Kustannusarvion laskenta perustuu tietoihin, jotka syötetään eri aihepiireittäin: perustiedot, hankekartoitus, huonetila-kartoitus ja rahoituskartoitus. Laskennassa ohjelma huomioi mm. rakennuskunnan ja -ajankohdan vaikutukset kustannuksiin. Tarvittavan lainoituksen laskennassa huomioidaan vanhasta asunnosta saatava nettohyöty ja oman työn osuus. Haluttaessa myös käytettävissä olevat säästöt voidaan ottaa huomioon. Tämä siksi, että ohjelma laskee myös kuukausittaiset lainanhoitokulut lainoitettavalle summalle. Samalla KotiOptimi arvioi korkotuen saannin mahdollisuuden perheen tulotietojen perusteella.
KotiOptimi mukaan jo hankesuunnitteluun
KotiOptimia kannattaa käyttää apuna jo alustavassa suunnittelussa. Tällöin syötettävät tiedot voivat olla keksittyjä, toiveisiin ja haaveisiin pohjautuvia, tai selkeästi perheen tarpeisiin perustuvia. Ohjelmalla voidaan vertailla erilaisten tila- ja materiaaliratkaisujen vaikutuksia kokonaiskustannuksiin ja selkeyttää näin käsityksiä rakentamisen kustannuksista ja kustannuksiin eniten vaikuttavista tekijöistä. Kokeiluperiaatteella voidaan etsiä ominaisuuksiltaan ja kustannuksiltaan parhaiten perheen tarpeisiin sopivaa ratkaisua.
Ohjelma parhaimmillaan jo ennen tontin hankkimista
Ohjelman avulla on helppo katsoa mitä erilaiset rakenneratkaisut vaikuttavat kustannusarvioon, näin parhaimman hyödyn saa, jos sen hankkii jo ennen tontin ja sitä kautta rakennusmuodon valintaa. Lähtökohtaisesti perheellä on tietyt tilat, mitkä tulevasta rakennuksesta pitää löytyä. Kun ohjelma hankitaan ajoissa, syötetään ensin nämä tarvittavat huoneet ja niiden koot. Siinä perusrunko, jonka ympäriltä voidaan sitten lähteä muuntelemaan esimerkiksi kerroslukua, lämmitystapaa, runkoa ja julkisivua sekä sisäpintamateriaaleja. Näin kokeillen voidaan helposti nähdä, mitä erilaiset muutokset vaikuttavat kustannusarvioon. Kun näin kokeillen ollaan saatu esimerkiksi olohuoneen ylösnostetulle katolle hinta, voidaan miettiä onko se sen arvoinen - vai lisätäänkö samalla rahalla esimerkiksi erkkeri ruokahuoneeseen ja parannetaan pintamateriaalien tasoa.
Muodosta käsitys kustannustasosta
Lähtökohdaksi voi ottaa vaikka perheen nykyisen asunnon kokoisen ratkaisun ja lisätä siihen ne tilat, joiden tarpeen takia uuden talon rakentaminen on käynyt mielessä. Vaihtoehtoisesti lähtökohdaksi voi ottaa vaikkapa myynnissä olevan, perheen tarpeet ja toiveet täyttävän kohteen tiedot. Sopivaa ratkaisua voi myös etsiä talokirjasta tai esitteistä ja syöttää sen mukaiset lähtötiedot KotiOptimiin. Näin perheelle muodostuu oikea käsitys omakotitalon rakentamisen kustannustasosta ja asioista, jotka siihen vaikuttavat. Vaikka lopullisena valintana olisikin ostaa asunto rakentamisen sijaan, KotiOptimi on ollut kannattava hankinta.
Voit tarkentaa kustannusarviota suunnitelmien edistyessä
Huonetilatietojen syöttämisen jälkeen ohjelma arvioi eri rakenneosien määrät ja tekee näiden perusteella arvion sekä jakaa sen 22 eri osa-alueeseen. Suunnitelmien edetessä voit tarkentaa arviota syöttämällä ohjelmaan todelliset mitat esimerkiksi perustusten, julkisivujen, vesikaton yms. osalta.
Osta KotiOptimi Jäsentukusta...
Ohjelma on rakennettu siten, että sivulta toiselle siirrytään nappien avulla. Useimpiin tietokenttiin ohjelma tarjoaa vaihtoehdot, joista valitaan sopiva. Tallentaminen ei ole tarpeen sillä ohjelman pohjana on tietokanta, jonne syötetyt tiedot päivittyvät reaaliaikaisesti.
Tietojen syöttö aloitetaan perustiedoista, joihin kuuluvat perheen koko ja bruttoansiotiedot sekä nykyisen rakennettavan talon ja tontin tiedot. Asunnon tiedoista tarvitaan omistussuhde, vuokra tai yhtiövastike, asunnon myyntiarvo ja asuntoon kohdistuvan velan määrä.
Huonetilakartoituksessa käsitellään talon tiedot tarkemmin: huoneiden pinta-alat ja pintamateriaalivalinnat, halutut tulisijat, uloskäyntien määrä sekä erkkerit. Huonetilakartoituksen yhteydessä huomioidaan myös tarvittavat ulkorakennukset, viherhuoneet ja kellaritilat. Autolle voi valita säilytyspaikaksi tallin, katoksen tai vaikka molemmat. Ohjelman avulla selviää myös, kuinka paljon ylösnostetut sisäkatot eli korkeat huonetilat ja katetut ulkoterassit yms. lisäävät kustannuksia.
Rahoituskartoituksessa syötetään lainoituksen ja kuukausittaisten lainanhoitokulujen laskemiseen tarvittavat tiedot:
omatoimisuusaste, laina-ajan pituus ja korkoprosentti, jota halutaan käytettävän laskennassa.
Talosta muodostuva kustannusarvio on luonnollisestikin tulostettavissa. Tuloste kertoo läpileikkauksen rakennettavasta rakennuksesta, jakaa kustannusarvion yhdeksään eri osa-aluee-seen, antaa rahoituslaskelman ja kertoo lainan hoitokulut. Tuloste on muotoiltu siis sisältämään kaikki pankin rakennuskohteesta tarvitsemat tiedot lainapäätöstä varten.
Päivitykset ovat ilmaisia yhden vuoden ajan, tämän jälkeen päivitykset maksavat 20 euroa/vuosi. Päivityksistä tiedotetaan aina Rakentaja.fi-verkkolehdessä sekä kotisivuillamme.