Kodinrakentajakurssilla opitaan rakentamaan

Jämerä-kivitalon rakentajille ja rakentamista suunnitteleville tarjolla olevilla Kodinrakentajakursseilla ei yhdessä päivässä kertarakentajasta ihan ammattirakentajaa tule, mutta muutamassa tunnissa rakentamisen perusteet selkiytyvät melkoisesti. Kurssin aikana opitaan siporexin perusominaisuudet rakennusmateriaalina, työstämisen helppous ja materiaaliin kiinnittämisen oikeat tavat. Detaljitasolla opitaan sekä siporex-rakenteista että hieman rakentamisen yleisistä periaatteista, kuten veden- ja lämmöneristämisestä.

Teoriaa ja käytäntöä


Kurssi alkaa siporexin valmistuksen periaatteisiin tutustumisella. Varsin pian siirrytään jo piirustusten tutkimiseen ja erityisesti detaljitasolla; miten mikäkin rakenneosa liittyy toisiin rakenteisiin, mikä on oikea työjärjestys ja miten vältetään virheitä. Kurssin aikana tulevat esille myös päivänpolttavat energiatehokkuusasiat.

 Teoriaosuudessa tutustutaan mm. siporex-rakenteisiin detaljitasolla.
Teoriaosuudessa tutustutaan mm. siporex-rakenteisiin detaljitasolla.
 
 
Lounaan jälkeen siirrytäänkin sitten jo käytännön asioihin. Ensin tutustutaan tehtaaseen ja siporex-harkkojen ja –elementtien valmistukseen. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä puetaan haalarit ylle ja ryhdytään töihin. Viimeistään tässä vaiheessa alkavat teoriaosuudessa esitetyt rakentamisen perusteet selkiytyä, kun mallisuorituksen jälkeen kurssilaiset tarttuvat itse töihin. Työstämisen helppous ja siporex-rakentamiseen erityisesti suunnitellut työkalut tulevat tutuiksi. Harkkoja liimaillaan toisiinsa, työstetään uria ja leikataan sopivia paloja. Tarvittavat teräkset asennetaan paikoilleen ja tuleepa tutuksi ikkuna-aukonkin tekeminen. Kun ulkoseinät ovat saavuttaneet tarvittavan korkeuden, rakennetaan vielä väliseinäkin, väliseinälaatoista.

 Siporexin valmistusta tehtaalla.
Siporexin valmistusta tehtaalla.
 
 
Kurssi päättyy kahveihin ja keskusteluun. Tässä vaiheessa voi vielä kysellä kurssin vetäjiltä mieltä askarruttavia asioita. Yhteenvetona voisi todeta, että olitpa sitten omatoiminen rakentaja tai rakennuttaja, kurssiin käytetty aika maksaa varmasti itsensä takaisin. Itse kurssihan ei maksa mitään. Kurssi sopii myös ammattirakentajille, joilla ei ole aiempaa kokemusta siporex-rakentamisesta. Heille tuttua asiaa on toki joukossa, mutta mielenkiintoisia yksityiskohtia työtavoissa ja rakenteissa riittää.

 Käytännön rakennusharjoitukset meneillään.
Käytännön rakennusharjoitukset meneillään.
 
 
Jäsenetu
Rakentaja.fi-palvelun jäseneksi liittyminen on täysin ilmaista eikä se sisällä henkilöjäsenille kuukausi- tai vuosimaksuja.

©Copyright
Sanoma News Oy
julkaisupvm
22.10.2008




Loading
Etusivulle | Kerro kaverille | Oikeudellinen tiedote | Palaute | Yhteystiedot © Sanoma News Oy