
raudoitetuista EPS -perustusmuoteista, joiden avulla valetaan talon teräsbetoniperustukset, antura ja sokkeli samanaikaisesti. Alapohjan ja sokkelin lämpöeristykset yhdessä sokkelin ulkopuolisen routaeristyksen kanssa muodostavat routimisen kannalta rakennukselle turvallisimman eristyskokonaisuuden. Rakenne säästää energiaa.
EPS -lattiaeristeet
EPS -lattiaeristeitä käytetään sekä maanvaraisten että tuulettuvien alapohjien eristämiseen. Eristelevyjä on eri lattiakuormituksille sopivina puristuslujuuksina.
Yleisimpiä laatuja ovat Soklex EPS 100 Lattia ja EPS 200 Lattia(Sertifikaatti VTT-C-2852-08). EPS 60S Lattiaa käytetään tuulettuvien alapohjien yhteydessä, esim. ontelolaatan alapinnan eristeenä.
Pientaloissa lattiaeristeen paksuus vaihtelee välillä 150-400 mm. Yleensä lattian reuna-alueilla käytetään paksumpaa eristevahvuutta. Myös lattia-lämmityksen yhteydessä suosittelemme eristepaksuuden
kasvattamista vähintään 50 mm.
EPS -routaeristeet
Sokkelin ulkopuolisilla, vaakasuuntaisilla EPS -routaeristeillä estetään tehokkaasti roudan eteneminen perustusrakenteiden alle. Ne kestävät raskasta kuormitusta ja säilyttävät ominaisuutensa pitkään.
Soklex EPS 120 Routa (Sertifikaatti VTT-C-2041-07) soveltuu esim. piha-alueille. Maanteiden ja raskaasti liikennöityjen alueiden eristeeksi soveltuvat EPS 200 Routa ja EPS 300 Routa. Routaeristeet on kehitetty vaativiin sääolosuhteisiin, niiden lämmöneristyskyky säilyy hyvänä myös vaikeissa kosteusolosuhteissa.
EPS -Perustusmuotit
EPS -perustusmuotti on valmiiksi raudoitettu ja
lämpöeristetty perustusten valumuotti, jonka avulla valetaan antura ja sokkeli samanaikaisesti. Hyvän lopputuloksen takaa varmasti paikallaan pysyvä sokkelihalkaisu. Neljän metrin pituisten muottien vakiokorkeudet ovat 600, 800, 1000 ja 1200 mm, tarvittaessa korkeampiakin. Hyvän lämmöneristyksen takia valutyöt voidaan tehdä myös talvella. Myös betonin menekki on Soklex-valmismuotin rakenteesta johtuen pienempi vanhoihin menetelmiin verrattuna. Perustusmuotteja voidaan joustavasti muunnella tilaajan rakennesuunnittelijan antaman mitoituksen mukaisesti.
Perustamistavan valinta
Perustamistavan valinta riippuu rakennuspohjan laadusta; onko maaperä kantavaa vai pehmeää. Lisäksi on syytä selvittää pohjaveden yläpinnan korkeusasema sekä maaperän radonpitoisuus. Rakennuspohjan laadun selvittämiseksi on rakennuspaikalla useimmiten suoritettava pohjatutkimus, mikä kannattaa käynnistää yhteistyössä rakennusvalvontaviranomaisten kanssa. Kunnan rakennusvirastossa saattaa olla valmiita alueellisia maaperäkarttoja, joista ilmenee tietoja alueen maaperästä. Maaperätutkimuksen perusteella rakennesuunnittelija valitsee perustamistavan ja määrittää tarvittavan anturaleveyden sekä raudoitukset. Heikosti kantavilla maapohjilla (savi, siltti) joudutaan käyttämään joko massanvaihtoja, kevennystäytteitä tai paalutusta. Tontille parhaiten soveltuvat perustusratkaisut kannattaakin selvittää huolellisesti jo suunnitteluvaiheen alussa, sillä niiden vaikutus rakentamiskustannuksiin vaihtelevat suuresti.
Rakennuspohjan kuivatus
Perustustöiden yhteydessä ja ennen lopullisia maatäyttöjä on suoritettava myös tarvittavat routaeristykseen ja rakennuspohjan kuivatukseen liittyvät työt. Kuivatuksella tarkoitetaan järjestelmiä, joilla poistetaan rakennukselle haitallisia vesiä ja estetään niiden pääsy rakenteisiin. Lyhyesti sanottuna kapillaarinen veden nousu estetään esimerkiksi salaojasorasta tehdyillä kapillaarikatkoilla ja rakennuksen ympärille asennetaan salaojaputki, joka myös ympäröidään
salaojasoralla. Salaojat kuljettavat vedet salaojakaivoihin ja edelleen sadevesiviemäreihin tai maastoon sellaiseen kohtaan, jossa niistä ei ole haittaa. Katolta rännejä pitkin rakennuksen sokkelin
juurelle valuva vesi poistetaan useimmiten sadevesiputkistojen
avulla. Sadevesiputkisto kuljettaa vedet hallitusti sadevesiviemäreihin.
Soklex-perustusjärjestelmällä saa lujan teräsbetoni-perustuksen rakennukselle.
