1.8. klo 6:42 | 474 264 jäsentä
LIITY JÄSENEKSI, KATSO EDUT
Etuina mm. ilmaiset kustannusarviot ja Kuntokartoitusohjelma

Tee Se Itse - Jääkiekkomaali

Rakentamisen ja remontoinnin yhteydessä jää usein kaikenlaista käyttökelpoista tavaraa ja tarviketta ylimääräiseksi. Ei taida löytyä rakennustyömaata, jossa ei jäisi muutamaa laudanpätkää tähteeksi. Näistä ns. hukkapätkistä voi helposti ja nopeasti valmistaa lätkämaalit pihamaalle tai vaikkapa luistinradalle vietäviksi.


Maalin rakentamiseen tarvitaan laudanpätkiä, joista pisin on n. metrin mittainen, rullamitta, nauloja ja vasara, käsisaha sekä säkkikangasta tai vaikkapa vanha matto. Suorakulma kannattaa varata käsille, jolla kulmien suoruus on helppo tarkistaa. Suoruuden voi tarkistaa tietysti myös mittaamalla.
 

Maalin valmistaminen



Maalin rakentaminen on ehkä helpointa aloittaa kasaamalla laudoista naulaamalla kaksi symmetristä sivua. Sivut eli maalin päädyt muodostuvat kolmesta laudankappaleesta. Aluksi onkin syytä sahata sopivanmittaiset laudat valmiiksi molempia sivuja varten. Kun sivut on kasattu, ne yhdistetään ylärimalla ja "takaraudalla". Maali on nyt muodossaan, mutta se on edelleen hieman hutera. Siksi sahataan vielä kaksi sopivan mittaista lautaa ja kiinnitetään ne maalin takapuolelle vinotueksi. Ennen vinotukien kiinnittämistä tarkistetaan maalitolppien suoruus, esimerkiksi ristimitalla. Lopuksi asennetaan paikoilleen maaliverkko eli tässä tapauksessa säkkikangas tai vanha matto.
 
Vain Rakentaja.fi -palvelun jäsenet voivat lukea tämän artikkelin kokonaan. Kirjaudu palveluun tai liity jäseneksi. Rakentaja.fi-palvelun jäseneksi liittyminen on täysin ilmaista eikä se sisällä henkilöjäsenille kuukausi- tai vuosimaksuja.

Palvelu edellyttää kirjautumista.

Kirjaudu sisään palveluun
Mikäli sinulla ei ole tunnusta ja salasanaa, saat ne liittymällä palvelun jäseneksi.
Jäsenyys oikeuttaa sinut Rakentaja.fi,Puutarha.net ja Omataloyhtio.fi jäsenpalveluihin


 
Päivitetty
22.3.2013




Viikon uutiset