Kannattaako 40 vuotta vanha talo peruskorjata? Ainakin Lohjan Gruotilassa
olevan omakotitalon osalta kävi suurin piirtein niin, että lämmityskulut
puolittuivat ja samalla kiinteistön arvo kaksinkertaistui.
Melko tyypillistä 60-luvun taloa rakennettiin vuosikymmenen loppuvuosina niin, että loppukatselmuksesta löytyy päivämäärä 2.2.1968. Talo on aikansa esimerkki; julkisivuverhous on mineriittilevyä, katto on suhteellisen loiva, talossa on maanalainen kellarikerros ja öljylämmitys. Ulkoseinien eriste ei ollut niin kovin tyypillinen, se oli korkkipurua. Tai on itse asiassa vieläkin,
koska sitä ei vaihdettu. Isoimmat remontit tehtiin ulkoseinien ja yläpohjan lisälämmöneristyksessä, ikkunoiden uusimisessa sekä öljylämmityslaitteiston nykyaikaistamisessa. Siis juuri ne toimenpiteet, joilla on suurin merkitys kokonaisenergiatalouden kannalta.
Uusi kattila on hyötysuhteeltaan oleellisesti parempi.
Kolmen vuoden remontti
Talon ostanut perhe tiesi mitä osti ja mitä on edessä. Melkoista siviilirohkeutta osoittaa kuitenkin, että perhe on asunut talossa koko remontin ajan. Kauppakirjassa on päivämäärämerkintänä 1.12.2004. Vielä saman vuoden aikana ehdittiin uusia asumiskerroksen
kaksilasiset ikkunat uusimpia energiatehokkuus-
vaatimuksia vastaaviksi. Keväällä 2005 tehtiin yläpohjaan merkittävä lisälämmöneristys.
Myös ulkoseinäremontti oli suuri, kun ensin piti poistaa ulkoverhouksena olleet mineriittilevyt, rimoitus, sekä vuorauspahvi. Sen sijaan korkkipurutäytteisen seinän vanhat eristeet jätettiin paikalleen. Paroc WPS 3 tuulensuojalevyt asennettiin seinään lisäkerrokseksi. Kesän 2005 aikana
uusittiin julkisivun ilme kokonaan valmiiksi maalatulla lautaverhouksella. Seuraavan syksyn ja talven aikana uusittiin vielä vanha öljylämmityskattila. Näiden isojen muutosten keskellä perhe ehti tekemään vielä jonkin verran myös sisäpuolisia muutostöitä.
Yläpohjan merkitys suurin
Yläpohjan lisälämmöneristyksessä annettiin vanhojen rakenteiden olla sellaisenaan paikallaan, mutta kun entisten rakenteiden päälle lisättiin 50 mm mineraalivillalevy ja sen päälle puhallusvuorivillaa 300 mm, oli vaikutus dramaattinen: Lämpöhäviöt putosivat yli 60 %. U-arvoina tämä on vanha/uusi: 0,274/0,104 W/m2K.
Yläpohjan rakenne on alhaalta ylöspäin:
– huokoinen puukuitulevy 12 mm
– kuusilauta 21 mm
– tervapaperi 1 mm
– korkkipuru 100 mm
– mineraalivilla 50 mm
– puhallusvilla
Vanhan seinärakenteen lämmöneristys oli niin ikään 100 mm korkkipurua, jonka molemmin puolin oli tervapaperi ja vinolaudoitus. Myös seinien osalta lämpöhäviöt putosivat dramaattisesti 54,3:sta 33,7:ään eli yli kolmanneksella. U-arvo putosi 0,409:stä 0,254:ään. Toimenpiteen yhteydessä talo sai myös uuden raikkaan ilmeen julkisivuihinsa.
| |  Sisätyömuutoksissa jouduttiin aukon yläpuolelle tekemään uusi kantava palkki. | | |
Talo ja asukkaat voivat hyvin
Asukkaiden mukaan asumisviihtyvyys parani oleellisesti, kun kovillakaan myrskyillä talossa ei nyt vedä. Tosin jotain haittaakin oli muutostöillä. Sen jälkeen kun kattila vaihdettiin, ei sen yläpuolella olevan WC:n lattia ole enää niin mukavan lämmin, kun missään ei enää "falskaa", kertoo talon isäntä.
Oleellisin taloudellinen muutos oli öljynkulutuksen puolittumisella 2 800
litrasta 1 400 litraan vuodessa.
– Investoinnilla oli tietysti oma hintansa
ja se maksaa itsensä takaisin aikanaan. Tärkeämpänä pidämme kuitenkin selkeää asumisviihtyvyyden lisääntymistä ja olkoon tuo lämmöneristysprojekti sitten meidän panoksemme ympäristökuormituksen keventämisessä, sanoo
tyytyväinen remontoija.
– Kun emme varmaan voi juurikaan energiankulutusta enää pienentää, katsommekin,
että seuraavana "työn alle" tulevan takan valinnassa voimme hakea lisää viihtyvyysarvoja omaan asumiseemme, sillä tässä nyt asutaan ja varmaan pitkään, vaikka kiinteistövälittäjä arvioikin talon arvon melkein kaksinkertaistuneen kolmessa vuodessa onnistuneen remontin ja pienentyneiden
asumiskustannusten myötä.
Vanhaa mineriittilevyverhousta on vielä näkyvissä, kun Parocin WPS 3 tuulensuojalevyn asennus on jo toisaalla aloitettu. Levyt kiinnitettiin suoraan vinolaudoitukseen ilman alapuolista rimoitusta.