Puurakentaminen vahvasti esillä Biolan Oy:n harjannostajaisissa

Uuden pääkonttorin harjannostajaisia vietettiin laskiaistiistaina 24.2.2009 kirkkaassa auringonpaisteessa ja positiivisella mielellä. Puuhulluksi itseään nimittävän Pekka Kariniemen visioima rakennus herättää ihmetystä ja ihastusta sekä muotonsa että materiaaliensa puolesta. Reilu vuosi sitten startannut projekti etenee mukavasti aikataulussa.

Biolan Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Kariniemi toivotti väen tervetulleeksi ja aloitti puheensa kertomalla, että uuden pääkonttorin rakentaminen tuli reilu vuosi sitten ajankohtaiseksi, jopa välttämättömäksi, koska yrityksen toimihenkilöt ovat työskennelleet ahtaissa ja epäkäytännöllisissä tiloissa jo kymmenen vuoden ajan. Nyt omalle väelle halutaan antaa kiitos heidän venymisestään ja kärsivällisyydestään. Pyrkimyksenä on saada uuteenkin rakennukseen samaa kodikkuutta ja yhteishenkeä, jota vanhojen toimitilojen kattojen alle on virinnyt. ”Vihdoinkin työntekijät saadaan samalle tontille, saman leiritulen ääreen”, Kariniemi huokaisi tyytyväisenä.
 

Uusia ratkaisuja, ekologisuutta unohtamatta


Rakennuksen suunnittelun lähtökohtina ovat olleet luonnonläheisyys, kestävyys ja pitkäikäisyys - eikä edullisuuskaan ole miinus. Näin ollen keskeisiksi elementeiksi ovat valikoituneet puu, kivi, kasvit ja vesi.

Biolanilla riittää myös rohkeutta kokeilla ennakkoluulottomia ratkaisuja. Suuri osa katosta tulee olemaan ruokoa, jossa kiehtoo katon hengittävyys ja pitkäikäisyys. Valinta tulee varmasti herättämään mielenkiintoa ja keskustelua. ”Ruokokatolla ei onneksi vielä ole Suomessa sellaista statuskaton hintaa”, totesi Kariniemi. Ruoko vaatii tietyn kattokaltevuuden, joten rakennuksen harjakorkeus vastaa nyt 8-kerroksisen talon korkeutta.

Lämpöenergia ja jäähdytys saadaan kahdeksasta maalämpökaivosta, ja kierrätysvesikäymälät ovat oman suunnittelun ja tuotannon tulosta. Kasveilla tulee olemaan viihtyvyyden lisäämisessä ja ilman puhdistamisessa tärkeä rooli: aulaan rakennetaan 5 metriä leveä ja 10 metriä korkea kasviseinä ja toimistohuoneet varustetaan viherkasvien lannoitus- ja kastelujärjestelmällä.

 

Hyvää huumoria ja yhteishenkeä


Rakennuksen ulkomuoto herättää erilaisia mielikuvia. Kariniemi kertasikin pilke silmäkulmassa, että työn edetessä lempinimet ovat vaihtuneet useaan otteeseen: ”Alussa työmaa näytti ankkalammelta, muutamien rakenteiden noustua se muistutti risukasaa ja variksenpesää, pilarimäärän kasvaessa mieleen tuli himmeli ja nyt joku näkee siinä kirkon. Syksyllä vietetään avajaisia ja sitten todetaan, että mitä tuli tehtyä…”

Työt ovat edenneet hienosti aikataulussa, ja siitä kiitoksen ansaitsevat kokeneet yhteistyökumppanit työntekijöineen, joiden yhteiseen hiileen puhaltamisen henkeä Kariniemi kiitteli vuolaasti. Parin viikon kuluttua aloitetaan katon lasiosien asennus, ja huhtikuussa tulevat ruokokaton asentajat. Ruokoa on jo tuotu varastoon kolmen rekkakuorman verran. Kesällä ulkoseinät muurataan suomalaisella luonnonkivellä ja piha rakennetaan kuntoon.

  
 
Kontinen avasi oivaltavasti rakennuksen rungon sisältämän puun määrää: rungossa on puuta 500 kuutiota, mikä vastaa kymmentä rekkakuormaa tai 15 omakotitalon runkorakenteiden määrää.
Kontinen avasi oivaltavasti rakennuksen rungon sisältämän puun määrää: rungossa on puuta 500 kuutiota, mikä vastaa kymmentä rekkakuormaa tai 15 omakotitalon runkorakenteiden määrää.

TimberHeart:n pilaripalkkiratkaisu


Rakennuksen rungon pilaripalkkiratkaisun on toimittanut Oy TimberHeart Ltd. TimberHeartin toimitusjohtaja Risto Kontinen esitti kiitoksensa Biolanin osoittamaa luottamusta kohtaan ja oli myös tyytyväinen siihen, että aikataulussa on pysytty, vaikka hanke on laaja ja haastava – ainutlaatuinen sekä Suomessa että maailmalla. Timber Frame -pilaripalkkitekniikalla saavutetaan tässä kohteessa vaadittava, erittäin vahva ja painumaton runkoratkaisu.

”Työntekijät ovat olleet avainasemassa, josta heille kiitos. Suuria vastoinkäymisiä ei ole ollut, ja yhteistyö on ollut saumatonta ja toisiamme tukevaa”, Kontinen kuittasi. Iso, positiivinen yllätys heille oli ollut myös perustusten mittatarkkuus.

 

Tyytyväisiä työntekijöitä


Työntekijöiden edustajana Kalle Vuoksu kiitteli ainutlaatuisesta kokemuksesta ja huumoriväritteisestä yhteistyöstä. ”On ollut mahtava kokemus rakentaa tätä ylemmäs ja ylemmäs – mutta kyllä huimannutkin on”, hän tunnusti iloisena.

Harjannostajaisten ikivihreiden sävelten luomasta tunnelmasta vastasi Iiro Salmi.

Tutustu Biolanin rakennuspäiväkirjaan

Tutustu pihasuunnitelman luonnokseen

>>Lisää projektista
 
 Rakenneratkaisut kiinnostivat myös lehdistön edustajia.
Rakenneratkaisut kiinnostivat myös lehdistön edustajia.
 
 
Jäsenetu
Rakentaja.fi-palvelun jäseneksi liittyminen on täysin ilmaista eikä se sisällä henkilöjäsenille kuukausi- tai vuosimaksuja.

©Copyright
Sanoma News Oy
päivitetty
13.3.2009




Loading
Kysy, vastaamme | Keskustelut | Rakentajapörssi | Lomakearkisto | Määräykset ja ohjeet | Rakenneleikkaukset | Laskurit | Rakennusaikataulu
Kustannusarviot | Huoltokirja | Tee Se Itse | Sää | Rakennussanasto | Rakennuspäiväkirja

© Sanoma News Oy