Perustamistapoja
Perustukset tehdään useimmiten joko betonista valamalla tai harkoista muuraamalla. Betoniperustukset voidaan valaa paikalla rakennettuun lauta- tai levymuottiin tai voidaan käyttää helppoa ja nopeaa EPS-valmismuottia. EPS-valmismuotteja käyttämällä säästetään aikaa ja työtä, sillä muottien asennus käy huomattavasti nopeammin kuin perinteisen lauta- tai levymuotin tekeminen. Soklex -valmismuotti on valmistettu solupolystyreenistä (EPS). Soklex -valmismuotilla antura ja sokkeli syntyvät samanaikaisesti. Muotissa on myös valmiina tarvittava raudoitus ja lämpöeristys.
Täytöt kannattaa suunnitella
Perustamisessa usein tehtäviä virheitä on rakennuksen korkeusaseman väärä valinta. Esimerkiksi uusilla pientaloalueilla saattaa jäädä huomaamatta kadun pinnan myöhempi nouseminen, jolloin talo jää kuoppaan. Tästä seuraa jatkuva ongelma sulatusvesien poisjohtamisessa ja myös kosteusvaurioriski. Näkyvän sokkelin tulisi olla suositusten mukaan vähintään 40 cm ja maan viettää talosta poispäin.
Routasuojaus
Jos perustusten alla oleva maakerros routii, se saattaa aiheuttaa vaurioita perustukseen ja siten koko rakennukseen. Maakerros routii, kun sen sisältämät maalajit ovat routivia. Herkimmin routiva maalaji on siltti. Routivassa maaperässä rakennuksen perustukset on vietävä routarajan alapuolelle tai kuten yleensä, perustukset routasuojataan. Routasuojaukseen käytettäviltä lämmöneristeiltä vaaditaan käyttöolosuhteiden mukaista kuormituskestävyyttä. Eristykseen soveltuvat polystyreenilevyt.
Erityistä huomiota on kiinnitettävä rakennuksen nurkkien routasuojaukseen, sillä näissä kohdin rakennuksesta perustuksiin pääsevän lämmön määrä on vähäisin. Routaeristeen määrä ja sijainti riippuvat käytettävästä eristemateriaalista ja perustamistavasta. Tärkeää on saada aikaan yhtenäinen ja riittävä eristekerros.
Käytettäessä perustusten tekoon Soklex -valmismuotteja, täytön yhteydessä asennetaan EPS -routasuojalevyt, jotka suojaavat salaojaputkistoa ja maata jäätymiseltä ja routimiselta. Routasuojalevyt muodostavat Soklex -valmismuotin kanssa yhtenäisen, katkeamattoman lämmöneristyskerroksen.
Leveät anturat ja pilarit

Kun perusmaan kantavuus edellyttää leveämpää anturaa, voidaan Soklexille tehdä erillisantura.
Perusmaan kantavuus ja sokkelille tulevat kuormat voivat toisinaan edellyttää leveää anturaa. Tällöin Soklex-valmismuotin anturaa voidaan leventää. Leveydeltään 500-900 mm antura voidaan valaa samanaikaisesti Soklex-muotin kanssa. Kuitenkin yleensä yli 700 mm leveät anturat valetaan erikseen.
Toisinaan perustamiselle soveltuva maaperä on paksuhkon, heikosti kantavan maakerroksen alla tai maaperä on kalteva ja epätasainen. Pilariperustus on tällaisessa tapauksessa eräs ratkaisu perustustapaa valittaessa. Soklex-valikoimasta löytyy myös EPS-pilarianturamuotteja, joiden avulla peruspilarit valetaan nopeasti ja vaivattomasti. Pilarianturamuoteissa on valmiina vakioteräkset, teräslaatu B 500 K. Raudoitusmuutokset tehdään rakennesuunnittelijan ohjeiden mukaisesti. Muotin koko on melko vapaasi valittavissa rakennesuunitelman mukaan.
Pilarianturamuoteilla valetut peruspilarit soveltuvat käytettäväksi kellarittomissa rakennuksissa, joissa on ryömintätilainen alapohja ja kantavat, osittain maanpäälliset pilarit perustuksena. Ryömintätila jää tällöin pilareiden väliseltä osalta avoimeksi. Myös omakotitalon kuistin ja terassin pilarit on helpointa valaa pilarianturamuoteilla.
Lisää Soklex-perustuksista...
| |
( logosta yrityksen omille www-sivuille ) |
Soklex Oy
Operatiivinen johto ja markkinointi
Peräsimentie 11 PL 157
03101 Nummela
Puh. 020 744 4100
Fax 020 744 4181
E-mail: soklex@soklex.fi
E-mail: myynti@soklex.fi
www.soklex.fi
Soklex Oy / Soklex-Urakointi Oy
Kauppakatu 5 A 9
37100 Nokia
Materiaalimyynti suora Puh. 020 744 4120
Asennusmyynti suora Puh. 020 744 4140
Fax 020 744 4141
Soklex Oy
Kangastie 1, PL 99
43101 Saarijärvi
Myynti, hallinto ja tuotanto
Materiaalimyynti suora Puh. 020 744 4120
Tuotanto ja kuljetukset suora Puh. 020 744 4160
Fax 020 744 4101
E-mail: soklex@soklex.fi
www.soklex.fi |
| |