Energiatehokkuutta entistä ohuemmilla rakenteilla

Tehokkaista eristeistä tunnettu SPU Systems Oy tuo markkinoille kehittämänsä uuden eristelevyn, jonka lämmönjohtavuus on markkinoiden pienin. Uuden SPU Eristeen lämmönjohtavuutta kuvaava lambda design -arvo on 0,023 W/ mK. Lisäksi uudenlaisen koostumuksensa ansiosta se on lähes palamaton.

Mitä pienempi lämmönjohtavuusarvo, sitä ohuempi kerros eristettä tarvitaan


Mitä pienempi lämmönjohtavuusarvo on, sitä ohuempi kerros eristettä tarvitaan rakennukseen hyvän lämmöneristyskyvyn saavuttamiseksi. Alhaisen lämmönjohtavuuden merkitys korostuu erityisesti energiatehokkaissa passiivitaloissa, jotka voidaan uudella SPU Eristeellä toteuttaa 10 millimetriä ohuemmalla eristekerroksella kuin vanhalla SPU Eristeellä. Esimerkiksi betonielementissä saavutetaan passiivirakentamisen vaatima U-arvo 0,09 W/(m2K) jo 240 millimetrin paksuisella SPU Eristeellä.

"Olemme käyttäneet taantuman tuotekehitykseen ja tuomme markkinoille nyt entistä tehokkaamman eristeratkaisun sekä korjaus- että uudisrakentamisen kiristyviin energiatehokkuusvaatimuksiin", kertoo SPU Systemsin varatoimitusjohtaja Janne Jormalainen.


  
 

Uuden polyuretaanin ansiosta eristysteho kasvaa entisestään


SPU Eristeet ovat jo vuosia olleet lämmöneristävyydeltään markkinoiden ykkösiä. Nyt niiden eristysteho kasvaa entisestään SPU:lla kehitetyn uuden polyuretaanin ansiosta. Kehitystyön tuloksena syntynyt uusi SPU Eriste on myös lähes palamaton. Sen paloturvallisuusominaisuudet on luokiteltu
paloluokkaan C-s2,d0. Tämä mahdollistaa SPU Eristeiden käytön yhä moninaisemmissa rakennuskohteissa. Uuden SPU Eristelevyn toimitukset alkavat joulukuun aikana.

SPU Eristeiden käyttö on viime vuosina yleistynyt erityisesti energiatehokkaimmissa rakennuksissa.

SPU Systems Oy suomalainen valmistaja


SPU Systems Oy on suomalainen energiatehokkaiden eristysmateriaalien ja -ratkaisujen valmistaja. Yrityksen päätuotteet ovat SPU Eristeet ja SPU Elementit. SPU Eristeitä käytetään sekä uudis- että korjausrakentamisessa muun muassa matalaenergia- ja passiivirakennuksissa. Hallirakentamiseen kehitetyt, puurakenteiset SPU Elementit ovat pitkälle esivalmistettuja suurelementtejä, joita käytetään rakennusten katoissa ja seinissä.


©copyright
Suorakanava Oy
Julkaisupäivä:
14.10.2009 

Etusivulla tällä viikolla

Glorian koti -lehti vain 45 ¤ + tilaajalahjaksi tablettisetti (arvo 28 ¤)
Suomen halvin sähkötarjous voimassa enää 10 vrk. Toimi pian!
Kurasyöppö säästää
Ohjaa kotiasi kännykällä!
Ylä-, ala- ja välipohjat
Välipohja ontelolaatoista
OlosuhdeVahti
Koskisen kattoristikot
Faktaa alapohjarakenteiden
EPS-eristeillä energiatehokkuutta
Näyttävä I-palkki
Kustannustietoa
Kylmä ullakko hyötykäyttöön
SPU Passiivikatto -elementit
PARMAontelolaatoilla
Lankkuparketeilla
Kevytbetonielementit
Alapohjan lämpöhäviöt kuriin
EPS-lämpöpohja on
Videoarkisto
Kevytbetoniporrasaskelmista
Askelääneneristys
Akustiikkalevyvalikoimasta
Portaiden vaihtaminen
Portaikon valaistus
Palveluhakemisto apunasi
Suodata jätevedet helposti ja edullisesti
Rakentaja.fi-koulut
Sähkönumerot.fi-sivusto uudistui
Viikon tapahtumat
Westwoodin Porrastalo
Kontio-huvilat esittelyssä
Keittiömessut Puustelli-myymälöissä
Sovella-tuotteet esittelyssä
Tulikivellä tapahtuu
Tiili- ja tulisijapäivät
Vinyyliverhousasennuksia
Kastelli talotapahtumat
Lumon lasiterassit esittelyssä
Tapiolan T-hetkessä tapahtuu
Pihamyynti Pukkilan myymälöissä
Vapon Pellettiklubi
Vallox etsii referenssikohteita
Energiaperhe-kisa jatkuu
Ajankohtaista
Syyskuun energiansäästövinkit
Lehdistötiedotteet
Äänestä kovin liimanäppi!
Jäsentukku - rakentajan kauppapaikka
Jäsentukun avajaiset jatkuvat - mahtavia tarjouksia!
Suomessa eniten käytetty bensiini muuttuu ensi vuoden alussa
Rakentaja.fi seurantakohteet
Väärät naulat
Päivän luvut torstaina 9.9.2010
Jäsentukku

Rakentaja-fi TV arkisto

Arkistoon ->>

Palveluhakemisto

Palveluhakemistoon ->>

Rakentajapörssi
Jäsenet voivat ilmoitella kiinteistöistä sekä rakentamisen ylimääräisistä tai puuttuvista tavaroista ja rakennustarvikkeista
Rakentajapörssiin ->>

Tilaa verkkolehti


Verkkolehti toimitetaan viikoittain suoraan sähköpostiin. Voit tilata lehden myös tutullesi täältä.

Kysy, vastaamme
Etsi arkistosta 30.000 kysymystä ja vastausta. Jos et löydä vastausta- kysy asiantuntijoiltamme -veloituksetta!
Tutustu palveluun ->>

RemonttiOptimi
RemonttiOptimi kustannusarvio-ohjelman avulla voidaan laskea omakotitalojen, kesämökkien ja osakehuoneistojen korjaustöiden kustannusarvioita.
Tutustu laskuriin ->>

KotiOptimi
KotiOptimilla lasket talon tai huvilan kustannusarvion.
Tutustu laskuriin ->>


Lähetä
Tulosta
Del.icio.us
Facebook
Twitter