• Etusivu
  • LVI

Keskuspölynimurin avulla puhdas sisäilma

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Allaway Oy
Päivitetty 17.11.2016
20166_46909.jpg

Sisäilman puhtauden parantaminen ja terveyteen positiivisesti vaikuttaminen on avainasemassa Allawayn toiminnassa. Ihminen käyttää tavallisesti vuorokauden aikana noin litran ruokaa, kaksi litraa vettä, mutta vähintään 15 000 litraa ilmaa. Hengitetyllä ilmalla on siis kiistatta suuri vaikutus terveyteen. Ihminen viettää ajastaan noin 90% sisätiloissa, joten ei ole yhdentekevää myöskään minkälaista ilmaa imuri jättää jälkeensä sisätiloihin.

Tutkimuksen mukaan sisäilman huono laatu on yksi merkittävimmistä allergioita lisäävistä tekijöistä. Yli 80 miljoonaa ihmistä pelkästään Euroopassa sairastaa jonkinlaista allergiaa ja heidän määränsä kasvaa koko ajan.

Jokaisessa hengitetyssä ilmalitrassa on miljoonia terveydelle tutkitusti haitallisia pienhiukkasia, jotka tunkeutuvat syvälle keuhkoihin. Mielestämme paras tapa siivoukseen on keskuspölynimuri, jolloin imurin allergisoivia pienhiukkasia sisältävä poistoilma johdetaan pois asuituista tiloista.

Verrattuna keskuspölynimuriin perinteinen imuri on painava, kömpelö, äänekäs ja se puhaltaa hienojakoisen mikropölyn takaisin huoneilmaan, joka aiheuttaa myös sille tyypillisen tunkkaisen hajun. Pölystä vain pieni osa sijaitsee lattiapinnoilla, jonka tavallinen vedettävä imuri nostaa ulospuhallusilmallaan ilmaan ja huonetta on täten mahdotonta siivota pölyttömäksi. Poistuttaessa huonetilasta laskeutuu pöly jälleen takaisin eri pinnoille, toisin kuin keskuspölynimurilla imuroitaessa, jolloin imuroitu ilma puhalletaan ulos ja tuloksen on raikkaampi sisäilma.

Suunnittele terveellinen koti

Järjestelmän suunnittelun lähtökohtana on keskusyksikön sijoituspaikka. Sijoitustila vaikuttaa keskusyksikön valintaan. Tila voi keskusyksikkötyypistä riippuen sijaita sisätiloissa, teknisessä tilassa, varastossa tai vastaavassa. Keskusyksikkötyyppi valitaan sijoituspaikan mukaan ja keskusyksikön koko pisimmän imuputkilinjan mukaan.

Imurasiat sijoitetaan sisustus huomioiden siten, että järjestelmä kattaa kaikki siivottavat tilat. Imurointiletkun pituus on 8, 9, 10 tai metriä siivousvälinesarjan sisällöstä riippuen. Suunnittelussa kannattaa kuitenkin huomioida lisävarusteiden käyttö. Esierottelijaa varten imurasian voi asentaa lähelle tulisijaa, jolloin esierottelijaa käyttäen on mahdollista imuroida myös tuhkat takasta. Takan läheisyydessä olevaa imurasiaa voi käyttää myös rikkaimuria varten, joka on Allawayn venyvä noin metrin mittainen letku, joka venyy yli neljään metriin.

Allawayltä löytyy valikoimasta myös käyntitiedonilmaisin, jolla voidaan välittää tietoa mm. ilmanvaihtokoneen ohjaukseen. Käyntitiedon ilmaisimen avulla voidaan vaikuttaa esimerkiksi alipaineen muodostumiseen.

Suunnittelun tueksi apua Allawayn ilmaisesta suunnittelupalvelusta: info@allaway.fi

20166_46910.jpg

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Allaway Oy
LVI
sisätilat
siivous
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

42_P_152962_1.jpg
Keskuspölynimurin asennus uuteen omakotitaloon - katso video
Katso video Allaway-keskuspölynimurin, imurasian ja pölypussin asennuksesta. Asennuskohde on yksilöllinen omakotitalo, jonka suunnittelussa asukas on ollut alusta alkaen mukana. Perheen edellisessäkin kodissa oli Allavay-keskuspölynimuri, johon oltiin oltu tyytyväisiä, joten Allaway oli luonnollinen valinta uutta kotia rakentaessa.Yksiköksi valikoitui moderni Z45i, joka asennetaan videolla pölypussisarjan kanssa. Z45i on hyvä ratkaisu älytoimintojensa takia; imurin toimintoja ja pölypussin täyttöastetta voi seurata helposti Allaway-sovelluksen kautta. Optima-imurasia on nopea asentaa ja huomaamaton lisä valonkatkaisijoiden vierellä.
20164_46167.jpg
Keskuspölynimuri takaa hyvän ja raikkaan sisäilman
Nykyään lähes kaikkiin uusiin omakotitaloihin Pohjoismaissa asennetaan keskuspölynimurijärjestelmä tai valmius keskuspölynimurille. Kotimainen Allaway on tuotekehittänyt integroidun kokonaisjärjestelmän, jossa kaikki järjestelmän osat on suunniteltu ja testattu toimimaan keskenään. Tämä takaa käyttäjälleen pitkäikäisen ja kestävän järjestelmän.Valikoimasta löytyy kattavat ratkaisut omakotitaloihin, rivi-, kerrostalohuoneistoihin sekä muihin erikoiskohteisiin (veneisiin, linja- ja asuntoautoihin). Lisäksi Allawaylta löytyy ammattilaisjärjestelmät ammattikohteisiin kuten hotelleihin ja päiväkoteihin.
20239_47479.jpg
Panosta siivousvälineisiin myös keittiössä!
Allaway-keskuspölynimurijärjestelmää hankkiessa kannattaa huomioida erityisesti tilat jotka likaantuvat helposti, kuten keittiö ja eteinen sekä takan läheisyys. Toimiva keskuspölynimurijärjestelmä on suunniteltu siten, että myös pikasiivous näissä tiloissa onnistuu helposti ja nopeasti.
20195_57705.jpg
Tämä imuri helpottaa siivousta!
Kodin siivous ei aina käy ihan käden käänteessä, etenkin jos asunnossa on enemmän neliöitä, useampi asukas tai lemmikkieläimiä. Tällöin hyvä imuri nousee keskeiseen asemaan taistelussa pölyä ja roskia vastaan. Laadukas imuri vaikuttaa oleellisesti siivouksen miellyttävyyteen sekä lopputulokseen. Imurin hankinnassa tulisikin huomioida kaikki kriteerit.
201411_41763.jpg
Keskuspölynimuri sopii jokaiseen kotiin
Keskuspölynimuri on lähes itsestäänselvyys omakotitaloa rakentavalle, mutta sen jälkiasentaminen vanhaan taloon onnistuu myös todella helposti. Muutaman asennusvaiheen jälkeen käytössäsi on tehokas ja hiljainen keskuspölynimuri, jolla pidät kotisi puhtaampana ja raikkaana.
Allawayn lisävarusteena saatava robotti-imuri Vactronic
Lisävarusteena robotti-imuri – uusi lähestymistapa älykkääseen siivoukseen
Sinnehän se vilahti, villakoira, piiloon sohvan alle. Toinen kurkistaa nojatuolin takaa valmiina pyörähtelemään ilmavirran mukana ties minne. Kevätaurinko paljastaa armotta pölyhiukkaset sekä juurikin nuo äänettömät ja kutsumattomat lemmikit, villakoirat.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton