• Etusivu
  • Talo

Tee Se Itse -Kukkapöytä

Rakentajan toimitus
Julkaistu 07.08.2008Päivitetty 17.06.2020
20088_12326.jpg

Onko kotisi täynnä vihreitä kukkivia kasveja vailla paikkaa, mihin sijoittaa? Etkö halua uhrata tilaa kasveille arvokkaiden huonekalujesi pinnoilta? Ei aihetta huoleen, sillä tämänkertaisessa Tee Se Itse -artikkelissa tarkastelun kohteena on yksinkertaisen kukkapöydän rakentaminen. Sopivalla pintakäsittelyllä pöydän voi soveltaa käyttöön sekä ulko- että sisätiloihin.

Materiaalit ja työkalut

Kuten kaikenlaisessa muussakin puuhastelussa, myös tässä on tarpeen omistaa joitakin perustyökaluja. Pitkälle pääsee kun omistaa käsisaha, mitan, kynän ja vasaran tai ruuvinvääntimen. Lisäksi tarkempaa taiteilua varten tarvitaan kuviosaha ja pintäkäsittelyyn maalia/lakkaa ja pensseleitä.

Materiaalien puolesta rakennelman valmistamisessa voi käyttää höylättyä tai höyläämätöntä lautaa riippuen siitä, käytetäänkö pöytää ulko- vai sisätiloissa. Ylempi taso sen reunojen pienet koristepalat voi valmistaa vanerista. Yhteensä lautaa tarvitaan n. 25 m (sisältäen hukkavaran). Vaneria tarvitaan 145 mm suikaleina n. 4,5 m.

Rakentaminen

Puutavara sahataan alla olevan kuvan mukaisesti oikeaan mittaansa. Pöydän kokoaminen kannattaa aloittaa tasojen rakentamisella. Tämän jälkeen kiinnitetään jalat tasoihin. Viimeisenä taiteillaan tasojen takalevyt sekä ylähylly vanerista.

20088_12330.jpg

Viimeistely

Riippuen siitä, rakensitko pöytäsi käytettäväksi ulko- vai sisätiloissa, maalaamalla tai lakkaamalla voit antaa viimeisen silauksen tuotoksellesi. Ulkotiloihin sijoitettavan pöydän voi maalata vaikka saman väriseksi kuin talo, jolloin pöytä sopii hienosti kokonaisuuteen. Sisätiloihin rakennettava pöytä kannattaa valmistaa höylätystä laudasta ja sen voi vielä käsitellä sopivan sävyisellä petsilakalla.

Valmiin pöydän päällä kukkien viihtyvyys on taattu!
Valmiin pöydän päällä kukkien viihtyvyys on taattu!
Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20105_21667.jpg
PFS-hienoruiskutusjärjestelmä
Boschin uudella hienoruiskutusjärjestelmällä maalaustyö sujuu jopa kolme kertaa nopeammin kuin pensselillä sutiessa. Maalisuihku voidaan säätää pysty- tai vaakasuoraan maalaamiseen tai pisteentarkkaan ruiskutukseen.Lopputulos on tasaisempi, koska maali levittyy tasaisesti - ilman pisaroita ja valumia. Maalisumua syntyy vain vähän, joten maalia säästyy n. 15 %. Laitteen puhdistaminen onnistuu käden käänteessä, koska puhdistettavat osat irtoavat ilman työkaluja.Tuotteita on saatavilla hyvinvarustetuissa rautakaupoissa ja tavarataloissa.
20181_51442.jpg
Rapatun julkisivun huolto ja kunnossapito
Rappauksen kulumista ja korjaustarvetta ei tarvitse arvioida vuosittain, sillä rappaus on pitkäikäinen kestäen vuosikymmeniä ilman uudelleen pinnoitusta tai merkittäviä huoltotoimenpiteitä. Ensimmäisen uusintapinnoituksen syynä voi olla vain tarve kirkastaa vanhaa, patinoitunutta väripintaa tai halu vaihtaa talolle kokonaan uusi värisävy tai pinnan struktuuri.
20217_71535.jpg
Mökkiäänestys on ratkennut - katso tulokset!
Rakentaja.fin järjestämässä mökkiäänestyksessä annettiin 21.6.−5.7.2021 yhteensä 2 150 ääntä. Neljän ehdokkaan joukosta voittajaksi nousi 892 äänellä modernin skandinaavinen hirsihuvila Honka Lux, joka on nimensä mukaisesti suunniteltu valon ehdoilla. Kakkossijan nappasi 639 äänellä Hirsi-Kastelli Aisti.
20115_25991.jpg
Mitä määräykset sanovat puukuitueristeestä?
Kysymys:Tiedustelin eräältä pientalovalmistajalta mahdollisuutta tilata heidän tuotteensa puukuitueristeillä. Sain vastaukseksi, että puukuitueristeinen paketti ei ole mahdollinen nykyisistä lämmöneristysmääräyksistä ja tiiveysvaatimuksista sekä näiden aiheuttamista rakenteellisista muutoksista johtuen.Onko asia todella näin? Eikö hengittävää rakennusta pysty enää määräysten mukaan tekemään?
20115_25991.jpg
Muovimatto parketin päälle?
Olen tekemässä lattiaan pintaremonttia eli vaihdan lattian pintamateriaalin. Ajattelin asentaa muovimaton nykyisen parkettilattian päälle.Voiko muovimaton asentaa parketin päälle ilman ongelmia? Kannattaako minun alkaa asentaa muovimattoa, kun ei ole mitään kokemusta asiasta? Onko maton asennus kovinkin hankalaa? Onko matto parempi asentaa liimaten vai kellumaan?
20165_46410.jpg
Ruuvilla merkittävä rooli katon kestävyydessä
Huollettu ja hyvin rakennettu peltikatto kestää helposti yli 50 vuotta. Monesti ongelmia aiheuttavat kuitenkin ruostuvat kateruuvit, joiden korroosiokesto ei ole riittävä ulkokäyttöön. HAMK:n ohutlevykeskus testasi kahdeksan eri valmistajan kateruuvien korroosiokestävyyttä erityisesti kaupunki- ja teollisuusilmasto-olosuhteissa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton